MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 3. joulukuuta 2016

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Yoko Ogawan Professori ja taloudenhoitaja (2016, Tammi) kiinnosti kovasti syksyn käännöskirjallisuuden tarjonnasta. Japanilainen Ogawa on jukaissut kotimaassaan yli 40 teosta, joista Professori ja taloundehoitaja on tunnetuin ja laajimmin käännetyin kirja (kerrotaan kansiliepeessä), pakkohan tällaisen kirjailijan teos on lukea, kun sen suomeksi saa!






Professori ja taloudenhoitaja on alun perin kirjoitettu jo vuonna 2003. Nimensä mukaisesti kirjassa on henkilöinä matematiikan professori ja onnettomuudessa muistinsa osin menettäneelle proffalle palkattu taloudenhoitaja. Professorin muisti kestää vain 80 minuuttia nykyajasta, menneisyydestä hän muistaa paljon enemmän. Nykyaikaa on hyvin vaikea elää, ja siinä proffaa auttaa häneen teipatut muistilaput ja taloudenhoitaja, joka on päivisin hänen apunaan. 

Kirjassa on paljon matematiikkaa - kaikki keskustelut henkilöiden välillä saavat aiheensa luvuista. Toinen aihe kirjassa on baseball, jossa professori elää vanhoissa joukkueissa, jonne on muistoissaan jäänyt. Lähes olemattomasta muististaan huolimatta taloudenhoitaja ja hänen poikansa ystävystyvät tämän erikoisen miehen kanssa. 

Ogawan teos on eriskummallinen teos, jossa matematiikan kaavoilla on iso osa, ja koska itse en ole kovinkaan matemaattinen, jäävät nämä osat omalta kohdaltani sivuseikaksi. Onneksi kirjan loppua kohden numerot jäävät, ja pidinkin tarinan loppuosasta enemmän - vaikka se onkin hieman surullinen. 

Myös ainakin Ulla ja Krista ovat kirjan lukeneet. 

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja
2016, Tammi
Hakase no Aishita Sushiki 2003
suomentanut Antti Valkama
286 sivua

Kirjalla jatkan Kurjen siivillä -lukuhaastetta


perjantai 2. joulukuuta 2016

Pajtim Statovci: Tiranan sydän

Pajtim Statovci iski suomalaiseen kirjallisuuteen pari vuotta sitten teoksellaan Kissani Jugoslavia -  Tiranan sydän (2016, Otava) -kirjallaan Statovci jo vakiinnuttaa paikkaansa ja asemaansa kirjallisuusskenessä. Samoin kuin esikoisteoksessaan myös kakkoskirjassa keskiössä ovat kotimaan jättäminen, uuteen maahan muuttaminen, häilyvä sukupuoli ja identiteetin etsintä edellisistä asioista johtuen. 




Tiranan sydän vie nimensä mukaisesti Tiranan kaduille, joilla kaksi poikaa, Bujar ja Agim elävät. Abania on syöksykierteessä, työtä tai rahaa ei ole, kotia kohtuullisempi paikka elää löytyy Tiranan kaduilta. Teoksen alussa isän kertomat tarinat Albanian mahtavasta menneisyydestä ja kotkan kesyttävästä miehestä saavat pojan vielä uskomaan maansa mahtavuuteen - pian tarinat jäävät vain tarinoiksi, todellisuus on erilainen. Nämä tarinat tuntuvat sisältyvän jokaiseen kirjaan, joka vähänkään kertoo Albaniasta - tai sitten olen itse lukenut pari kirjaa liikaa Albaniasta, joka tapauksessa pari tarinaa oli tuttu tutuksi muista kirjoista. 

Onneksi Statovci siirtyykin kertomaan poikien/ pojan tarinaa, joka vie Tiranasta ympäri maailmaa. Etenkin Italia on albanialaisille paikka, joka on länttä, ja johon mennään vaikka kumiveneillä. Yhtymäkohtia kirjassa on moneen asiaan, ja nykypäivään, vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat 90-luvun alkuun. 

Pian italialaiset olivat huolissaan siitä, että ihmisiä alkaisi tulvia heidän maahansa Albanian lisäksi muualta, Jugoslaviasta, Turkista ja Lähi-idästä. Italia ei ole hyväntekeväisyysjärjestö vaan kriisissä oleva valtio, sanoi joku ja toinen lisäsi perään, että albaanit ovat barbaarisia petoja, väkivaltaisia rikollisia, joiden ehtymätön verenhimo on uhka koko ihmiskunnan turvallisuudelle. - - Sanottiin, että albaanit etsivät Italiasta työtä ja parempaa elämää, eivät turvapaikkaa jota ei pelkän köyhyyden vuoksi voida myöntää, ja minä mietin, miksi köyhyyden vuoksi ei voitu päästää jotakuta maasta toiseen, ja mitä pahaa oli etsiä toisesta maasta parempaa elämää ja työtä. Miksi ihminen ei saisi tehdä niin? Eivätkö kaikki ihmiset sitten ansaitse työtä, josta maksetaan sen verran rahaa, että sillä voi elää?

Viimeinen kirjan osa vie Helsinkiin vuoteen 2003. Tämä osa tuntuu aluksi olevan irrallaan muusta tarinasta. Mutta teema jatkuu. Lukijana jäin hieman pyörittelemään tätä viimeistä osiota, joka jäi alkua vieraammaksi. Tunnelataus kirjassa tuntui olevan Albaniassa, Helsinki oli niin kuin valkoinen, vihreäkattoinen kirkko: kaunis ja mielenkiintoinen, mutta sisältä hieman valju. 

Mutta kirja oli upea, sellainen, joka piti minut otteessaan lukusyksynä, jona on ollut vaikea löytää kirjaa, jonka kanssa jaksaisi matkan loppuun asti. Statovci piti otteessaan. Pidin jopa enemmän kuin esikoisteoksesta. 


Pajtim Statovci: Tiranan sydän 
2016, Otava
269 sivua

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Miesten elämää 1700-luvulta 2100-luvulle

Tässä postauksessa ahnehdin kolme lukemaani kirjaa, joissa kaikissa esitellään miesten elämää ja aikajana vie aina 1700-luvulta tulevaisuuteen 2100-luvulle asti. Mikä on miehen elämässä muuttunut/ muuttuva 400 vuoden aikana? Eipä juuri mikään, tai ehkä vähän...






Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset (1992, Otava - alkuperäinen 1774) tuli luettavakseni Helmetin lukuhaasteen myötä ja edustaa 1700-lukua. Nimensä mukaisesti kirjassa kuvataan nuoren Wertherin kärsimyksiä, joita miehelle aiheuttaa rakastuminen väärään naiseen. Tai juuri siihen oikeaan, miettii Werther. Nainen eli Lotte on vain menossa naimisiin toisen miehen kanssa, eikä Werther tule koskaan saamaan naista itselleen niin kuin haluaisi. Werther kirjoittaa tuntemuksistaan ystävälleen Wilhelmille, kunnes murhe on liian suuri kannettavaksi. 

Ah, miten suoneni sykkivätkään, kun sormeni sattumoisin hipaisee hänen sormeaan - - Kavahdan taaksepäin kuin valkean satuttamana, mutta saman tien jokin salaperäinen voima vetää minua jälleen takaisin - ja huimaus peittää alleen kaikki aistini. 

Suurensuuri rakkaus muuttuu täydelliseksi tuskaksi: 

Voi tätä tyhjyyttä! Tätä kamalaa tyhjyyttä, jonka tunnen rinnassani! - Ajattelen usein: kunhan kerrankin, edes yhden ainoan kerran saisit painaa hänet sydäntäsi vasten, niin koko tämä tyhjyys tulisi kokonaan täydeksi. 

Nykypäivän lukijana kohtasin Wertherissä melodramaattisen henkilöhahmon, jolle olisi tehnyt mieli sanoa, että etsi toinen Loten sijalle. Meressä on muitakin kaloja. Kirjallisuuden klassikkoteoksena tietysti yritän nähdä tämänkin teoksen osana tärkeitä kirjoja, jotka on hyvä tuntea. Ilman lukuhaastetta kirja olisi tosin varmaan jäänyt kesken lukemisen. 

Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset
1992, Otava - alkuperäinen 1774
Die Lieden des jungen Werther
suomentanut Markku Mannila
208 sivua

*************

Nykymiehen elämästä, ja ahdingosta, kertoo Sami Rajakylän Pankkipoika (2016, Johnny Kniga), jonka luin aivan vapaaehtoisesti, sillä pari vuotta sitten tykästyin Pätkärunoilijaan. Pankkipoika jatkaa siitä, mihin Pätkärunoilija jäi, tosin päähenkilönä on Keijon sijaan Esko, joka puurtaa marketissa toimivan pankin asiakaspalvelijana. 

Työ on puuduttavaa, ja välillä Eskon on aivan pakko nälviä asiakkaita. Esimiehen puhuttelujen jälkeen työt taas jatkuvat: kohokohtana päivässä on uusien kassatyttöjen bongailu ja heihin ihastuminen. Kirjassa eletään edelleen Itä-Helsingissä, vaikkakin välillä Esko matkaa naisystävänsä kotiin Helsingin keskustaan. Ihan valmis Esko ei kuitenkaan ole Itä-Helsingistä lähtemään ja pitää omaa asuntoaan vielä henkireikänään. 

