MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 14. tammikuuta 2013

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys




Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys (1996/1983, WSOY) on kirja, joka on ollut mielestäni maailman paras kirja, tai ainakin yksi parhaimmista. Niitä sellaisia kirjoja, jotka ottaisin mukaan autiolle saarelle, jos olisi pakko valita. 

En oikeastaan tiedä, en siis muista, milloin tutustuin Milan Kunderaan ensimmäisen kerran. Enkä ole varma, tapahtuiko tutustuminen ensimmäiseksi kirjan vai Kunderan kirjan perusteella tehdyn elokuvan kautta. Olen tähän päivään mennessä kuitenkin sekä nähnyt elokuvan että lukenut kirjan niin monta kertaa, että voisin sanoa niiden täydentävän toisiaan ja sekoittuvan niin täydellisesti toisiinsa, etten osaa sanoa, mikä mielikuvani on syntynyt mistäkin. 

Totta on, että näin elokuvan samoihin aikoihin kuin monet muutkin Daniel Day-Lewisin elokuvat, kuten Minun elämäni, Viimeinen mohikaani, Isän nimeen. Toisaalta sen jälkeen, kun luin Olemisen sietämätön keveys -teoksen, luin myös kaikki muutkin Kunderan teokset. 

En osaa sanoa, mistä toinen ihastus alkaa ja mihin toinen loppuu. 

Kunderani olin kuitenkin jossain vaiheessa jo haudannut ja kuopannut. Kunnes päätin ryhtyä tammikuun teemaani: kirjojen uudelleen lukemiseen. 



Kirja kertoo Tomášista ja Terezasta, Prahan kevään eli vuoden 1968 Neuvostoliiton miehityksen aikoihin. Tomáš on ammatiltaan kirurgi ja vapaa-aikoinaan naistenmies. Hän on eronnut mies, joka viettää kevyttä elämää. Aina siihen asti, kunnes tapaa Terezan. Tomáš ei ole aivan varma, haluaako hän tavata maalaisen Terezan uudelleen, haluaako hän Terezan elämäänsä. Kuinka hän voisikaan olla varma?

Onko parempi elää Terezan kanssa vai jäädä yksin?
Ei ole mitään mahdollisuutta tarkistaa, kumpi ratkaisu on parempi, sillä ei ole myöskään vertauskohdetta. Ihminen elää kaiken heti ensi kerralla ja valmistautumatta. Ikään kuin näyttelijä joka esiintyy harjoittelematta osaansa. Mutta minkä arvoista elämä voi olla, jos sen ensi harjoitus on elämä itse? 

Tomáš ja Tereza tutustuvat toisiinsa. Tereza tutustuu myös siihen tosiasiaan, että Tomáš ei tule koskaan jättämään muita naisia, joihin Tomáš haluaa tutustua kuin valloittaja uusiin maanosiin. 

Tulee vuosi 1968 ja neuvostoliittolaiset vyöryvät Prahaan. Maasta pelastautuvat ne, joille se on mahdollista ja niinpä Tomáš ja Tereza lähtevät Sveitsiin, josta Tomáš saa työpaikan. Elämä ei muutu, ja Tereza palaa takaisin Prahaan. Tomáš seuraa perässä, koska on tehnyt kerran valintansa ja hänen elämänsä on Terezan kanssa. 

Tarinan juonen Kundera kertoo lyhyesti, kirjan ensimmäisessä osassa. Kirja on jaettu seitsemään osaan, joissa kussakin palataan tarkastelemaan Tomášin ja Terezan tarinaa uudesta näkökulmasta. Näkökulmat tulevat ilmi osien nimissä: sielu ja ruumis, keveys ja paino. Kirjassa mietitään sitä, onko keveys aina helpompaa, ovatko ruumis ja sielu koskaan yhdessä. 

Jos keimailu onkin toisille naisille merkityksetön tottumus ja toinen luonto, Terezalle se merkitsee tärkeää tutkimuskenttää jolla hän aikoo selvittää mihin pystyy. Mutta juuri siksi että hän suhtautuu siihen vakavasti, hänen keimailustaan puuttuu keveys, se on tietoista, väkinäistä ja liioiteltua

Voisi sanoa, että kirjassa mietitään, miten Tereza kestää naisissa juoksevaa miestään, mutta kirjan loppua kohden myös sitä, miten näennäisesti kärsivästä Terezasta tuleekin se, joka pitää Tomášia pihdeissään. 


Kirjassa on myös muita henkilöitä: Sabina ja Franz, joiden välisestä suhteesta kirjoitetaan osassa "Käsittämättömiksi jääneet sanat", jonka nimi kertookin jo, että heidän välillään ei koskaan synny täyttä ymmärrystä. 

Olen aiemmin lukenut kirjaa Tomášin ja Terezan tarinana, mutta tällä kertaa aloin kiinnostua Sabinasta, joka on aiemmin tuntunut jotenkin ärsyttävältä henkilöhahmolta. Mutta ehkä kuitenkin Sabina on se, joka on kirjan keskeisin hahmo. Sabina on taiteilija, Tomášin rakastajar. Kun Sabina kohtaa Franzin, hän valitsee toisin kuin mitä ehkä olettaisi. 

Sanomme että ihmisen kannettavaksi on pantu jokin taakka. Ihminen joko kantaa taakkansa tai sortuu sen alle, kamppailee sen kanssa, häviää tai voittaa. Mutta mitä Sabinalle oikeastaan oli tapahtunut? Ei mitään. Hän oli jättänyt yhden miehen koska oli halunnut jättää tämän. Oliko mies vainonnut häntä? Tai kostanut hänelle? Ei. Sabinan draama ei ollut painon vaan keveyden draama. Hänen kannettavakseen ei ollut pantu taakkaa vaan olemisen sietämätön keveys.

Kaiken taustalla ovat tapahtumat Prahassa vuonna 1968 ja henkilöhahmoissa näkyy ihmisten erilainen selviytyminen noista historian tapahtumista, jotka ovat yksi Euroopan historian suurista luvuista. 

 *****

Luin kirjaa eri tavalla kuin aiemmin, sillä nyt kun elämää on jonkun verran jo takana, on helppo nähdä oikean elämän ihmisiä kirjan henkilöhahmoissa ja miettiä henkilöhahmojen ratkaisuja aivan eri tavalla kuin aiemmin. Aiempien lukukertojen hohdokkuus ja mielikuvat muuttuivat arkielämän törmäilyksi ja tavallaan kirjassa pelätyssä asemassa oleva kitch tuli kirjaan mukaan. Voiko 80-luvun kirja elää nykymaailmassa ilman, että se olisi hieman naurettava? 

Toisaalta, kirja silti säilyttää rakkaan paikkansa elämässäni. Luulen, että palaan kirjaan vielä joskus. Tai sitten en palaa. Pidän kirjasta aivan erityisen paljon ja sillä on monella tapaa aivan erityinen paikka eletyssä elämässänikin. En oikein osaa eritellä perimmäisiä tuntojani kirjasta, mutta autiosaari-tavaraa tämä vieläkin on. En osaa myöskään sanoa, mitä ajattelisin kirjasta ilman vuosien tuomaa muistojen painolastia, tai kirjan ja elokuvan kietoutumista toisiinsa. On myös ihanaa sanoa, että onneksi ei tarvitsekaan, vaan onneksi kirja on elänyt niin monta vuotta mielessä. Nyt se elää hieman eri tavalla. 

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
1996, WSOY, 9. painos
alkuteos: Nesnesitelmá Lehkost Bytí 1983
suomentanut Kirsti Siraste


25 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen analyysi! Ehkä minunkin pitäisi lukea tuo uudelleen ja syventyä siihen paremmin. Kun sen pari vuotta sitten luin, niin ihmettelin miksi siitä on niin "vouhotettu", en varmaan vain ymmärtänyt sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tiedä, miten lukisin tätä kirjaa ilman tuota menneiden lukukertojen "painolastia". Ehkäpä siinä olisi sitä sietämätöntä keveyttä? ;)

      Poista
  2. Mun on häpeäkseni myönnettävä, etten ole tätä lukenut. Tbr100-listalla se kuitenkin on, joten kyllä varmaankin lähivuosina aikamatkailen Prahan kevääseen. Leffaakaan en ole nähnyt kokonaan, mutta oon kyllä pitänyt yhden harjoittelutunnin 60-luvun mentaliteetista ja esimerkkinä katsottiin kohtaus leffasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin jännä sijoittaa myös eri vuosiin: kirjassa eletään vuotta 1968, se on kirjoitettu vuonna -83, ja itse luin sen ekan kerran ehkä vuonna -95 ja jälleen kerran 2013... Hienosti kertyy noita vuosia ja eri aikakausia.

      Mutta on tämä minusta ainakin sen yhden lukukerran arvoinen. Olisi kiva kuulla, miten se iskee näinä vuosina =)

      Poista
  3. Jätin osan tekstistäsi lukematta, koska tarkoitus on lukea OSK ensimmäistä! kertaa tässä aivan lähiaikoina. Kunderalta olen kolme muuta kirjaa lukenut ja ehkä eilen tai toissapäivänä juuri katsoin, että mitä häneltä on suomennettu. Että voisiko ne kaikki lukea, ja millä aikataululla.

    Minä nimittäin kovasti uskon pitäväni tästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olisi aivan mahtavaa kuulla, miten tämä kirja iskee!

      Kunderoista on lukematta mulla ainakin tuo uusin suomennos. Nyt tekisi mieli itsenikin lukea nuo muutkin Kunderat.

      Poista
  4. Oi, sullakin on teemana vanhat suosikit uudelleen! Mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea tulet lukemaan :) Minäkin teemailen erittäin löyhästi, ajattelin lukea tämän vuoden aikana joitain suosikkeja uudelleen, ainakin Tuhat loistavaa aurinkoa on listalla, ja eräs Theorinin teos.

    Olemisen sietämätön keveys on minulle tuttu vain elokuvana. Erittäin hyvä leffa, ehkä pitäisi lukea kirjakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffana tämä kirja on hieman erilainen, koska kirja kierrättää sitä samaa tarinaa eri näkökulmista, ja leffassa kerrotaan kronologisesti. Sanoisin, että kirjana on rakenteeltaaan varsin erilainen. Mutta sitten taas, kun katselin tuota traileria, niin tavallaan siinä kiteytyy aika paljon tämä kirja...

      Tuhat loistavaa aurinkoa olisi hieno lukea uudelleen, valitettavasti ei löydy omasta hyllystäni ja nyt luen vain omasta...

      Poista
  5. Tämä kirja kuuluu minullakin niihin suuruuksiin, jotka löivät nuoren ihmisen ällikällä. Luin tämän lukiossa toisella luokalla ja olin vaikuttunut. Kundera-buumi iski minuunkin. En ole kirjaan uskaltanut tarttua, sillä jotenkin olen ajatellut lukukokemuksen lässähtävän. Nyt kun luin sinun tekstisi, aloin miettiä pitäisikö kuitenkin. Oma kirjani on koiransyömä, ei omani. Olin onnekas: kaikki kirjaston kappaleet olivat lainassa, poistohyllyssä tuhoaan odottava kirja oli kuitenkin paikalla. Kysyin kirjaa omakseni ja sain sen. Edelleen hyllyyssäni on tämä kappale, jonka etukansi on koiran hampaiden muotoilema uniikkikappale. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tulin siihen tulokseen, että uusi lukukerta ei syö vanhoja ihastuksia, vaan se rakentaa lukukokemusta sen vanhan päälle. En ole vielä yhteenkään uudelleen luettavaani pettynyt, vaikka lukeminen on toki erilaista.

      Hih, koiran hampaat varmaan sopivat tähän kirjaan, onhan siellä koira-Karenin mukana sivuillakin =)

      Poista
  6. Kuten aikaisemmin kommentoin, minulle tämä ei päälle kolmikymppisenä ollut niin ihmeellinen kuin herkässä teini-iässä luettuna. Mutta mielenkiintoinen ja hieno silti, toki. Mutta muistan, että kun luin kirjaa silloin pari vuotta sitten, tuli hillitön halu nähdä elokuva uudelleen. En ole vieläkään nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, se leffa onkin hieno. Vähän nyt näytti vanhalta, kun katselin tota traileria... ehkä paremmin säilynyt kirjana kuitenkin. Vähän tätä eri tavalla lukee kuin teininä, mutta tavallaan se vanha ihastus säilyi. Ainakin mulla.

