MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Day 02 – A book that I’ve read more than 3 times

Vähän mietin, mitä tähän vastaisin, mutta mennään vaikka rehellisyyden linjalla.
Kirja, jonka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa on

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä.

Kirjan olen lukenut opintojeni aikana ja sitten myöhemmin muiden opintojen aikana eli työssäni, kun jotenkin mulle on aina jätetty se kurssi, jolla luetaan Seitsemän veljestä. Olen siis lukenut Seitsemän veljestä enemmän kuin kolme kertaa läpi.
Olen myös kuullut, että jos ihan ensimmäisellä kerralla ei rakastu kirjaan,
niin se tapahtuu jossain vaiheessa.
En tiedä, kuinka monta kertaa minun pitää veljesten tarina vielä lukea,
että se rakastuminen tapahtuisi.

Kyllä minä allekirjoitan sen, että jokaisen pitää seitsemän veljestään tuntea, siitä voi olla hyötyä, kun katselee itseään ja huomaa, mitä se suomalaisuus (ja mieheys) oikein ovat. 
Parhaita hetkiä tarinan parissa ovat olleet ne minuutit, kun katsoin erityisen vaikean ysiluokan kanssa videolta Seitsemää veljestä, ja siitä kohtaa, jossa veljekset nurisevat aakkosten oppimisesta ja lopulta karkaavat ikkunasta ulos. 
Luokan pojista viisain oli vähän aikaa hiljaa ja puhui sitten kaikkien puolesta: 
'Hei, nuohan on ihan niin kuin me!'
Se oli hetki, joka veti hiljaiseksi ja meillä oli iso ymmärtämisen hetki poikien kanssa, aika moneenkin eri suuntaan. 
Lopultakin kirja kertoo aika paljon nuoruudesta ja kasvamisesta yhteiskuntaan. 

Seitsemän veljestä löytyy myös netistä,
täällä, ja olen sieltä katsonut juonen monen ryhmän kanssa. 

Joitakin muitakin kotimaisia klassikoita on tullut tahkottua,
esimerkkinä Runeberg, jonka tarinoista ehkä pidän enemmän kuin Kiven suuremmasta realismista.
Mutta, kyllä kirjallisuuden klassikot pitäisi oppia tuntemaan koulussa ja mielten muokkaaminen aloittaa jo alakoulun puolella. 
Mua on järkyttänyt erityisesti se, että Kiven lauluja ei enää lauleta musiikin tunneilla. 
Mitä ihmettä siellä oiken tehdään?
Lisää täällä.

Makeasti oravainen
makaa sammalhuoneessansa;
sinnepä ei Hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
katselee hän mailman piirii,
taisteloa allans' monta;
havu-oksan rauhan-viiri
päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen
keinuvassa kehtolinnas
Siellä kiikkuu oravainen
armaan kuusen äitinrinnas:
Metsolan kantele soi

Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain taivaan alla
saattaa hänen iltasella
unien Kultalaan.




4 kommenttia:

  1. Makeasti oravainen on kolmevuotiaan poikani suosikkiunilaulu.

    Minä pidän Kivestä Runebergiä enemmän, vaikka Runebergin maailma on moniulotteisempi ja siinä mielessä kiehtovampi.

    VastaaPoista
  2. Katja: Tiedän, aika moni pitää. Mulla on metsä-ongelma ja aika moni Kiven teksteistä liittyy sinne metsään, samoin kuin 7 veljestä...
    Sinne kouluun, jossa olin, valikoitua nuoria, joille ei ole luettu mitään. Koskaan. Eli tästä meidän ympäriltä...

    VastaaPoista
  3. Aaa, muistinkin että sinä oli toinen "hävytön", joka ei pidä Seitsemästä veljeksestä. Minulla siis sama. Luin lapsena kyllä mielelläni Riitta Nelimarkan kuvittamaa versiota, ja sieltä on jäänyt mieleen veljesten toisistaan eroavat piirteet, tarinat jne., mutta olen pari kertaa yrittänyt lukea itse kirjan ilman kuvia, ja se on kyllä sellaista tahkoamista... En ole ihan varma, olenko lukenut koko kirjaa vieläkään, en ainakaan kerralla (mutta todennäköisesti kyllä eri aikoina osissa).

    En osaa sanoa mikä siinä on. Minulla ei todellakaan ole mitään metsätraumaa, mutta jotenkin en pääse Kiven kieleen vai tarinaan (vai molempiin) sisään.

    VastaaPoista
  4. Mä en pääse siihen Kiven kieleen kiinni, enkä sisälle. Sama ilmiö tapahtui Rimmisen Nenäpäivän kanssa. Ehkä näissä on samaa tenhoa, joka ei mene muhun. Tarina on ihan ok, sen olen sisäistänyt vaikka kieltä en.

    VastaaPoista