MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Maarit Korhonen: Koulun vika?



Maarit Korhonen: Koulun vika?
Into-kustannus 2012

Koulujen alussa kohua herättäneen ja uutiskynnyksen ylittänyt teos Koulun vika? oli lukulistallani, ja päätyi luettavaksi nyt, kun koulut taas purskuttavat eteenpäin tasaista tahtiaan. 

Koulun vika? on 30 vuotta opettajan töitä alakoulussa tehneen Maarit Korhosen puheenvuoro koulun nykytilanteesta ja muutoksesta, jonka hän on työnsä aikana huomannut. Yle uutisoi elokuun alussa koulujen tilannetta näin: Osa oppilaista hiihtää Aspenissa, osa ei saa kotona ruokaa. Samaa ajatusta tuo Korhonen esiin kirjassaan: häiriintyneet ja muitakin häiritsevät oppilaat tulevat ääripäiden vanhempien kotoa. Kun Jessica treenaa kuutena iltana viikossa ja saa kymppituloksista palkkioksi matkan New Yorkiin, Kari on välillä huostaanotettu, koska hänen äitinsä juo, eikä pysty huolehtimaan lapsestaan. Luokassa on Jessican ja Karin lisäksi maahanmuuttajia, jotka eivät osaa suomea ja juoksevat puolet tunneista toisten opettajien luokissa, pakolliset adhd-tapaukset ja sitten ovat ne muut, jotka eivät oikeastaan kiinnitä opettajan huomiota missään vaiheessa, koska he ovat keskivertoa. 

Olen monessa asiassa Korhosen kanssa samaa mieltä. En ole nähnyt koulumaailmaa 30 vuotta niin kuin kirjan kirjoittaja, mutta ehdin paljon vähemmässä ajassa tehdä samoja huomioita koulumaailmasta, oppilaista, vanhemmista ja opettajan työstä. Voin oman kokemukseni perusteella sanoa, että oppilaat ovat ihania, vanhemmat ovat suurimmaksi osaksi normaaleja ja koulussa on pääosin hauskaa. Koulumaailmassa on kuitenkin joka päivä niin paljon tapahtumia, että olin itse jokaisen yläasteella viettämäni opetuspäivän jälkeen kuin jyrän alle jäänyt. Koin turhauttavana sen, että klassinen tapaus, oppilaalla pahoja keskittymisvaikeuksia, mutta vanhemmat eivät halua myöntää asiaa, saa pilattua melkein jokaisen oppitunnin 20 muulta luokan oppilaalta. Korhonen alleviivaa, miten koulu on muuttunut vuosien aikana hillitömämmäksi kuin mitä se oli aiemmin. Omat kokemukset omista yläastevuosista kertovat kuitenkin, että oli meillä silloinkin aina se yksi häirikkö ja yksi, joka ei oppinut koskaan mitään, luokallamme. 

Korhosen ajatuksista voisin poimia tähän muutamia: 

- Nuorten käytöstavat ovat huonontuneet. Voi olla, mutta kuitenkin se aiempi hyväkäytöksinen sukupolvi on kasvattanut nykyiset nuoret. 

- Lapset joutuvat joka aamu menemään kouluun yksin ja pärjäämään aamupalan kanssa yksin. Oikeasti, en ymmärrä, eivätkö alakoululaisten vanhemmat voi käydä töissä? Kun itse aloitin koulun, vanhempani olivat normaaleja työssäkäyviä aikuisia ja lähteneet töihin useimmiten ennen kuin itse heräsin. Ekaluokalta asti tulin yksin kotiin ja nautin siitä, että sain olla yksin kotona iltapäivällä. Nykyisin iltapäiväkerho on pakollinen lisä, ellei halua saada paheksuntaa lapsen heitteillejätöstä. 

- Lapset eivät huomaa toisten ihonväriä tai erilaisuutta. Tämä on niin totta. Olen itse yrittänyt olla ärsyttävä kasvattaja, joka kirjan opettajan tavoin on yrittänyt keskustella siitä, miten toiset ovat erivärisiä jne. Lapseni eivät ole tajunneet, mistä puhun ja mitä yritän selittää. Lapsille ei ole erikoisia nimiä, kansallisuuksia jne. ennen kuin aikuiset opettavat arvonsa heille. 

- Lasten aikuiset ryyppäävät ja juhlivat ja jättävät lapsensa viikonloppuisin yksin. Aivan järkyttävää! En ymmärrä, miksi Suomessa ei keskustella kunnolla alkoholista ja sen aiheuttamista haitoista. Sama juttu kuin tuossa edellä: aikuiset opettavat lapsiaan esimerkillään elämään. Tiedän myös, että lähiöbaareissa istuvat perheenjäsenet sukupolvesta toiseen samoilla tuoleilla samoissa puuhissa ja pitävät sitä normaalina elämänä. 

- Lahjakkaat jäävät ilman heille kuuluvia vaikeampia tehtäviä ja mahdollisuuksia kehittyä tiedon tasolla eteenpäin. Minusta peruskoulun suurin ongelma on samalla sen hienoin idea: tasapäistäminen. Koulusta tulee helposti tylsä paikka monelle: kun toiset eivät opi, ja toiset kyllästyvät odottamaan hitaimpien opppimista, tai lähinnä kaikkea sitä häiriökäyttäytymistä, joka estää oppimisen. 

Korhosen esiintuomien asioiden valossa pidän kirjaa aika realistisena kuvauksena peruskoulun arjesta. Toki Korhonen tuo esiin ne ääripäät ja ongelmatapaukset, ja normaalisti pärjäävät jäävät huomiotta. Jotenkin se kuvastaa samalla peruskoulunkin arkea: ne hiljaisesti pärjäävät jäävät koulussakin huomiotta. 

Kaikkine ongelmineenkin pidän suomalaista peruskoulua suuressa arvossa. Tämä johtuu siitä, että olen ymmärtänyt, minkälaiset avaimet peruskoulu antaa sen käyneille: kaikki ne asiat, joita pidämme itsestäänselvinä, jäävät ilman peruskoulua oppimatta ja maailmankuva on kerta kaikkiaan niin toisenlainen, jos ei ole tieto- ja taitopohjaa, jonka peruskoulu rakentaa oppilaalle. Toisaalta toivon, että peruskoulun ongelmakohdista puhuttaisiin avoimesti ja mietittäisiin, voisiko koulu tehdä jotain niille ääripäille, jotka eivät hyödy koulusta niin paljon kuin voisivat?

Korhosen kirjassa tulee esiin myös ihanneoppilas, Mikko. Mikko oppii asiat nopeasti ja hän on kiinnostunut oppimisesta. Olen tavannut oman mikkoni koulumaailmassa ja aivan samoin kuin Korhosen kirjan Mikolla, minun mikollanikin oli taustalla perhe, joka oli oikealla tavalla kiinnostunut Mikon elämästä. Sen, jos minkä olen ymmärtänyt lasten ja nuorten elämästä,  että lapsi ja nuori pärjää elämässä kaikkein parhaiten, jos ja kun hänellä on taustajoukot, jotka tukevat lasta tai nuorta ja ovat kiinnostuneita tämän elämästä ja kehityksestä. Minulle tuli Korhosen kirjasta lopultakin positiivinen olo. Kai kirjasta voi alleviivata niitä ääritapauksia, koska niistä saa revittyä myyvimpiä otsikoita mediaan, tai sitten kirjasta voi korostaa sitä, että suurin osa lapsista on nitä tavallisia, joiden vanhemmat ovat aivan tavallisia, ja jotka pärjäävät.  

Sitten ne aivan tavalliset lapset. - - Tavarat olivat aina mukana, läksyt tehty, käytös hienoa ja vanhemmat kivoja. - - Heidän kohdallaan oli sielussa rauha, koska vanhemmat välittivät ja auttoivat juuri oikealla tavalla. Heidän tulevaisuutensa olisi juuri sellainen, millaiseksi he sen itse halusivat

Suurin asia, mikä jakaa peruskoululaisia ja myös ihmisiä muuten Suomessa, on huono-osaisuuden periytyminen. Ymmärrän täysin niitä vanhempia, jotka muuttavat pääkaupunkiseudulla hieman ennen lapsen koulunnalkua toiseen paikkaan. Joissain lähiöissä Helsingissä voi helposti tehdä johtopäätöksiä vanhempien elämäntilanteesta ja -tavoista. Vanhempana joutuu miettimään, että haluaako lapselleen luokkakavereiksi niitä, joiden vanhemmat todennäköisimmin näkee lähiöbaarissa kuin lapsensa kanssa pulkkamäessä. Itsekin jouduin miettimään, että haluanko lapseni kasvavan ympäristössä, jossa lähisiwan kaljanryöstäjät ovat arkipäivää, huumekuskit ajavat jalkakäytävillä tai huumekaupan päätyypit löytyvät naapuritaloista. Myönnän kyllä, että dramatisoin hieman, mutta toisaalta nuo kaikki asiat olivat viime vuonna lehtien otsikoissa tai silmieni edessä ja muokkasivat näkemystäni mm. lähiön koulusta ja sen mahdollisista ongelmista puhumattakaan vapaa-ajan vietosta koulun ulkopuolella. Myönnän, että olen yksi niistä, jotka ovat miettineet muuttoa juurikin lapsen koulun takia. En myöskään ollut lähiöni ainoa, joka nosti kytkintä, ehkä jopa samojen uutisten ja tapahtumien takia. 

Tästä asiasta saa esittää aivan vapaasti kritiikkiä, itse tein päätökseni piirun verran enemmän tunteen tasolla. Kun kaljanryöstäjää pelästyy tarpeeksi pahasti, on valmis luovuttamaan järjen äänelle. 


Korhosen kirja on puhututtanut myös täällä ja täällä.  

19 kommenttia:

  1. Kritiikkiä en esitä, lähinnä kiitosta.
    Tällaisia kirjoja lisää, ja mielipiteitä.
    Itse olen ihmetellyt koulun (eräiden ainakin en väitä kaikkien) tapaa myöntää lupa opiskelijoiden ulkomaan matkoille, jolloin tosiaan mennään hiihtämään Keski-Eurooppaan tai mennään Thaimaahan, eli joko kouluajalla, tai "pidennetään" lomaa, mutta köyhän väestönosan lapset hikoilevat entisellään, ja saavat selvittää flunssapoissaolonsa. Matkailua perheen kesken pidän hyvänä, mutta tasapuolisuutta lomakäytäntöön toivoisin.
    --
    Olen itse toiminut opettajana myös peruskoulussa, tosin siitä on aikaa.
    Nuoret ovat minusta fiksuja, mutta uusi yhteiskunta, uusine perusoikeuksineen (kirjattu perustuslakiin ja on noudatettava) ja menetelmineen antaa opiskelijoille paljon oikeuksia, jolloin kurinpitotoimet pitää suunnitella niitä vastaaviksi. Tupakkatuotteita, veitsiä ei saa ottaa pois, koulumatkoilla tapahtuneisiin kiusaamistilanteisiin puuttumisella on rajansa, tiedonsiirto voi tapahtua vain asianomaisen luvalla ..
    --
    Omat lapset ovat oppivelvollisuutensa selvittäneet kunnialla läpi ilman karikoita, eikä heidän kauttaan ole ollut erityisiä ongelmia. Toivoisin itse opiskelijalla olevan enemmän mahdollisuuksia vaatia arvostelun oikaisua, lukiossa ei koenumerosta eikä yksittäisestä arvosanasta ei ilmeisestikään saa valittaa eikä luultavasti peruskoulussa, ja se on minusta epäkohta. Aina toki saa valittaa, mutta valituksella tarkoitan prosessia, jossa objektiivisesti selvitetään asia ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa paheksuin tuota omanloman pyytämistä (tarviiko mainita, että itse syyllistyin vanhempana aika pian samaan ;).

      Kirjassa myös käsitellään tuota tiedonsiirtolupaa: Sitä tulkitaan monesti vähän liiankin tiukasti. Pahimmassa tapauksessa opettaja voi olla ilman tietoja, ja sitten vanhemmat tulevat kiukkuisina linjoja pitkin.

      Mä en tiedä, miksi koenumerosta pitäisi olla lupa valittaa. Lukiossa kurssin voi käydä uudelleen, jos jotain jää hampaankoloon, eikä yläasteella yksi numero vaikuta mihinkään yksinään.

      Poista
    2. Minä en paheksu oman loman pyytämistä, en vanhempia, en lapsia, en opettajia, loman anominen on jokaisen oikeus, koulun pitää kuitenkin tehdä ohjeet, jotka ovat tasapuoliset, se on minun mielipide.
      --
      Tiedonsiirto ei ole koskaan ongelma, jos vanhemmat antavat luvan, tai tuovat itse dokumentit kouluun, tieto tosin voi jäädä "elämään" kouluun. Yksityisyyden suoja on perusoikeus, ja kirjattu perustuslakiin, ja sen vuoksi on säädetty henkilötietolaki, joka estää tiedonsiirroon, potilastietojen käsittelyssä on myös voimakkaat rajoitukset.
      --
      Abivuonna ei voi käydä enää kursseja uudestaan, ja vain päättöarvosanasta voi valittaa, eli päätös tulee luultavasti vasta pääsykokeiden jälkeen. Lukiossa yleensä kurssinumero on yhtä kuin koenumero. Yläkoulussa näin ei useinkaan ole, koska "asenne" ja tuntiaktiivisuus vaikuttavat

      Poista
    3. Nuo ohjeethan ovat olemassa. Itse opettajana ärsyynnyin lomista ja vannoin, etten ala siihen hommaan. Mutta jaksoin kaksi kuukautta =)

      Tuosta tiedonsiirrosta oli kirjassakin pätkä, en muista miten se nyt tarkalleen meni, mutta välillä rajoitukset johtuvat ihan vain ihmisistä, eikä laista tai oikeuksista. Koska se ei ole oikeastaan kenenkään oikeus, että tietoja ei saa.

      Lukiossa tiedän tosiaan vain oman oppiaineeni käytännön ja siinä näyttöä annetaan muussakin kuin yhdessä kokeessa. Ja kurssin voi käydä uudelleen. Isommassa koulussa vaikka toisella opettajalla. Mutta ehkä pienemmissä kouluissa voi tulla sellainen mielivaltainen olo. Olen itse käynyt kouluni pienissä ympyröissä, joten ymmärrän, että joskus voi tulla sellainen olo, että on kokenut vääryyttää. Toisaalta elämässä tulee vastaan vääryykisä vähän väliä, kun toinen valitaan työhön ja minua ei jne.

      Poista
    4. Niin vanhemmathan voivat siirtää vain sen tiedon, jonka edellinenkoulu on heille antanut. Mitä edellinen koulu haluaa siirtää sellaista, mitä vanhemmat ei tiedä?
      --
      Päättätodistus on julkinen, se aina siirtyy. Todistuksen kopion voi pyytää kuka tahansa kansalainen, vain sanalliset arvioinnit ovat salaisia.
      --
      Lääkärit eivät saa siirtää oikeastaan mitään potilastietoa ilman lupaa, eli se on vanhempien vastuulla antavatko he tietoa, kaikki tieto ei kuulu koululle, jos ei vaikuta opetuksen järjestämiseen. Sivullisille saa siirtää tietoa salassa pidettävistä asioista mm. harrastukset, ja monet muut asiat vain asianomaisten suostumuksella.
      --
      Minusta tiedonsiirron ongelmista puhutaan liikaa, sillä (minulla on tästä kokemusta koulussa töissä olleena) jos koulu järjestää keskustelun, hojks-palaverin ym vanhempien ja oppilaan kanssa, kaikki tietävät, mitä tietoa oppilaasta koulussa on, ja palaverista voidaan tehdä muistio.
      --
      Koulun minusta pitää kertoa tietonsa oppilaasta vanhemmille ainakin pyydettäessä, miten on menestynyt esim. lukitestissä ym, vanhemmat kertovat sen minkä arvioivat olevan relevanttia lapsen koulukäynnin kannalta, muut viranomaiset toimivat lainsäädäntönsä mukaan. Ne tiedot voidaan siirtää, ...
      --

      Poista
    5. Meillä varmaan on tästä hieman eri kokemuksia.

      Mutta lainaan kirjasta sen verran, että aivan kuten kirjoitit, voidaan siirtää juurikin sellaista tietoa, joka koskee opetuksen järjestelyä, mutta ei muuta.

      Opettaja ei saa tietoon sellaisia asioita, joista tulisi ilmi, että lapsi voi tarvita jotain muuta tukea.

      Tämä on tietysti hyvä opettajan kannalta, koska hän voi unohtaa lapsen taustoihin liittyvät asiat. Hänen ei siis tarvitse olla kiinnostunut niistä.

      ****

      Itse olen ollut työssä, jossa on mahdollisuus ottaa huomioon taustat (siis muutkin kuin oppimiseen liittyvät asiat) ja koen, että työ on paljon järkevämpää niin. Ja monesti juuri ne taustat vaikuttavat enemmän kuin mikään muu lapsen/ nuoren jatkoelämään sekä meneillään oleviin opintoihin.

      ***

      Mutta varmasti, jos ja kun vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsistaan oikealla tavalla, ongelmia tarpeellisen tiedonkulun meonossa ei ole. Aikuinen osaa arvioida oikein, mitkä tiedot ovat tarpeellisia lapsensa kannalta. Korhosen kirjassa, samoin kuin keskustelussa useinkin on kohteena ne ongelmatapaukset, joissa tietoa ei haluta kertoa, ongelmia ei haluta myöntää tai kiinnostus lapsiin puuttuu. Tai ehkä lapselta jopa puuttuu vanhempi kokonaan tai vanhempi on suurimman osan aikaa töissä tai sitten kännissä. Voihan tietysti ajatella, että koululle eivät kuulu muut asiat kuin opetus ja silloin kaikki on hyvin. Paitsi ehkä sen lapsen kannalta. Näin ymmärsin Korhosen kirjoituksen.

      Taidetaan vähän kommentoida eri asiaa: Korhonen kirjoittaa niistä, joilla vanhemmat eivät ole ns. normaalisti mukana ja tuossa kommentissasi tulee vahvasti esille, että vanhemmat ovat mukana.

      Poista
    6. Kommentoidaan samaa asiaa, mutta näkökulma on sama, ja ollaan ehkä samaa mieltäkin 98%, ja toinen kommentoi 1%:a ja 1%:a 98%:sti ollaan samaa mieltä :)

      Omasta kokemuksesta eräs tärkeä tieto, joka koululta voi puuttua, on lapsen huoltaja. Toisella asteella se on monesti lapsen ilmotukseen perustuva, nuoremmilla voi puolestaan tapahtua perheessä muutoksia, joiden vuoksi koululla pitäisi minusta olla oikeus saada tieto oppilaan huoltajan tai huoltajien muutos murrostilanteissa. Tieto yleensä on, mutta monesti juuri silloin kun tietoa tarvittaisiin, sitä ei ole. Tällä voi olla merkitystä "oikean" huoltajan oikeuksiin ja lapsen koulun sujumiseen tällaisissa tilanteissa juuri tukitoimia tarvitaan. Lapsi ei välttämättä kerro muuttuneesta perhetilanteesta monestakaan syystä ...

      Poista
  2. Kiinnostavaa, laitoin varaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Jori, että kiinnostuit.

      Tämä on sikäli helppolukuinen kirja, että se on aika lyhyt.

      Poista
  3. Hienoa, että ehdit lukea tämän!

    Jäin tosiaan oman lukukokemukseni jälkeen miettimään, vastaako kirja "todellisuutta". Itselläni kun se työelämä opettajana on vasta alkamaisillaan, niin omat kokemukset ovat ymmärrettävästi hyvin, hyvin rajoittuneet.

    Teräviä pointteja nostit esiin. Minua aina kammoksuttaa, kun "nykyajan nuoria" paheksutaan massana. Joo, rikoksia tekevät ja häiriökäyttäytyjät ovat oma lukunsa, mutta noin muuten nuorisoon mahtuu niin montaa sorttia, että yleistykset ja omien kuvitelmien kauhisteleminen ärsyttävät. (No okei, tässä tapauksessa Korhonen toki on oikeasti tekemisissä varhaisnuorten kanssa, joten kaiketi hän tietää, mistä puhuu.) Mutta siis, nuorisoa on paheksuttu aina. Ja aina ne paheksujat ovat tosiaan itse nuorensa kasvattaneet. :D

    Kirjan lukemisesta on aikaa, mutta kyllä se edelleen takaraivossa kummittelee. Tai tämä aihe laajemminkin. Jännittää todellakin jo, miten minulle koulumaailmassa käy, jos sinne nyt valmistumisen jälkeen vakituisemmin päädyn. HUI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan kirjassa oli kyse alakoulun puolelta, että onhan se meno ehkä varhaistunut mmyös sinne alakouluun. Siis mitä se perinteisesti on ollut yläasteen puolella. Itse olen ollut ns. kilteissä kouluissa, ja siellä ongelmat ovat olleet juurikin 1-2 oppilasta luokallaan.

      Luulen (tämä on kuulopuheista pääteltyä), että Helsingissä on erilaisia kouluja ja omaan kokemukseeni perustuen voisin sanoa, että eriarvoistumista tapahtuu, koska on meitä, jotka luikkivat mahdollisia ongelmia pakoon.

      Mutta joku tykkää olla koulussa töissä, se on todella hienoa! Itse pääsin kokeilemaan rauhallisempaa työympäristöä ja kyllä jäin mieluusti sille tielleni. Työpäivän jälkeen jaksaa taas tehdä muutakin kuin vetää happea. Ihan kivaa työssä oli aina, mutta todella väsyttävää, kun kaikilla on aina sen sata asiaa, jotka tarvii selvittää nythetiapuaope!

      Mutta siis toinen viihtyy siinä työssä ja toinen ei. Kukaan ei kokeilematta tiedä.

      Poista
  4. Mä en oikein tiedä mtiä tästä myöskään ajatella. Tässä asiassa osaan olla jotenkin täysin ristiriitainen: minusta koulushoppailu on aivan syvältä ja sitten yhtä aikaa haluan varmistaa, että lapseni on hyvässä koulussa. Itse olen ollut siihen aikaan "huonossa koulussa" ja kasvanut kympin oppilaaksi, mutta luulen sen myös olleen sen ansioita että ystävystyin muutaman muun hikarin kanssa, jotka olivat niistä "paremmista perheistä". Että mene ja tiedä. Liikaa lainausmerkkejä ainakin :)

    Ja vielä - kirjoitin juuri Taina Latvalan Arvostelukappaleesta ja se on osittain sinun ansiotasi, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, kyllähän tavalliset lapset varmaan perheiden tuella pärjäävät niissäkin kouluissa, joissa voi olla ongelmia. Niiltä, jotka ovat olleet meidän entisen alueen kouluissa töissä tai muuten tekemisissä, ovat aina sanoneet, että siellä on hyvä ja loistava ilmapiiri. Voi olla, että enemmän pelkäsin sitä vapaa-aikaa: mihin sakkiin lapset sitten joutuvat koulun jälkeen. Ja täytyy sanoa, että täällä melkein-maalla on vain niin paljon helpompaa lasten kanssa. Lapset voivat ulkoilla pihalla aamusta iltaan, eikä tarvitse olla vahtimassa koko aikaa. En olisi meidän entisessä paikassa osannut kuvitellakaan, että lapset menisivät yksin ulos. Siis jossain vaiheessa kyllä, mutta ehkä ei ensimmäiseen 10 vuoteen ;D Pihan lähellä voi tulla vastaan vaikka minkälaista kulkijaa. Ja siis tulikin.

      Mä olen itse puolilandelta, enkä taida koskaan luottaa tarpeeksi kaupunkilaisiin =D

      Kiva, että kiinnostuit Latvalasta. Tykkäsitkö?

      Poista

  5. Terve,
    kiitos arvostelusta. Niitä on tosi mielenkiintoista lukea. Vain yksi korjaus: en kestä vanhempia, jotka jäävät NUKKUMAAN , kun alakoululainen lähtee kouluun. Puhun siis laiskoista ja itsekkäistä aikuisista, en työssä käyvistä yms.
    Kiva, että olette lukeneet ja on mielenkiintoista lukea teidän nuoremman polven ajatuksia.

    Maarit Korhonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja oikaisusta =)

      Mutta tosiaan, tänään kun mulla oli myöhäinen aamu ja lapsi lähti kouluun kasiin, vähän mietin, että tavallaan ymmärrän, että joku haluaa jäädä nukkumaan. Tein eilen pitkän päivän töissä ja olin opiskelemassa vielä työpäivän jälkeen, joten kyllä teki mieli olla itsekäs.

      Vuorötyökin voi luoda sellaisen rytmin, että vanhempi ei jaksa aamulla herätä. Sitten on varmaan niitä syrjäytyneitä, joilla on paljon ongelmia elämässään.

      Mutta kirjaa oli kyllä kiinnostava lukea. Se toimi vähän niin kuin keskustelu, koska välillä on sellainen tunne, että onko ajatuksineen aivan yksin. On lohduttavaa (tavallaan), että ajatukset ovast samanlaisia. Nykyisessä työssä tsemppaa tosi paljon, että kollegat ovat lähellä, ja aina kun tapaa muita samaa työtä tekeviä, kaikki ovat huomanneet ne samat ongelmakohdat. Ainoa, mikä hieman ihmetyttää, on se, että milloin ongelmiin sitten puututaan ja mitä niille voi tehdä.

      Poista
  6. Hyvin kirjoitettu Mari ja kiva, että täällä näkyy itse kirjoittajakin. Silmäilin juuri Aino Kontulan Opettajan selviytymisoppia eikä oikein napannut - ehkä tässä Korhonen on onnistunut paremmin, kun kuitenkin jossain määrin kirjat käsittelee samaa tematiikkaa.

    Koulun valinta/asuinpaikan valinta koulun mukaan on harmillista kehitystä. Itse asumme sen verran pienellä paikalla, ettei ole tarvinnut miettiä mutta voin hyvin ymmärtää omaa ajatteluasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin aikoinaan Kontulankin kirjan, siitä jäi jotenkin vähän provosoiva tyyli muistona, mutta en tiedä, onko se kovin todenperäinen kuva kirjasta.

      Pienellä paikkakunnalla ei voi tosiaan valita, mutta ehkä myös porukka on yhteisön paineessa yhtenäisempää?

      Poista
  7. Kiinnostava kirja! Itse olen työskennellyt päiväkodissa ja no, jo siellä näkyy se, mikä varmaan näkyy vielä paremmin sitten siellä koulun penkillä.

    "Nuorten käytöstavat ovat huonontuneet. Voi olla, mutta kuitenkin se aiempi hyväkäytöksinen sukupolvi on kasvattanut nykyiset nuoret. " Juuri näin. Toisaalta tässä voisi kyllä vähän kyseenalaistaa myös yhteiskuntaa, joka on muuttunut ja ympäristöä. Nykypäivänä on niin paljon enemmän, mitä vanhemmankin täytyy tiedostaa, kuin ehkä ennen. Esim ihan nyt vaikka ulkonäköpaineet, jotka tuntuvat olevan nykypäivänä aivan eri puusta kuin ennen. Tai internet!

    Tästä aiheesta voisi sanoa paljon, mutta sanonpa nyt enää vain sen, että lukulistalle!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varmasti yhteiskunta muuttuu koko ajan ja vanhempien on vaikea pysyä perässä. Huomaan tämän itsestäni, vaikka vannoin joskus, että en tipu kelkasta koskaan. Tai siltä se tuntui joskus nuorena ;D

      Mutta samoin yhteiskunta on muuttunut jokaisen sukupolven aikana, musta tuntuu että se juttu on just se, että vanhempien kuuluukin vähän tipahtaa ja ihmetellä. Totta on, että vauhti on kovasti kiihtynyt viime aikoina, ehkä se tipahtelu on selvempää ja nopeampaa siis.

      Tämä on helppo ja nopea lukea, mutta varsin hyvä lukukokemus.

      Poista