      Poista
  7. Hauska lukea tästä kirjasta pitkästä aikaa. Itse en tähän hirveästi ihastunut, minusta kirja nimittäin oli tavattoman tylsä. Mutta luin tämän suht nuorena, että ehkä nyt vanhempana voisi saada uusia juttuja irti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, samaahan tässä jaaritellaan koko kirja =) Tavallaan voi ollakin tylsä, mutta sitten taas siitä saa luettua eri kerroksia. Tykkäsin.

      Poista
  8. Hieno arvio! Kiinnostavaa lukea tälläistä hieman erilaista arviota, jossa vertaillaan ja pohditaan aiempaa lukukokemusta. Minä pidin myös tästä kirjasta, mutta elokuva on vielä näkemättä. Voisikin vaikka koittaa bongailla, jos löytyisi kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... mistähän sen leffan tosiaan saa näinä aikoina =)

      On tämä kyllä hieno kirja, lukukerta toisensa jälkeen.

      Poista
  9. Tämä on yksi minunkin kaikkien aikojen suosikeistani! Kahteen kertaan luettu.

    Sinulla on ollut hienoja postauksia viime aikoina (on ollut toki muulloinkin, nyt vain olen sattunut lukemaan ja nauttimaan). Täällä on ilo vierailla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun viihdyt. Tervetuloa taas =)

      Kiva myös keksiä vähän erilaista juttua. Vähän meinasin leipiintyä näihin juttuihin...

      Poista
  10. Tämä on minunkin nuoruuden suosikkejani,luin ensimmäisen kerran yläasteella ja sit toistamiseen ehkä lukion toisella. Epämääräinen muistikuva on, että olisin jonkun kirjallisuusesseenkin tästä raapustanut :) Leffaa en kylläkään ole nähnyt, eikä se kyllä kauheasti kiinnostakaan.

    Minulle mieleen on eritoten jäänyt Sabinan hahmo, ainoa, jonka nimenkin edelleen muistin. Olisi ihan hauska lukea tämä uudestaan. Samoin ajatuksissani on ollut lukea uudelleen esim. Saatana saapuu Moskovaan, jonka luin tosi nuorena, enkä varmaan tajunnut puoliakaan (mutta vaikutuksen kirja kuitenkin teki).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatana saapuu Moskovaan on mulle sellainen kirja, jonka olen lukenut varmaan tsiljoona kertaa puoliväliin, mutta en kertaakaan loppuun. En vaan tajuu sitä. Ehkä senkin luen tänä vuonna =)

      Jotenkin Sabina jäi mulla aiemmin ihan latteaksi. Nytkään en ehkä hirveästi tykästynyt, mutta tutustuin. Ts. en osaa päättää, tykästyinkö (ongelmansa kullakin)...

      Poista
  11. Minä luin tämän elokuvan jälkeen, joka oli ihastuttanut ja niin teki kirjakin. Ihastuin nuoreen Juliet Binochiin niin, että hän pomppasi kerralla suosikkinäyttelijäkseni. En kuitenkaan uskalla palata enää kumpaankaan, sillä pelkään lumouksen haihtuvan. Muut Kunderat eivät ole samalla tavalla olleet elämyksiä kuin tämä.

    Hauskaa, että joku lukee vielä näitä.Voi palata toisen kautta omiin muistoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näitä vanhojakin on välillä ihana lukea. Pääsee uutuus-ähkystä pois =)

      Olen huomannut, että lumous ei uudella lukukerralla taidakaan haihtua, vaan uusi lukukerta rakentaa kokemusta sen vanhan päälle. Olen tykännyt hirveän paljon tästä uuudelleen lukemisesta.

      Poista
  12. OI, tämäkin pitäisi lukea uudelleen nuoruusmuistoja verestäessä... Kundera yleensäkin on suuria suosikkejani ja tämä niistä kaikista se kaikkein paras !

    VastaaPoista
  13. Jaan rakkautesi tähän kirjaan.

    VastaaPoista