MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 20. marraskuuta 2012

Lapsen oikeuksien päivä


Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista meillä ja maailmalla.

Päivä saatiin nimettyä lapsen oikeuksien päiväksi suomalaisiin kalentereihin vuodesta 2002 Suomen UNICEFin aloitteesta.


Myös Plan muistuttaa lapsen oikeuksien päivänä, että jokaisella lapsella on oikeus opiskella. Planin sivuilla voi käydä allekirjoittamassa vetoomuksen Oikeus oppia - jokaiselle lapselle

Me allekirjoittaneet vaadimme, että:
– koulutuksen osuus kehitysyhteistyömäärärahoista nostetaan 10 %:iin
– rahoja kohdennetaan erityisesti tyttöjen koulutuksen parantamiseen


Planin sivuilla voit käydä katsomassa, miten muuten voit vaikuttaa.



****

Itse opettajana tietysti uskon, että koulu ja opiskelu on yksi tärkeimmistä asioista ihmisen elämässä. Tällä hetkellä työskentelen sellaisessa työssä, jossa olen omin silmin voinut nähdä ja todeta sen, miten tärkeää koulutus oikeasti on. Sellainen henkilö, jolta puuttuu peruskoulutus, on eittämättä kovin kaukana niistä mahdollisuuksista, jotka ovat taas koulutuksen piiriin kuuluneen henkilön ulottuvilla. 

Koulutuksen puute on väistämättä suurimpia syitä epätasa-arvoisen maailman kehityksessä. Mitä suuremmalta osalta maailmassa koulutus puuttuu, sitä suuremmaksi kasvaa kuilu hyvinvointivaltioiden ja kehitysmaiden välille. 



Koska näkemykseni ehkä kaipaavat toistenkin näkemyksiä, niin tässä vielä Planin sivuilta tietoa koulutuksesta ja sen merkityksestä: 


Faktat & numerot



  • 67 miljoonaa lasta jää edelleen kokonaan koulutuksen ulkopuolelle
  • Monen lapsen koulunkäynti jää kesken, eivätkä nuoret saa toisen asteen koulutusta
  • Opetuksen laadussa on haasteita. Useassa maassa vain alle puolet yli kolme vuotta opiskelleista tytöistä osaa lukea
  • Koulutus on tehokas tapa katkaista köyhyyden kierre: jokainen lisävuosi koulussa lisää merkittävästi yksilön tuloja myöhemmässä elämässä
  • Suomi on viime vuosina käyttänyt koulutuksen edistämiseen kehitysyhteistyömäärärahoistaan vain n. 6 %
  • Maailman noin 796 miljoonasta lukutaidottomasta aikuisesta kaksi kolmasosaa on naisia.
  • Vain 55 % kaikista maailman tytöistä ilmoittautui toisen asteen koulutukseen vuonna 2009: Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa luku oli 24 % ja Etelä-Aasiassa ja Lähi-idässä 40 %.
  • Kaikkein huonoimmat mahdollisuudet päästä kouluun on maaseudulla asuvilla, köyhien perheiden tytöillä.
  • Koulutus periytyy: pidempään koulua käyneiden naisten lapset käyvät itsekin koulua pidempään.
  • Koulutus edistää terveyttä: se vähentää syntyvyyttä ja lapsikuolleisuutta, ja suojaa HIV-tartunnoilta
  • Koulutus lisää naisten työssäkäyntiä ja tuloja, ja kasvattaa tyttöjen valmiuksia päättää itse omasta elämästään
  • Maailman valtiot ovat sitoutuneet tarjoamaan peruskoulutuksen kaikille vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteen toteutuminen vaatii 1,9 miljoonaa uutta opettajaa
  • Opettajapulan vuoksi ryhmäkoot kasvavat suuriksi, jolloin myös koulunsa keskeyttävien määrä kasvaa
  • Naisopettajien puutteella on merkittävä vaikutus tyttöjen koulupudokkuuteen. Naisopettajien osuus toisen asteen kouluissa on huomattavan pieni erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa.

****

Tässä muuten ihana esimerkki siitä, että opetuksen ei tarvitse  aina pysyä sisätiloissa. Jossain entisen asuntomme naapurikoulussa matematiikan tuntia oli piirrelty pihassa eri muotoihin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti