MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

torstai 6. tammikuuta 2011

Matkateema: Viro - Marjo Näkki: Hepoa Tallinnaan

Kuukausi sitten luin Moskovan kirjeenvaihtajan Anna-Lena Laurénin kirjan tämän työvuosista Venäjällä. Siksi kai piti antaa mahdollisuus myös Marjo Näkin Hepoa Tallinnaan -teokselle, jossa Näkki kertoo kahdesta vuodesta Viron (tai koko Baltian) kirjeenvaihtajana. Näkin kirjasta luvataan sen sisältävän Erkki Toivasen ja Bridget Jonesin samassa henkilössä: luvassa on siis naissinkun sähellystä toimittajan työssä, hassuja väärinymmärryksiä kielen kanssa, kolareita Tallinnan keskustassa ja jutustelua poliisien kanssa.
Laurénin kirjaan verrattuna Näkki kuitenkin kirjoittaa jopa asiaa, eli sähellyksen lomassa kerrotaan Virosta, virolaisista ja myöskin työstä kirjeenvaihtajana. Tässä kirjassa ei keskitytä kertomaan miessuhteista. Hyvä niin, ei välttämättä kiinnostaisi.
Näkki tarkastelee Viroa hellyttävästi, mutta kuitenkin suomalaisen puolueellisesti:

Virolaisten käsitys kotimaansa maantieteestä on herttaisella tavalla kieroutunut. Jostain syystä virolaiset uskovat asuvansa eurooppalaisittain vähintäänkin keskisuuressa maassa, jossa välimatkat ovat pitkät ja vaivalloiset. - - En halua kuulostaa holhoavalta, mutta Viro on pienempi kuin Itä-Suomen lääni.

Virossa vieraillaan mm. Tartossa, Hiidenmaalla ja Saarenmaalla, ja kirjassa esitellään sellaisia kulttuuripersoonia kuin Hella Wuolijoki, Aino Kallas ja Sofi O. Ei mitenkään yllättäviä valintoja. Välillä lukemista haittaa se, että kertoja yrittää muistaa olevansa bridget jones, joka ei mistään oikeastaan mitään tiedä, vaan katselee tietoja wikipediasta. Jo lähtökohta Tallinnaan muuttaessa on se, että kertoja lukee nopeasti Viron historiaa vain yhdestä kirjasta. Kuitenkin joissain kohdin kirjaa tietoa asioista tulee vuolaasti, ja esim. kielen opiskelu sujuu niin hyvin, että kielitestien perusteella viron kansalaisuus tupsahtaisi milloin vain. Samoin kuin Laurénin kirjan kohdalla mietin myös tätä lukiessa, että miksi naisen on pakkoväkisin oltava bridget jones -tyylinen sählä, jos on sinkku? Siis kirjoissa. Joskus sitä toivoo, että Bridget Jones olisi jäänyt syntymättä. Kirjana.

Virolaisista ihmisistä esiin nousevat rikolliset: varkaat, jotka ovat kirjan perusteella vähän hölmöjä, mutta ikään kuin pakotettuja kokeilemaan rikastumista vaikka rikollisin keinoin. Mielenkiintoista on, kun kirjassa tarkastellaan, mitä näistä rikollisista myöhemmin tulee: esim. talk show -isäntiä. Kirjan alussa muuttoa Viroon arastellaan, ja Viroa pidetään vaarallisena maana, jossa rikolliset, entiset vakoojat ja korruptoituneet poliisit elelevät. Näistä kirjassa siis kerrotaan eniten. Kirjassa myös sivutaan venäjänkielisten asemaa ja ollaan mukana oikeudenkäynnissä, jossa poliisi on korruptiosta syytettynä.

Mielenkiintoista on myös lukea Saarenmaan ja Hiidenmaan reissuista, jos Viro maana kiinnostaa.

Itselleni vahvistui sellainen olo, että Viro on tosiaankin pieni maa: kun sen läpi on kerran ajanut tai matkustanut, niin on vaikea enää löytää mitään uutta nähtävää. En tiedä, onko näin, itse olen yhdellä matkalla käynyt läpi Pärnun, Tarton ja Tallinnan, ja jotenkin maasta jäi sellainen kuva, että pienihän se on.

Kirjan loppupuolella Näkki käväisee myös Liettuassa ja Latviassa, joista jälkimmäinen on itselleni se rakkaampi paikka. Näkin kirjassa Riika-osuus jää Matti Vanhasen varjoon, kun median edustajat vahtaavat Vanhasen kommenttia vaaliraha-juttuun. Koska Latvia on rakkauteni, niin vahdin aina tarkasti, mitä siitä kirjoitetaan. Niinpä korvissa kolahtaa, kun Näkki mallaa latvialaista nimeään: Marjoris Näkkäris. Tietenkään se ei voisi olla naisen nimi, ässät tulevat vain miesten nimiin ja muutenkin ilman noita liitteitä. Mutta ehkä nimi olikin joku heitto, jonka suhteen olin liian tiukkis. 

Kirjassa muutenkin vilisee sellaisia puujalkavitsejä, että ihmettelen kirjan kirjoittamista. Pääosin en kuitenkaan ymmärrä, miksi välillä pitää kertoa tosiasioita ja välillä esittää idioottia ja siksi kirjasta jäi, välillä ihan kiva olo, mutta pääosin huonot fiilikset. 

Sikäli Viro-kuva oli kovasti samanlainen kuin itselläni. Olen tainnut tenttiä sen saman kirjankin, jota Näkki käyttää matkan alussa tietolähteenään Virosta. Minulle Viro on maana se melkein-Suomi, jossa ihmiset näyttävät melkein-suomalaisilta ja puhuvat melkein-suomea, mutta iloisesti. Olenkin tullut Viroon ensimmäisen kerran väärästä suunnasta eli Latviasta. Silloin virolaisen tullimiehen 'tere' oli enemmän kuin tervetullut elämääni ja ehjä suihku tuntui taivaalta. 

***
Matka-teemaani tuli yllättävä mutka, sillä tämä kirja tarttui pikalainana kirjastosta mukaan. 300-sivuinen kirja meni nopeasti, luin sen melkein kokonaan yhdessä illassa. Nyt taas lähden matkalle hieman kauemmaksi...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti