MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 5. tammikuuta 2013

Ranya ElRamly: Auringon asema

Muutama päivä sitten kerroin, että aion lukea tänä vuonna kirjoja jonkun teeman mukaan. Ensimmäinen teemani on minulle merkittävien kirjojen uudelleen lukeminen, ja merkittäviä kirjoja, joita olen itselleni kerännyt kirjahyllyyni listasin aiemmassa postauksessani

Luin ensimmäisenä ElRamlyn Auringon asema (2002, Otava) -teoksen, jonka kohdalla voisin sanoa, että luin sen jälleen kerran, ei niinkään, että luin sen uudelleen. Auringon asema on ollut kauan minulle sellainen kirja, jonka lukemisesta nautin kerta kaikkiaan. Sen kieli on runollinen, kerrontatapa on upea, ja tarina on koskettava. 

Olen aiemmin lukenut tätä kirjaa tarinana kahden erilaisen ja eri kulttuureista tulevan ihmisen tarinana: egyptiläisen tuliluonteisen miehen ja suomalaisen vesi-naisen kohtaamisena. Koska appelsiininkuoriminen kahdella eri tavalla on jäänyt vahvasti mieleeni, aloin tällä lukukerralla tarkkailla minäkertojan äiti-suhdetta ja kuvaa äidistään. Äiti-suhteen myötä välttämättömästi nousi esiin myös suhde isään, sillä minäkertojan suurin kokemus oli, että hän ei voi olla yhtä aikaa sekä äidin että isän rakkaudenkohde, tai rakastaa isää ja äitiä yhtä aikaa ja samalla tavalla: appelsiinia ei voi kuoria kuin jommallakummalla tavalla. 

Kirjan kerronnasta vielä: minusta tässä kirjassa on upea tapa pyörittää tarinaa eteenpäin: melkein jokaisessa luvussa palataan äidin ja isän kohtaamiseen junassa matkalla Luxorista Assuaniin. 


Kirja on paitsi kahden ihmisen kohtaaminen, myös muistokirjoitus äidille ja perheelle, joista jälkimmäinen kuoli ensin ja ensimmäinen sitten. Teoksessa luodaan kuvaa äidistä, joka on kaiken yläpuolella, oli kyse sitten ulkonäöstä tai elämästä. 

Minun äitini oli satakahdeksankymmentä senttimetriä pitkä ja hän painoi vuonna 1972 neljäkymmentäviisi kiloa

Minun äitini oli maailman kaunein nainen, tämä on totuus. Hän oli yliluonnollisen kaunis, jumalaisen kaunis, taivaallinen. Äiti heräsi joka aamu viideltä ja meni uimaan ennen työpäivää. Ja hän söi vain vähän sillä hän inhosi ruokaa

- ja minun äitini makasi takapenkillä hirveissä kivuissa, mutta hän ei valittanut, minun äitini kärsi hiljaa. Ja kun ajattelen muiden naisten kipua, omaanikin, huomaan että minun äitini kipu oli hienompaa, mikä on oikeastaan aika outoa, miten kipu voi olla hienompaa tai vähemmän hienoa, mutta niin se on, että minun äitini teki kaiken hienommin kuin kukaan muu - - 

Minun äitini, häntä rakastivat kaikki. 

Minäkertojan suhde äitiin on vaikea, sillä hän kokee olevansa niin kuin isä: hänen kätensä ovat isän, hänen tuliluonteensa on kuin isän. Välillä hänen on vaikea ymmärtää äitiään, melkein yhtä vaikea kuin hänen isänsä oli ymmärtää vaimoaan. Äiti näyttäytyy yliluonnollisena, kuten myös minäkertojan isälle: kun mies tapasi naisen, hän oli varma, että näki enkelin. 


ElRamlyn teoksessa kerronta palaa ja toistaa aina vähän itseään. Samat alut jatkuvat kuitenkin eri tavalla. Luvuissa seurataan junamatkaa, matkan seuraukset kerrotaan eri kohdista ja eri tunnelmissa. Myös äitiä kuvataan välillä samoin, jatko on kuitenkin erilainen: nämä lainaukset ovat lukujen 7 ja 13 aluista: 

Minun äidilläni oli suuret vaaleansiniset silmät. Myöhemmin niihin tuli harmaata, ja se oli sadepilvi, joka ei ehtinyt koskaan ajoissa väistyä. Silloin kun hän tapasi isäni, hänen silmänsä kuitenkin kylpivät auringossa, ne etsivät auringon valoa loistaakseen

Minun äidilläni oli suuret vaaleansiniset silmät. Niihin katsoessaan isäni ei ymmärtänyt, että Suomessa aurinko paistaa talvisin matalalta ja lämmittää vain harvoin.

Äiti muuttuu minäkertojan muistoissa: alun iloinen, nauravainen ja kaikille ihana äiti muuttuu hiljaiseksi, jonka silmät katsovat, mutta eivät näe. Kirjassa kuvataan kuvakielisesti myös eri kulttuureista tulevan miehen ja naisen suhdetta, miten mies Egyptissä, kotimaassaan aloittaa huutamisen ja huutaa kaikille: kotona, siskolle, autokuskeille, kaupoissa. Samaan aikaan nainen alkaa kärsiä, miehestä mutta myös kuumuudesta, erilaisista olosuhteista ja ympäristöstä. 

Mutta kuumuutta minun äitini ei ymmärtänyt. Kuumuutta, joka on, vaikka aurinko ei ole missään. Egyptiläistä kuumuutta, intialaista kuumuutta, libyalaista kuumuutta. Kuumuutta. Hän ei ymmärtänyt, että kuumuutta vastaan ei saa taistella, siitä se juuri saa voimansa. Hän ei ymmärtänyt, että pitää olla vain hiljaa ja paikallaan, pitää puhua puolella teholla ja ajatella puolella teholla. Pitää odottaa illan ensimmäistä tuulenvirettä ja mennä silloin parvekkeelle, nojata viilenneeseen kaiteeseen, muttei liikaa, sillä vesijohtovesi on voinut valua rakenteisiin ja kaide voi irrota milloin vain.


Lopulta äidistä on jäljellä vain varjo: Se mies, joka on piirtänyt naisen rajat ja nähnyt tämän rakkaudella, on kadonnut. Se, mitä on tapahtunut, kerrotaan tekstissä runollisesti, mikä tekee kirjasta kauniin, mutta niin kovin surullisen, surullisenkauniin. Äiti ei pitänyt elämässään meteliä itsestään, eikä ajatuksistaan, ja jäi tyttärelleen vieraaksi lopultakin. 

Minun äitini ei koskaan valittanut, hän ei kertonut meille mitään niistä illoista ja niistä öistä, joiden aikana hän odotti ja odotti, niistä aamuista joina hän nosti laskut lattialta, vain laskut, ei muuta enää, me emme tienneet sitäkään, että aluksi kun puristaa kädet nyrkkiin, posket muuttuvat punaisiksi ja rystyset valkoisiksi, mutta vuosien jälkeen niin ei enää käy, sillä veri on lakannut olemasta punaista ja käsien voima on kadonnut

**********

Ranya ElRamlyn teos on ollut kauan yksi suosikkikirjoistani ja jaksan lukea sen varmaan vielä uudelleen jonain päivänä. Olen lukenut teosta tarinana kahdesta eri kulttuurista tulleen ihmisen kohtaamisena. Nyt luin sitä äidin tarinana. Kirjaa voisi lukea myös nuoren naisen identiteetin rakentamisena: mikä itsessä on äidistä ja mikä isästä periytynyt. Sitä voi lukea myös ystävyystarinana, sillä minäkertojalla on vierellä koko tarinan ajan mies, joka on hänelle kuin veli. Ja aivan erityisesti kirjaa voisi tarkastella sen kerronnan ja tekstin tasolla. Ihastun aina vain uudelleen tekstin kauneuteen ja tekstin tapaan kiertyä takaisin samaan paikkaan ja avautua aina uudelleen. Auringon asema kesti tämänkin uudelleen luvun, ja säilyy yhtenä parhaana kirjana, jonka olen lukenut.  


Ranya ElRamly: Auringon asema
2002, Otava
190 sivua

14 kommenttia:

  1. Mä ihastuin tähän myös syvästi ja halusin kirjan omaan hyllyyn. Ihastuin ennen kaikkea El-Ramlyn kieleen ja tapaan kertoa tuo kaunis ja surulliseksikin kääntyvä tarina. Kirjailijan sukunimi taitaa olla nykyään Paasonen, mutta en ole tainnut lukea hänen myöhempiä kirjojaan (onko niitä ilmestynyt?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ainakaan löytänyt, että olisi tuolla uudellakaan nimellä uusia kirjoja. Löysin googlettamalla tietoja, että olisi kriittisen korkeakoulun kirjoitajaopettajana.

      Tässä teoksessa on kyllä parasta kieli ja tapa kertoa.

      Poista
  2. Hieno bloggaus! Kuulostaa sellaiselta kirjalta, josta minäkin voisin pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tätä kirjaa kannattaa ainakin kokeilla!

      Poista
  3. Minäkin luin tämän tuoreeltaan kymmenisen vuotta sitten ja kirja teki suuren vaikutuksen. Pidin sen kielestä ja tunnelmasta, ennen kaikkea niistä, mutta nyt tuntuu että jo tarinankin vuoksi kirja ansaitsisi tulla luetuksi uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli ja tunnelma ovat hienot. Ja tunnelmien muuttuminen, se kiinnitti huomioni viime kerran, kun luin tätä kirjaa. En muistanut, että tarina on niin surullinen.

      Tarinoita tässä kirjassa on monta, kun ajattelee, että sivuja ei ole niin montaa.

      Poista
  4. Olen lukenut tämän kirjan kerran ja pidin myös kovasti! Minulle kirja avautui tuolla erityisesti pariskunnan lapsen kokemuksen kautta. Sen, ettei hän täysin tunne kuuluvansa minnekään. Hän tuntee ns. kuorivansa appelsiinit aina väärin. Jännää että kirja voi avautua eri lukukerroilla eri tavoin. Ehkäpä kokeilen uudelleenlukua joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässähän on tuota nuoren naisen kasvuakin. Välillä hän rakastaa äitiä ja kuorii appelsiinin niin kuin äiti, välillä rakastaa isää ja kuorii appelsiinin kuin isä, eikä saa tapoja sopimaan yhteen. Voi olla vain joko-tai. Mutta kirjan myötä hän myös jättää vanhempiensa taistelun menneisyyteen, eikä anna sen enää pilata omaa elämää.

      Monta eri tapaa lukea kirja ja tätä lukiessa vain myhäilee ja ihastelee tyytyväisenä, kun tuo kieli on niin kaunista.

      Poista
  5. Minuunkin tämä kirja teki aikoinaan tuoreeltaan suuren vaikutuksen. Olisi mielenkiintoista lukea uudestaan, kiitos hienosta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en muista, miten tuoreeltaan luin tämän kirjan. Jotenkin aivan hämärän peitossa, että minä vuonna luin sen ekan kerran. Jännää, miten moni tämän on tosiaan silloin tuoreena lukenut ;D

      Poista
  6. Minullekin on jäänyt tuo appelsiinikohtaus mieleen!
    Luin kirjan tuoreeltaan melko pian sen ilmestyttyä, ja uusioluku on kummitellut mielessä useamman kerran. Minullakin on tänä vuonna aikomus palata vanhojen kirjarakkauksien pariin, ja tämä kuuluu niihin ihan ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa, että tämä kirja on koskettanut niin monia ♥

      On kiva lukea, mitä kaikkia kirjarakkauksia sinulla on, joten jään odottelemaan kiinnostuksella tulevaa!

      Poista
  7. Minäkin rakastin tätä kirjaa silloin joskus. Ihana kirja! Minulta löytyy kirjasta myös äänikirjaversio ja sekin on lumoava. Vuokko Hovatan ääni on niin kaunis.

    Taidankin kaivaa kirjan kaapista esiin ihan heti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun olet takas blogimaailmassa!

      Ja mahtavaa, että tämän saa äänikirjanakin. Oikein tekisi mieli kuunnella, miten tämän kirjan hieno teksti luetaan. Voi ei, pakko vielä kerran ainakin "lukea" tämä kirja siis.

      Poista