MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 12. marraskuuta 2012

Riikka Pulkkinen: Vieras

Alussa oli yksi sana. Eikä sana voi olla yhtä kuin liha. Eikä sana voi olla yhtä kuin todellisuus. Sana on leikkiä ja vapautta ja siihen tulee uskoa, sitä tulee vaalia. Sen vapaudesta tulee taistella, mutta loppujen lopuksi se helisee tyhjyyttään, niin, että voidaan sanoa: pelkkää leikkiä. 


Vieras

Riikka Pulkkinen: Vieras
2012, Otava

Riikka Pulkkisen Vieras oli syksyn uutuuksista minunkin kiinnostukseni kohteeni. En kuitenkaan pitänyt kiirettä kirjan lukemisen kanssa, sillä Totta ei saanut minua ihastuksiin niin kuin Raja oli tehnyt. Halusin pitää Totta-romaanista, ja yhtä isolla halulla aloin lukea Vierasta. Kirjan alussa huokailin ihastuksissani, että tässäpä totta tosiaan kansainvälisen laadukas kotimainen romaani. Pulkkisen teksti ei jää junnaamaan paikoilleen, niin kuin niin monet muut lähiaikoina lukemani kotimaiset teokset. 

Teoksen päähenkilö, nuori pappi Maria esitellään elävästi. Hänellä on selvästi joku suurensuuri murhe, sillä Maria ei kestä elämäänsä, vaan lähtee sunnuntaisaarnastaan suoraan lätkimään, pois Suomesta, New Yorkiin. Kirjan alussa kerätään jännitettä, ja lukijana mietin, mikä voi olla niin suurta, että nainen lähtee avioliitostaan. Onko syynä itsensä etsiminen vai vielä suurempi asia? Lukijana kallistun jälkimmäiseen, itsensä voisi kuvitella löytävänsä lähempää. 

Syy New Yorkiin lähtemiseen selviää Marian äidin ja isoäidin historiasta: Maria haluaa kävellä samoja katuja kuin hänen äitinsä käveli. Paluu meren taakse oli myös hänen äitinsä haave, jonka Maria toteuttaa.

Suomeen jää myös jotain synkkää. Jotain, joka tapahtui Yasminalle. Marian pienelle ystävälle. Se, mikä Yasminan suhde Mariaan on, jää hieman epäselväksi. Miten Itä-Helsingissä pienestä toisaalta tulleesta tytöstä tulee yhtäkkiä niin läheinen aikuiselle naiselle, että hänen kohtalonsa saa naisen sijoiltaan? 

Ehkä kaikki pitäisi lukea jotenkin symbolisesti: pakomatka ja omien juurien löytäminen New Yorkista. Ja toisaalta, kun teoksen nimi on vieras, onhan tässä teoksessa paljon vierautta: Maria on vieras itselleen, Yasmina on vieras muille, ehkä pappikin on hieman vieras nykymaailman ihmisille.  

Vaikka yritän miettiä Yasminaa symbolisesti, silti minua häiritsi se, että Yasmina on akateemisen perheen lapsi: biokemian tutkijana Helsingin yliopistossa työskentelevän äidin ja rakennusinsinööri-koulutuksen saaneen isän lapsi. Silti Yasmina kirjoittaa suomen kieltä kuin kadulla suomen kielen oppinut maahanmuuttaja (sijapäätteistä puuttuvat loput niin kuin puhekielessä), ja lisäksi hän vaikuttaa lukihäiriöiseltä: 

ra-kas pväkija! - - Mä tei korti Anna mut en anta. 
Yhtan raha ei olu jäny hanele vaikka KIRJOIHIN TAI  PELEIHIN TAI VAATEISIN... 

Kielessä on epäloogisuutta: astevaihtelu ja imperfekti mättävät, mutta rektiot toimivat. Niinpä Yasminasta tulee kuva, että hän vihtyy kadulla, mitä kuvaa en saa mahtumaan pieneen akateemisen perheen tyttäreen. 

Pulkkisen tarkasssa kielessä on jotain, mikä saa takertumaan pieniin asioihin, kuten siihen, että mietin pääni puhki, että missä kohtaa Itä-Helsingissä on metroasema, jossa avataan ovi, eikä ovi avaudu automaattisesti. Varmaan sellainen jossain on. 

Ymmärrän, että Pulkkinen halusi kirjassaan kirjoittaa vieraudesta monesta eri näkökulmasta, mutta jotenkin henkilöt, kuten Yasmina ja Mélanie jäivät kovin etäisiksi henkilöhahmoiksi, jotka tuntuivat tarinaan päälleliimatuilta. Tai ehkä tarkoitus oli jättääkin henkilöhahmot vieraiksi lukijalle. Onhan siinäkin yksi vierauden teema lisää.

Sen sijaan anoreksian vaiheita Pulkkinen kuvailee uskottavasti, samoin on kiinnostavaa, miten Pulkkinen käsittelee henkeä ja ruumista, yhdistelee näitä kahta asiaa esim. anoreksian kuvailussa, tanssin maailmassa, vierauden kokemisessa. 

Pidin kovasti monesta asiasta Pulkkisen teoksessa, varsinkin alussa se oli loistokas. Sitten alkoi tulla epäuskottavuuden hetkiä, ja lopusta se jokin jäi puuttumaan. Se jokin, joka olisi tehnyt kirjasta loistokkaan, tai selittänyt täysin Marian matkan. 

Vierasta on luettu paljon ja siitä on kirjoitettu lehdissä ja kirjablogeissa kovin ylistävään sävyyn. Kyllä minäkin tästä pidin paljon, mutta lopputunnelmat ovat vähän niin kuin Eganin Aika suuri hämäys -teoken jälkeen: jäikö minulta joku hienous, jonka kaikki muut sisäistivät, kokonaan huomaamatta? Vai puuttuiko kirjasta "se jokin". Maailmaani tämä kirja ei järisyttänyt, joten siinä mielessä se jokin ainakin minun kohdalta jäi puuttumaan. 

Arvioni: 3½/5.


14 kommenttia:

  1. Jäin miettimään Yasminaa. Muistankohan oikein, että ainakin Yasminan isä teki muuta kuin akateemista työtä (oliko siivooja ja teki kahta vuoroa?)? Monesti, ikävä ja väärin kyllä, vanhassa kotimaassa opiskeltu korkeakoulututkinto ei riitä hyvään työpaikkaan Suomessa. Yasminan äiti tosin oli tutkija, ja minäkin hieman ihmettelin sitä, miten paljon Yasmina vietti aikaa yksin. Siinä mielessä hän tosiaankin on paljon kadulla.

    No, mitä kirjaan tulee, niin itse pidin Vieraasta enemmän kuin Rajasta. Pidin itse asiassa todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sen takia mietinkin, että millaisen kuvan Pulkkinen halusi antaa tytöstä. Mariahan oli yllättynyt, että Yasmina ei olekaan pakolaislapsi ja asuu kerrostalojen sijasta kaksikerroksissa rivarissa, jossa on vielä iso piha. Ensin tuli sellainen kuva, että Yasminan perhe on akateeminen ja tytär sellainen kiltti tapaus. Kielestä tuli kuitenkin kuva, että Yasmina viihtyikin ns. porukoissa. En osaa sanoa, oliko tämä siis tarkoituksellinen kuva.

      Joo, isä oli muissa töissä, mutta yleensä se koulutus kuitenkin antaa jotain kuvaa ihmisestä ja taustoista.

      Mulle Raja on aina se ehdoton ykkönen, mutta Vieras oli Tottaa parempi. Ihanaa, kun me rankataan näitä kirjoja. Pitäiskö laittaa Haahtelatkin paremmuusjonoon...

      Mä pidin tosi paljon kirjan alusta, mutta sitten tää vaan läsähti. Kaikki vaan naps, menikin järjestykseen, vähän niin kuin olisi aika loppunut ja se alussa luotu iso jännitys meni hukkaan.

      Poista
    2. Joo, Haahtela top 8! Kaikki romaanit järjestykseen (huonoimman osaisin nimetä heti, paras olisi vaikeampaa).

      Poista
  2. Sain illalla Vieraan luettua. Kirjan loppupuolella mulle tuli sellainen olo, että minussa on nyt jokin olennainen vika, kun en kirjasta innostunut, sillä olisin ihan aidosti halunnut ihastua kirjaan! Mutta kun ei. Alkupuolesta kyllä tykkäsin kovasti, mutta loppua kohden ote lipsui. Tosin luin kirjaa pätkissä aika pitkän aikaa, mikä ei varmasti tehnyt hyvää lukukokemukselle.

    Olen monessa asiassa samoilla linjoilla kuin sinäkin. Anoreksian kuvaus on puhuttelevaa ja uskottavaa. Jossain vaiheessa mulle iskostui mieleen sana tekopyhä nimenomaan Marian hahmon kohdalla enkä sitten päässyt ajatuksesta enää eroon. Ja näin koin etenkin Marian suhtautumisessa Yasminaan.

    Yritän itsekin jotain vielä kirjasta kirjoittaa ennen kuin se pitää kiikuttaa takaisin kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mariasta kyllä tuli vähän samansuuntaisia mielikuvia, tai jäin vähän hämmästyneenä ihmettelemään hänen mietteiksi laitettuja juttuja...

      Ehkä ollaan viallisia jotenkin. Mäkin halusin ihan samaa, ja alussa olinkin tosi paljon ihastunut.

      Poista
  3. Minä kuulun Vieraaseen ihastuneisiin! Mutta ymmärrän kyllä niitäkin, joita esimerkiksi Yasmine-kuvio tökkii. Minä kai onnistuin tällä kertaa pysyttelemään sen verran epämääräisillä runollis-symbolis-abstrakteilla tasoilla, etteivät "nakkipaperiyksityiskohdat" (kuten nuo sinun mietteesi metron ovista) onnistuneet irrottamaan minua tarinan imusta. Arkitodellisuuden kuvaaminen ei ole Pulkkisen ykkösvahvuus, mutta Tottaa ja Rajaa lukiessa esim. dialogin teennäisyys häiritsi minua paljon enemmän kuin Vieraassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, siis mäkin yritin leijua jossain noilla linjoilla. Pulkkisen kieli on hienoa ja siksi kai sitä luinkin niin tarkkaan ja sitten sieltä irtoaa tuollaisia yksityiskohtia. Helsingin keskustaa tosin kuvattiin kauniisti, kyllä mä sieltä tuomiokirkon portailtakin tosin jäin miettimään jotain kohtaa, mutta kuitenkin...

      Mä just mietinkin, että tässä on dialogia aika vähän, ehkä se ei siksi päässyt häiritsemään =O

      Muakaan ne pienet jutut eivät vielä irrottaneet tekstin ja juonen imusta, mutta kun alku oli huisia vauhtia ylös- ja eteenpäin, niin kyllä lopussa kävi kuin silloin, kun jarrumies ei anna mennä täysillä koko kierrosta.

      Poista
  4. No eikös Yasminen suomenkielen kökköys kuvaa tarkoituksella sitä, että maahanmuuttaja yrittää opetella uutta kieltä. Hän voi osata omaa kieltänsä vaikka kuinka hyvin, mutta me kuulemme vain sen suomenkielen kökköyden ja teemme johtopäätöksiä siitä.

    Tämä on kai samoin englanninkielessä. Kun suomalainen puhuu englantia esimerkiksi Yhdysvalloissa, voi vastapuoli luulla sinua tyhmäksi, kun et osaa lausua s-kirjaimia oikein, vaikka olisit akateeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, mutta se, että miten suomea (tai englantia) puhuu väärin, muokkaa tulkintaa ihmisestä, tai tässä tapauksessa kirjan henkilöhahmosta.

      Yasminan suomen kielen kirjoittamisesta tulee sellainen mielikuva, että hän on oppinut kielen kuulemalla muilta. Tulkintani on siis, että hän pyörii ulkona ja on ajautumassa ns. vääriin piireihin.

      Ehkä tulkintani on oikea, mutta en ole varma, että onko se sellaiseksi tarkoitettu.

