MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Leena Rantanen: Puolen tunnin loma


Leena Rantasen Puolen tunnin loma (2008, Like) lähti kirjastosta mukaani kiinnostavan takakansitekstin perusteella. Takakanteen on kirjoitettu:

 Miten rakkaus alkaa? Usein silmänräpäyksessä. Näistä käänteentekevistä hetkistä koostuu Puolen tunnin loma.

Ja aivan totta: niistä hetkistä novellikokoelma koostuu. Novellit ovat lyhyitä, ja niissä päästään juuri siihen hetkeen, jossa rakkaus syttyy. Jos ajattelit, että ratikka-, metromatka, luennolla istuminen, on pelkkää arkea ja rutiinia, niin tämä teos näyttää, että olet ollut väärässä, sillä joka paikassa on aina mahdollisuus törmätä siihen, jonka kanssa lähteekin käsi kädessä jatkamaan elämää.

Jos olet ajatellut, että rakkauden löytäminen on vaikeaa, niin tämän kirjan luettuasi uskot, että sen oikean voi löytää oikeastaan ihan mistä vaan. Ehkä juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa.  

Metro oli tupaten täynnä. Poika katsoi tyttöä ja tyttö poikaa ja kumpikin ajatteli samaa: miten ihmiset voivat tulla noin väsyneiksi, olla noin väsyneitä, elää noin, koko vaunussa vain me hymyilemme. Pitääkö työpäivän tappaa työ ja päivä. Ja elämä.

Ensikatseen jälkeen voikin olla vaikeampaa jatkaa. Tai no, ei oikeastaan, jos Rantasen novelleihin uskoo, sillä näissä novelleissa elämä vie juuri siihen suuntaa kuin on tarkoitettu:

Metron ulostulon lähellä oli epämääräinen nuorisojoukko, joten poika otti tyttöä lujasti kiinni kädestä.

Pieni varoituksen sana: ei näitä novelleja voi lukea ihan peräkkäin, sillä muuta teemaa niissä ei ole kuin ihmisten kohtaaminen, toisen löytäminen.

Ja sitten voi olla, että omat oudot kohtaamiset voivat alkaa tuntua ei-niin-ihmeelliseltä.

Leena Rantanen on aivan uusi kirjailijatuttavuus itselleni, jotain tietoa kirjailijasta löytyy Liken sivuilta.


Arvioni: + + + ½ eli voisin lukea lisääkin Rantasen tekstejä.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut tämän, ja tätäkin enemmän tykkäsin kirjoista Kirja taskussa ja Kirjeitä Auro(o?)ralle, suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti jossain vaiheessa tutustun muuhunkin tuotantoon! Liken sivuilta näyttäis että on kaksi oota ;D

      Poista