MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Lokakuun luetut

Lokakuussa on tapahtunut ja sattunut kaikenlaista
omituista ja outoa.
Lukemiseen keskittymisessä on ollut hieman vaikeutta,
kun päässä pyörii monta asiaa päällekkäin.
Osa kirjoista on jäänyt tylysti kesken,
osaan palaan vielä,
kunhan parempi aika koittaa.


Kaikesta huolimatta näyttää siltä, että
olen lukenut kirjoja loppuunkin.
13 kappaletta yhteensä,
näistä yksi kokkauskirja ja yksi sarjakuvakirja.
Yksi kirja on vielä postaamatta, mutta yritän kirjoittaa sen blogiini tänään. 



Aloitan syksyn uutuuskirjoista, joista yksi oli ylitse muiden: 


Vai voiko tätä uutuudeksi kutsua, kun se on kirjoitettu jo vuonna 2002?

Muita uutuuksia (suomalaisittain) oli:

Suositeltava kirja jokaiselle ja niin ajankohtainen, kun tuntuu, että tässä kuussa itselle on satanut erityisen paljon huonoa karmaa.
  
oli tämän kuun sarjakuvani, ja se oli hyvä kirja, vaikkakin ahdistava. Suosittelen myöskin! 

oli vähän välipalana, mutta herkullisena sellaisena mukana. Naisviihteestä innostuneelle oikein hieno kirja.

oli Shamsien ohella yksi syksyn kirjoista, joita tuskin maltoin odottaa; kirja vastasi odotuksiini samoin kuin Shamsien suomennos ja oli tämän kuun toinen suosikkini (Shamsien ohella). Hienoa luettavaa, tietoa intialaisesta kirjallisuudesta ja herkullisia ohjeita. Nyt kun olen saanut makunystyräni taas omikseni, niin täytyy alkaa kokkailla herkkuja.

ei aivan yltänyt kuun suosikikseni, vaikka kosiskelikin pohjoiskarjalaista mieltäni. Mutta koska syyslomani meni poskille, niin olkoon tämä nyt mielenlämmitystä, kun en aitoon Pohjois-Karjalaani koskaan päässyt perille.

ei myöskään lyönyt itseään läpi ja sisään, vaan aiheutti hieman mutinaa lukiessani. Marttinen on kyllä kieleltään lahjakas ja viihdyttävä ja varmasti monen mieleen.

Näistä uutuuksista ei mikään ollut huono, mutta Shamsie oli vain muita parempi.  









Olen tainnut juuttua vuoteen 2011 lokakuun luetuissa,
sillä myöskin nämä on julkaistu suomeksi kuluvana vuonna:

Taina Haahti: Kaikki mitä tiedän huomisesta (Siltala 2011)
- kirja, joka yllätti mut positiivisesti.
Sairausloman yksi tylsä päivä kului sujuvasti kirjan parissa ja juoni yllätti hauskasti.

Damon Galgutin Vieraassa huoneessa (Basam books 2011)
oli myöskin kiinnostava kirja,
erilainen ja väkevä.

Austin Wrightin Tony & Susan (Avain 2011/1993)
oli myöskin nautittavaa ja kiinnostavaa luettavaa,
koska oli tavallisuudesta poikkeavasti kirjoitettu kirja.


Vaikka osa uutuuksista oli aiemmin kirjoitettu alkuperäisellä kielellään, niin ihan yllätyin, kuinka monta tänä vuonna julkaistua kirjaa olen peräkkäin lukenut. 
Täytyy ensi kuun tavoitteeksi kenties ottaa hieman vanhempienkin kirjojen lukeminen, etteivät ne vallan unohdu. Kyllä mulla onkin pari vanhempaa kirjaa kesken lukemisen. Palaan niihin toivottavasti pian.  


Vanhempia kirjoja tulikin sitten luettua vain kaksi, molemmat Arto Salmisen kirjoittamia: Paskateoria (WSOY 2001) ja Turvapaikka (Otava 1995).
Näitä oli kiinnostava lukea, ajatukset olivat luettavia, kielestä en ilahtunut.



Lokakuu on tullut sairasteltua, mutta myös nautittua,
keltaiset metsät ovat vaihtuneet yhtäkkiä alastomiin puihin.
Tässä vaiheessa vuotta yleensä alkaa harmaus masentaa,
mutta toivottavasti kirjat tuovat väriä ja iloa elämään.

Susa on kirjoittanut blogiinsa hienot ohjeet siitä, miten kirjoja saisi luettua enemmän
ja vaikka en ihan ilahdu siitä, että kirjan kanssa pitäisi treenatakin, niin voin aivan mieluusti jättää imuroinnin ja keskittyä senkin ajan kirjan lukemiseen.
Vaikka välillä on kyllä mukavaa olla lukemattakin. 
Sitten kirjat maistuvat taas ikään kuin vähän paremmalta.  


5 kommenttia:

  1. 13 kirjaa on mielestäni kyllä tosi hyvä määrä! Enkä itse malta odottaa, että ehtisin lukea Shamsieta. Lukujono on vain niin pitkä, että pakko lukea ensin vähän muuta pois alta.

    VastaaPoista
  2. Joo, vähän kompensoi lukemista se, että viikkoon en päässyt kotoa ulos ;)

    VastaaPoista
  3. Wau mikä kirjasaldo! Minulla on YKSI kirja tässä kuussa, herrajumala! Se siitä! Ensi kuussa paremmin, toivon. En ole varmaan yli vuoteen lukenut näin vähän. Muutto, työpaikan vaihtaminen remontin loppusilaukset - no siinäpä niitä syitä.

    Ja sitten meri, jonka ääressä olen vaellellut piiiitkiä lenkkejä. Ihanaa! Nyt vain siirrettiin kelloja niin että pimeää on sitten aamusta iltaan - en ymmärrä tätä yhtään. Aion hankkia otsalampun ja haahuta se päässä metsissä kuin menninkäinen ;)

    VastaaPoista
  4. Valkoinen kirahvi: tuollaiset asiat aika suuresti vaikuttavat lukemiseen =) ja aikamoinen rysäys muutoksia elämässä muutenkin sulla!

    Tosiaan, makasin muutaman päivän kotona sairaana, niin ei ollut oikein muuta viihdykettä. Toisaalta taas kuluneella viikolla en ehtinyt kuin eilen tarttua tuohon Nousiaisen kirjaan. Kovin vaihtelevaa on aika ja sen riittävyys lukemiseen.

    VastaaPoista
  5. Vau, mikä lukusaldo! Harmi, että se liittyy sairastamiseen. :)

    Piti tulla oikeastaan sanomaan, että blogisi ei ole jostain syystä aikoihin päivittynyt sivupalkkiini, ja mulla on jäänyt tosi paljon juttujasi lukematta. Yritän vielä palata niihin, mutta tämä tiedoksi, ettet ihmettele radiohiljaisuuttani (heh, taidan luulla itsestäni vähän liikoja).

    VastaaPoista