MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta


Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta (2010) oli jo kesällä lukulistallani, mutta missasin kirjastovaraukseni, kun olin väärässä paikassa väärään aikaan. Odotukseni kirjaa kohtaan nousivat koko ajan, koska joka puolelta luin positiivisia arvioita kirjasta. Lisäksi pidin todella paljon Hirvosen teoksesta Että hän muistaisi saman. Odotinko liikaa toiselta teokselta vai pitivätkö odotukset?

Kauimpana kuolemasta -teoksessa on kaksi kertojaa: Paul ja Esther. Paul on epäonnistunut omasta mielestään monessa asiassa: aviomiehenä, isänä ja urallaan. Myöhemmin teoksessa selviää, että näin taitaa olla. Hän on asunut lapsena ja työskennellyt myöhemmin kehitysyhteistyössä Afrikassa, nyt hän on päättänyt tulla kuolemaan Afrikkaan. Esther on nuori tyttö, joka kasvaa aikuiseksi, saa koulutuksen ja suuntaa myös kehitysyhteistyöhön töihin. Kerronassa Esther suuntaa välillä katseensa lapsuuteensa, jossa hänen ystävyytensä Bessyyn oli niin läheistä, että välillä he olivat kuin yhtä ja samaa henkilöä. Bessy, joka oli liian kaunis, oli miesten huomionkohteena ja joutui vaikeuksiin: Bessyä pidettiin myös noitana liiallisen kauneutensa ja sukunsa takia.

Kirjan alussa minulla oli vaikeuksia päästä kiinni siihen, kuka Esther oikein on; missä hän asuu ja mikä hänen taustansa on. Vähitellen kerä avautui ja Estherin menneisyys ja nykyisyys valottuivat. Estherin kaiken surumielisyyden päällimmäisessä kerroksessa on myös ikävä Johnia kohtaan. John on eurooppalainen, joka on joutunut poliisin ammunnan tielle ja viety kotimaahansa sairaalaan. Estherin ja Paulin elämät kohtaavat kuin vahingossa kirjan sivuilla. Esther tilittää elämää ja Paul kuuntelee. Selviää, että Paulin ja Estherin elämät ovat tavallaan jo kohdanneet aiemminkin. Tai Paulin ja Bessyn. Paul tuntee huonoa omatuntoa siitä, että hän ei ole tehnyt elämässään asioita niin hyvin kuin olisi voinut: Afrikassa hän on sulkenut silmänsä pahuudelta ja omassa elämässään hän on pettänyt vaimoaan niin, että vaimo lähti pois ja hän on myös hylännyt poikansa. Markista, Paulin pojasta, on tullut maahanmuuttajien potkija ja Paul syyttää itseään tästäkin asiasta.

Teoksessa kuvailtiin oikeastaan vähän Afrikkaa, eikä mainittu kertaakaan edes maata, jossa henkilöt ovat (tai sitten en vain huomannut sitä). Monesta eri yhteydestä olenkin lukenut, että tätä ei kirjoittajankaan mukaan pitäisi lukea Afrikka-kirjana. Afrikasta, tai henkilöitä ympäröivästä miljööstä kuvaillaan sitäkin enemmän katulapsia kaikessa karuudessaan: miten lapset joutuvat seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi, miten he haistelevat päivät pitkät liimaa ja ovat kutakuinkin avun saavuttamattomissa, koska ne, jotka työskentelevät kehitysyhteistyön parissa, ajattelevat vain omaa parastaan ja rakentavat omaa taloaan ja haaveilevat omasta autostaan - vetävät rahat välistä itselleen. Toisaalta on taas 'meidän maailma', jossa unohdamme omat lapsemme ties minkä asian takia, teoksessa Paul näyttää mallia tästä toisesta maailmasta. 

Teoksesta tulikin mieleen realismin tyylisuunnan kirjat, joissa keskitytään kuvaamaan maailman kurjuutta: yksilöt edustavat yhteisöä, jonka huonot puolet tuodaan esiin. Toisaalta kaikki se negatiivinen, mitä kirjassa tulee esiin, toimii perinteisesti herättämään huonoa omatuntoa ja miettimään, miten pelastaisi kaikki maailman köyhät ja olisiko itsellä jotain keinoa auttaa maaiman katulapsia, toisaalta taas pahuuden kuvaaminen alkaa turruttaa. Olen ehkä saanut nyt liiallisen annoksen. Kuten Mangopuun alla -teoksessa myös tässä miehet tietysti ajattelevat vain seksiä, raiskaavat ja alistavat naisia. Voisin sanoa, että minulla on ähky maailman pahasta; siksipä kaivoin esiin teoksesta erään hahmon, joka toi valoa pimeyteen, eli Estherin äiti. Kouluttamaton, lukutaidoton nainen, joka on vanhentunut ennen aikojaan, mutta joka tietää tehneensä oikein, kun laittoi Estherin kouluun ja sitä kautta tarjosi Estherille tien parempaan (rikkaampaan) elämään. Vaikka hänen elämänsä ei ole ollut helppoa, hän on onnellinen, koska tietää tehneensä oikein. Eikä paljon muusta tiedäkään. Loppujen lopuksi kirjassa ei ollut oikein mitään uutta: elämä on rankkaa, kun ei ole rahaa; kuolemaa on kaikkialla, kun ei ole rahaa ja terveyspalvelut maksavat; korruptiota on kaikkialla, kun ei ole rahaa tarpeeksi kaikille. Myös kehitysapu näyttäytyy kirjassa turhana, sillä työntekijöillä ei ole mitään mahdollisuuksia muuhun kuin katsella rahojen väärinkäyttöä. Minusta tämä jälkimmäinen asia on ehkä tärkein asia koko kirjassa, olisiko kenties pikku hiljaa aika herätä meidänkin huomaamaan, että rahoilla ei ole muuta merkitystä kuin puhdistaa omatuntomme ääniä, kun katselemme isosilmäisiä lapsia kriisialueilta. Ei asia tietenkään ihan niin synkkä ole, että kaikki rahat menisivät kankkulan kaivoon eli korruptioon, mutta aika suuri osa siitä rahasta katoaa. 