      Koska Pulkkisen kieli on muuten hienoa ja harkittua, niin kirjaa lukiessa ajautuu melkein välttämättä tarkastelemaan kaikkia yksityiskohtia.

      Poista
  5. Minä en ihan varauksetta ihastunut Tottaan, ja Raja on vielä lukematta. Tämä Vieras piti minuakin etäällä, vaikka pidän sitä Tottaa puhuttelevampana ja parempanakin. Siinä on enemmän rosoa ja elämää, aitoutta.

    Anoreksiakuvaus on erityisen uskottava ja tosi, siitä pidin. Hengen ja ruumiin vastakkaisuudesta ja perimmäisesstä ykseydestä ja tanssistakin pidin, vaikka paikoin luennointi puudutti.

    Vierautta oli todellakin yli tarpeen. Oli Marian äiti taustoineen ja kuolemineen, oli vieraus Marian ja isän välillä, vieraantuminen aviomihestä, nimetön muukalainen New Yorkissa, Melanie, Yasmina... Miksi näin hirveän paljon tavaraa?

    Minuakin ärsytti tavallaan tuo Yasminan päiväkirja. Pidin sitä ylimalkaan todella epäuskottavana. Seitsemänvuotias (?) muka kirjoittaa pitkät jorinat jostain sanojen samankaltaisuudesta päiväkirjaansa. (Tiedän, että tästä moni raivostuu, mutta minkäs teet, en pitänyt niitä osuuksia onnistuneina.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikos se Yasmina 8 jo. Palautin kirjan kirjastoon, niin en nyt enää voi palata noihin sanoihin, että mitä kaikkea sanavarastoonkin kuului...

      Mulla oli alun jälkeen kirjassa sellainen epämukava olo, että oonko mä vaan liian vanha lukemaan tätä kirjaa. Ja nyt myöhemmin mietin, että mitä tapahtuu, kun jatkossa pitää lukea parikymppisten kirjoittamia kirjoja. Alkavatko ne kaikki tuntua jotenkin epäuskottavilta - olenko jo ihan väärää sukupolvea pian. Joo, siis tiedän, ettei Pulkkinen ole parikymppinen, mutta jotenkin mulla oli koko ajan ihan tätiolo, kun luin kirjaa.

      Tosiaan, tavaraa oli ja vähän odotin, että kaikille henkilöillä olisi jotenkin tärkeämpi rooli kirjassa, syvempi tai jotain.

      Tykättiin samoista asioista kyllä, että olihan tässä paljon hyvääkin, ei siinä mitään.

      Poista
    2. Kyllä tällä paljon on ansioita, ja Pulkkinen on taitava sanankäyttäjä ja lisäksi osoittaa kehittymistäkin. En vain nyt täysin myyty ollut, ja se sallittakoon, harvoin itse asiassa olenkaan. Tuosta ikäkysymyksestä voin olla samaa mieltä, minustakin tässä on kovin nuoren ihmisen ääni. Mutta ei se haittaa, kyllä voi ja pitääkin lukea sellaista, joka ei nyt ihan sitä ominta omaa elämää peilaa.

      Poista
  6. Hauskaa, että olen oikeastaan aika samaa mieltä noista piirteistä joita kritisoit - ja silti pidin Vieraasta todella paljon. Mutta, kuten joku on sanonut: Rakkaimpia kirjoja ovat ne joista pitää niiden virheistä huolimatta.

    Kaikki kirjan hyvät puolet (anoreksia-kuvaus, tunnelma, hengellisyys...) painoivat minulla vaakakupissa enemmäm kuin heikkoudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin pidin, mutta en saanut mitään elämää suurempaa elämystä tästä kirjasta. Ja ehkä Pulkkisen hehkutus sitten saa odottamaan sellaista elämää suurempaa kokemusta =D

      Kirjassa oli paljon hienoa, ja monenmonta teemaa, ehkä ne teemat olisi voinut karsia niihin hienoimpiin. No joo, onhan Pulkkisella tosiaan paljon hyviä puolia. Juurikin kirjan alkuosa oli lupaava.

      Poista