Työn ohella Eskoa huolettaa, kuinka monta kertaa on tarpeeksi, harrastuksena on naisystävän kanssa sohvalta katsoa uutisia ja kommentoida maailman tapahtumia. Werthermäistä kärsimystä naiset eivät Eskolle tuo, ongelmallisempaa on valita parista naisesta se oikea - ja miettiä, että tyytyäkö siihen nykyiseen. Werther olisi varmaan ihmeissään. 

Kirjaa oli viihdyttävää lukea, kiinnostavan teoksesta teki se, että henkilöhahmot eivät ole filosofian maistereita - ehkä tätä teosta voi pitää nykyajan työläiskirjallisuutena?

Sami Rajakylä: Pankkipoika 
2016, Johnny Kniga
216 sivua

**********
JP Koskisen Luciferin oppipojat (2016, WSOY) vei minut tulevaisuuden maailmaan, jossa edelleen keskiössä on miehen maailma. Gabriel Bonhomme XIV elää 2100-luvulla ja matkustaa miehistönsä kanssa Olympoksen planeetalle, jossa on syttynyt kyborgien kapina. 

Kirjassa ollaan oikeastaan koko ajan avaruudessa matkalla kohti planeettaa. Matka kulkee muuten normaalisti, mutta miehistössä epäillään olevan joku ylimääräinen, koska varastossa on ylimääräisiä tavaroita ja tavaraa myös katoaa. 

Gabrielille alkaa selvitä, että hänen miehistössään on henkilöitä, joilla on kytköksiä hänen aiempaan elämäänsä. Hampaankoloihin on jäänyt asioita. Toisaalta myös Gabrielin elämässä tuntuu olevan salaisuuksia, joista muilla on aavistuksia. Ovatko kyborgit ihmistä luotettavampia? Wertheriin verrattuna Gabriel on kylmä kuin jääpuikko - kyllä Wertherin kärsimykset tuntuvat turhilta tämän teoksen taphtumien ja naisseikkailujen rinnalla. 

Teos on avaruusseikkailu, eikä itselläni ole ollut teini-iän jälkeen minkäänlaista viehtymystä scifin lukemiseen. En osaa lainkaan arvioida, oliko teos hyvä vai huono, koska en lue tämäntyylisiä kirjoja. Luin, koska Helmet-haaste. 

JP Koskinen Luciferin oppipojat 
2016, WSOY
293 sivua

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Karl Ove Knausgård: Syksy


Nyt olen tehnyt sen: lukenut elämäni ensimmäisen Karl Ove Knausgårdin teoksen. Syksy (2016, Like) tuli luettavakseni hieman yllättäen, en ollut seurannut Knasun uusia tuulia, enkä edes huomannut tätä teosta. Taisteluni-sarja on täysin korkkaamaton vielä. 

Syksy on novellikokoelma, jossa on lyhyitä mietteitä syksyn kuukausilta: syyskuusta marraskuuhun. Kuukauden aloittaa kirje syntymättömälle tyttärelle. Teoksessa on niin monta erilaista tekstiä, että on melkein mahdotonta kertoa, mitä kirja pitää sisällään. Mutta ehkä kirjaa voisi kuvata mietekokoelmaksi, jossa ajatukset lähtevät arkisesta elämästä, esimerkiksi pissaamisen ja pissan ihmettely vie muisteluihin omiin nuoruusvuosiin, tai meduusojen näkeminen elämän tarkoituksen mietiskelyyn. Knausgårdin muistelut omasta lapsuudesta ovat hauskoja, sillä niissä kohtaan myös omat muistoni (, joita en olisi muistanut ilman Knausgårdin kirjaa). Tällainen hämmentävä kohtaaminen oli Napit: muistin novellia lukiessani, että myös omassa kodissani oli nappikokoelma, jolla oli hauska leikkiä. Nykymaailman kertakäyttökulttuuri kohtaa tässä vanhan maailman: itse en jaksa poimia talteen ostamistani vaatteista varanappeja - ja aloin miettiä juuri, että miksi en. Tästä eteenpäin ehkä pitää. Jotenkin kirjaa lukiessani tuntui, että olen kirjailijan kanssa samoilla aalloilla, mistä kertoo myös nappaamani kuva eilen aamulla - vasta illalla pääsin tekstiin Termospullot, joka kertoi tietysti termareista ja siitä, miten termarit vievät elämämme kodista kodin ulkopuolelle. Ja juuri niin, itse ulkoistin aamupalani ja -kirjani futishallin kahvilaan. 

Syksy oli tietysti ajankohtaan sopiva teos, sillä harmaata ja sateista ja sammakoita löytyi sekä kirjasta että lukijan ikkunan takaa. Kirja toimi erinomaisen hyvin, sillä luin sitä pienissä pätkissä työmatkoilla ja kentänlaidalla. 

Ullan kirjoissa pidemmän matkan Knausgårdin kanssa kulkeneen lukijan näkemyksiä kirjasta. 

Karl Ove Knausgård: Syksy
2016, Like
Om høsten 2015
suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry
217 sivua


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Heidi Köngäs: Hertta

Heidi Könkään Hertta (2015, Otava) -teos tuli lukuun Helmet-haasteen myötä, sillä kirja kertoo Hertta Kuusisesta, josta tuli Suomen toinen naisministeri Miina Sillanpään jälkeen. Hertta Kuusinen ei siis ollut aivan ensimmäinen nainen politiikassa, mutta hyväksyn hänet  ja kirjan haasteen kohtaan 23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja, sillä Kuusinen oli kommunistipuolueen johtajia ja hänestä tuli kommunismin ja kansandemokratian symboli (kertoo wikipedia), ja merkittävä henkilö mm. naisasian tiimoilta. 




Teoksessa Köngäs kertoo tarinaa Hertan ja hänen rakastajansa (ja myöhemmin miehensä) Yrjö Leinon näkökulmasta. Kirjan tarina alkaa kun Hertta vapautuu vankilasta vuonna 1939. Suomea koettelee sota, jota hän pakoilee yhdessä Leinon kanssa. Aika ei ole helppoa, mutta Kuusista ajaa eteenpäin usko aatteeseen - ja pitää elossa rakkaus Leinoon. Lopulta Hertan täytyy tehdä valinta näiden kahden välillä. 

Pidin kirjasta, ja se imaisi minut mukaansa. Teos oli kirjoitettu ilmavasti, ja luvut olivat lyhyitä (kirja sopi hyvin työmatkalukemistoksi). Lisäksi teoksessa oli sopiva määrä historiaa, ja sen vastapainoksi rakkaustarinaa. Lisäksi kirja piirsi kuvaa naisesta, joka kulki omia polkujaan, eikä välittänyt aikakauden moraalisista arvoista. Hän teki omat valintansa, mutta ehkä kuitenkin joutui tekemään ratkaisuja, jotka olivat liikaa. 

Kirja oli niin punainen, että teki hyvää lukea välillä tällaista aatetta keskellä Espoon "rahalla saa  ja audilla pääsee" -maailmaa. Hertta Kuusinen ajoi eduskunnassa mm. lapsilisän ja äitiysloman uudistuksia, sekä myöhemmin toimi myös naisjärjestöissä, joissa ajoi kehitysmaiden naisten aseman parantamista. 

Mielenkiintoinen nainen ja mielenkiintoinen kirja. Olin lopulta iloinen, että haaste toi kirjan lukuun, koska tämä oli positiivinen lukukokemus. 

Heidi Köngäs: Hertta
2015, Otava
285 sivua

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Seita Vuorela: Lumi

Seita Vuorelan Lumi (2016, WSOY) on kaunis ja sadunomainen teos, jonka voi lukea nuortenkirjana tai aikuistenkirjana. Lumi jäi Vuorelalta kesken ja hänen hyvä ystävänsä Vilja-Tuulia Huotarinen saattoi kirjan loppuun. Kirja on surullinen ja kaihoisa, ja sitä on todellakin vaikea ja niin surullista lukea. 



Lumi kertoo Siamakista, pojasta, jonka perhe tuli Suomeen, kun Siamak oli 6-vuotias. Perhe on Iranista kotoisin. 15-vuotiaalle Siamakille elämässä tärkeintä on jääkiekko, jota hän alkoi pelata jo pienenä kuuluakseen jengiin kaupungin itäisessä osassa, jossa hänenlaisensa (muualta muuttaneet) asuvat. Kaikki muu on turhaa. Turhaa on varsinkin se, että heidän luokseen tulee asumaan nuori sukulaistyttö Atisha, joka seuraa Siamakia joka paikkaan, etenkin jäähalliin, joka on aiemmin ollut Siamakin oma paikka. 

Tullessaan Suomeen Atisha tuo mukanaan Teheranin, joka on pysynyt Siamakin perheessä poissa mielestä jo vuosia. Atishan sopeutuminen ei ole helppoa, vaikka ei Atisha myöskään ole avuton nuori nainen. Siamakin ja Atishan välit selviävät vasta juhlissa, jotka Noora, Siamakin ystävä, järjestää. Sukulaisuus ei ole aiemmin juurikaan yhdistänyt näitä melkein koko ikänsä toisenlaisissa maailmoissa eläneitä nuoria.





Nuorten elämän ohella kirjassa kulkee mukailtu Lumikuningatar-satu.  Lumi on mukana kirjan jokaisella sivulla, sillä tässä tarvotaan paljon lumen keskellä. 

Seita Vuorela: Lumi
2016, WSOY
240 sivua

*******

Helmet-haasteessa kirja kohtaan 33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja =( 
ja minihaasteessa I-maa on Iran.