Kesän valoisimmat yöt
(olkootkin pilvisiä)
ja pimennysverhot,
jotka odottavat sitkeästi
muuton jäljiltä pesua
- ja myös klipsuja, joilla kiinnittää.
Siitä ei seuraa mitään muuta kuin
unihäiriöinen ihminen,
joka lukee silloin kun muut nukkuvat
(viime yönä kolmesta kuuteen yöllä),
haaveilee, kun muut lukevat
ja on koko ajan hieman toisaalla.
Ja sitten on vielä kesän viettelyksiä.
Mansikoita en löytänyt tänään,
mutta Kismet langettaa mut.
Kotiäiti on tämän tietenkin jo testannut,
mutta mainostan minäkin:
paras suklaa
naismuistiin.
Ja minä kun olen päässyt suklaasta eroon jo vuosi(a) sitten.
Niin siinä sitten kävi. Avasin kirjan kannen, enkä voinut sulkea.
Aamuyöllä teksti elää eri tavalla.
Ahdistaa ehkä tavallista enemmän.
En tiedä, miten tässä vielä käy.
Oli kylmää, kylmää, kylmää, eikä minulla ollut ketään jolle hymyillä.
Ne kylmät vuodet ovat jähmettyneet sisimpääni. Afrikkalaistyttö, joka teljettiin ulkomaalaisten säilöönottoyksikköön, lapsiparka, oikeastaan hän ei päässyt sieltä koskaan. Sielussani hän on yhä siellä, ikuisesti telkien takana loistelampun valossa, kyyhöttää vihreällä linoleumilattialla kokoon käpertyneenä, polvet leukaa vasten.
Palailen kertomaan.
Ehkä jo ensi aamuyön jälkeen.
Kirjoille on se oikea lukuhetkensä.
Niin tällekin.
Kesäisissä aamuöissä on sitä jotain, että jos yhtään unettomuus tms vaivaa, herkästi tarttuu kirjaan kun on valoisaa.
VastaaPoistaOi joi, tuo Kismetin uutuus on syntisen hyvää..Koitan kaupassa vältellä karkkihyllyä sen takia :)
Mulle tämä tulee vastaan aina ärrän ostoksia maksaessa. Se punainen on vain niin hyvä huomioväri, vaikka yrittäisi kuinka katsoa vain ärrän myyjää.
VastaaPoistaJa tuo kirja ja suklaa sopivat tosi huonosti yhteen.... Tänään kirjoitan vielä, että miksi.