Hirvosen teokseen palatakseni: kiinnostava kirja, joka toivottavasti herättää ihmiset ajattelemaan maailmaa ja sen epätasa-arvoa. Täyttyivätkö omat odotukseni? No, kirja oli hyvä, herättävä ja ravistava. Eikö se riitä yhdeltä kirjalta jo.

6 kommenttia:

  1. Joskus se, että kirja herättää ja ravistelee, on kaikki, mitä tarvitaan. Toisinaan taas se ei ole sitä, mitä odottaa. Sinun arviosi Hirvosen kirjasta tuntui hyvin rehelliseltä; Kirja on sekä ansiokas että siinä on omat ärsyttäväkin (?) piirteensä. Itse en ole tätä vielä lukenut, mutta monien blogiarvioiden sekä kirjamessujen ansiosta haluan lukea tämän.

    VastaaPoista
  2. Mari, arvostelussasi oli vahva 'oma maku'. Sitä voi saada monenlaista ähkyä, kun lukee liikaa tietyn linjan kirjoja. Minulle on tullut tänä vuonna kaksi eri ähkyä: Toinen ovat dekkarit, joissa keskitytään liikaa poliisitoimiin ja joissa on liiallinen tempo eli alkaa huimata ja toinen ovat nämä ns. kolmannet maat, jotka ovat minulle tärkeä asia, mutta ei kestä montaa, ei kestä. Tämän takia nyt yksi kirja saa odottaa ja odottaa, koska en voi siihen nyt tarttua...

    Tämä Hirvosen kirja ei ole yhtään mun juttu. Eikä se ole sun arvostelun 'syy', vaan...vrt. kirjat, joita teen.

    Minut pelasti rankkuusähkyltä Montgomeryn Annan jäähyväiset ja jouluna luen Rouva Agathen rakkauden, ENKÄ tee siitä arvostelua! Katharina Hagenan Omenansiementen maun uudelleenluku olisi ollut parasta terapiaa, mutta en nyt ehdi.

    Tiedätkö, jotenkin oudosti tunnen sua juuri tämän arvostelun takia enemmän kuin ennen. Olet tässä jotenkin niin auki tai kuin alasti.

    VastaaPoista
  3. En uskalla yhtään lukea tätä arvosteluasi, sillä tämä tosiaan on tulossa minullakin seuraavana. Tulen sitten heti oman arvostelun jälkeen lukemaan;) Normaalisti en koe ongelmallisena itselle sitä, että luen muiden arvosteluja kirjoista, joita tiedän tai arvelen jossain vaiheessa lukevani, mutta jos kirja on niin heti tulossa lukuun kuten nyt, vältän lukea.

    Kovasti odotan kyllä tämän kirjan lukemista!

    VastaaPoista
  4. Susa: Ymmärrän - mäkään en pysty lukemaan muiden juttuja. Usein myös ärsyttää, jos tiedän etukäteen, mitä kirjassa tapahtuu. Nyt aloitan Itkosen Seitsemäntoista kaikesta huolimatta - siis, siitä, että tuntuu, että vielä muistan viikon takaiset Itkosen sanat omasta kirjastaan.

    Leena Lumi: toisaalta myönnän kyllä, että minua suuresti kiinnostaa ja innostaa, että kolmas maailma on jotenkin in kirjallisuudessa juuri nyt, esim. Afganistan-kirjat ovat jopa koulussa oppilaiden suosiossa (no, niin suosiossa kuin ne voivat olla 17-vuotiaalla...). Itse tein opiskeluaikoina prosemmaa oppikirjojen länsimaiden ulkopuolisesta kirjallisuudesta jo vuonna 2003, eli nämä kirjat ovat olleet aika kauan mun lukulistalla, tosin kirjailijat ovat käsitelleet aihetta hieman eri tavalla aikaisemmin. Ähky tulee ehkä enemmänkin juuri tästä tavasta kirjoittaa kaikki kauheudet esiin. Toisaalta tiedän, että niissä maissa on niin paljon hyvääkin - enkä millään tavalla halua romantisoida kuvaa. Olen myös aika pitkään pohtinut meidän ja niiden eroja ja samuuksia - ovathan ne tavallaan arkipäivässä koko ajan läsnä.

    Lumiomena: yritin kirjoittaa lempeästi, sillä niitä ärsyttäviä puolia oli kirjassa. Silti enemmän suosittelen kirjaa kuin tuon esiin niitä negatiivisia puolia. Plussat voittivat =)

    VastaaPoista
  5. Ihana kun nostit esille erikseen Estherin äidin! Näen hänet yhä Estherin valmistujaisissa istumassa hienona, arvokkaana omana itsenään kuitenkin silminnähtävässä kontrastissa muihin tilaisuuden vieraisiin, niin ylpeänä tyttärestään!

    VastaaPoista
  6. Susa: sama mielikuva jäi soimaan Estherin äidistä. Ei ole montaa sukupolvea Suomessakaan, kun vanhemmat olivat samalla tavalla ylpeitä lapsistaan, ja niin selvästi eri maailmasta. Ja osittain vieläkin, vanhemmat osaavat toivoa parempaa koulutusta lapsilleen.

    VastaaPoista