MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 4. joulukuuta 2010

Anna Gavalda: Karkumatka

Luulin alkavani lukea novelleja hämäävän takakansitekstin mukaan, kun avasin Anna Gavaldan Karkumatkan tänään. 120-sivuinen teos oli kuitenkin pienoisromaani, ja se oli ilahduttavaa, sillä juuri nyt halusin lukea teoksen, jossa henkilöhahmot pysyvät samana koko kirjan ajan. Itse kirjan sitten hotkaisin samalla istumalla. Ja tykkäsin kyllä. Aiemmin olen lukenut Kimpassa-teoksen, jota lukiessa meinasin hyytyä kesken kirjan; Karkumatkassa ei tätä ongelmaa ollut, sillä kirja olisi voinut jatkua pidempäänkin. Gavaldan ongelmana minun näkökulmastani katsoen näyttäisikin olevan kirjojen pituus: ne ovat joko liian pitkiä tai liian lyhyitä.

Karkumatkaa ovat monet kirjablogeissa jo kehuneet ja siitä kertoneet. Itse asiassa jo kesällä, minä olen vain hidas syttymään joihinkin teoksiin. Luin sen vasta nyt, kun kirja vieläkin uutuushyllyltä lähti mukaani kirjastosta.

Teoksessa kerrotaan siis neljän sisaruksen karkumatkasta. Philip on lähtenyt häävieraaksi vaimonsa Carinen kanssa ja mukaan on poimittu Philipin sisko, Garance. Kun Philip koukkaa matkalla eräälle asemalla noukkiakseen mukaansa toisenkin siskonsa, Lolan, on Carinen mitta lähes täysi. Carine on raivostuttavan ylihygieeninen, pisteliäs ja myös epäkohtelias töksäytteli, mutta myös samalla teoksen henkilöistä se, joka saa ominaisuuksia ja piirteitä eniten. Vaikka Carine on teoksen minäkertoja, ei hänestä jää mieleen muuta kuin että hän jostain syystä on pukeutunut sariin, ja että hän on kovasti miesten mieleen. Carinenkin ainoa kohteliaisuus siskoja kohtaan liittyy hänen sanoihinsa, joilla Carine kehuu Garancea kauniiksi. Lola on taas eronnut nainen, joka paheksuu itse itseään siitä, että hänen avioliittonsa päättyi eroon. Lola ei kuitenkaan halunnut samanlaista riitaisaa avioliittoa kuin heidän vanhemmillaan oli, ja joiden riitoja lapset joutuivat kuuntelemaan. Kun sisarukset saapuvat hääpaikalle, he huomaavat, että neljäs sisaruksista, Vincent ei olekaan saapunut paikalle. Niinpä he hylkäävät Carinen ja karkaavat Vincentin luo. Vincent onkin hieman vieraantunut maailmasta: hän on hylättynä oppaana melko hylätyssä linnassa ja kaipailee ihastuksensa perään. 

Teoksessa sisarukset jättävät aikuisten maailmansa ja sen velvollisuudet hetkiseksi taakseen. Jotta irtaantuminen olisi täydellinen, vierailevat he mustalaisten leirissä, jossa ovat mustalaisten tavoin täysin irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta. Hetkiseksi he palaavat lapsiksi muistojensa pariin ja yhteiseen elämäänsä. Edessä on kuitenkin kaikkien oma elämä, joka vie heidät eri suuntiin ja aiheuttaa haikeutta, mutta ennen sitä voi riemuita hetken ajan ja kikatella sisarustensa seurassa. 

Pidän Gavaldan tekstistä valtavasti. Kimpassa-teoksessa kieli piti minut otteessaan, vaikka itse tapahtumat junnasivat paikoillaan. Tässä tapahtumat ikään kuin livahtivat salaa ohitse: oli vain hetki, josta Gavalda loi tunnelmia: haikeutta lapsuutta kohtaan, mutta myös toiveikkuutta tulevaisuutta kohtaan. Sillä vaikka Philip alussa kertookin olevansa väsynyt, lopussa hän myös kertoo, miksi jaksaa Carinea. Samoin Vincent saanee seuraa yksinäiseen linnaan. Jatko jäi avoimeksi, niin kuin pitääkin: eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämässä tapahtuu. Toiveikkaina voi odottaa. Sama toiveikkuus jäi myös lukijan mieleen elämään.

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti