MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Niina Hakalahti: Uimataito



Niina Hakalahden Uimataito (2008, Tammi) lähti mukaani kirjastosta, josta haalin kirjoja Rasisminvastaisen viikolle (18. - 24.3.) luettavaksi. Helmet-haussa kirja löytyy sellaisilla hakusanoilla kuin rasismi ja maahanmuuttajat. Tällä teemaviikolla halusin lukea kirjoja, joissa kerrotaan maahanmuuttajien tarinoita. 

Uimataito-teoksessa on kaksi maahanmuuttajamiestä: Ahmet ja Mahmood, joista ensimmäisellä on pitseria, jossa miehistä jälkimmäinen auttaa aina torstaisin, jolloin Ahmet käy uimahallissa uimakoulussa. Kirjan nimi siis selittyy tällä: Ahmet ei osaa uida, mutta haluaa oppia. Hänen mumminsa on kuollut veteen, ja Ahmet miettii, että on aika tehdä rauha tuon elementin kanssa.

Hakalahden teoksen nimi on kuitenkin hieman harhaanjohtava, sillä Ahmetin uimataito ja pitseria on vain sivujuonne tässä kirjassa. Pääosassa kirjassa on Kristiina, joka on lievästi takakireä äiti, vaimo ja merkonomi. Hän kasvattaa esikouluikäistä Santeri-poikaansa curling-otteella: lapsen pakottaminen on väkivaltaa. Ja lopputulos on sen mukaista: Santerin mielestä häntä ei voi esimerkiksi pakottaa kouluun, koska hän ei halua sinne mennä. Kristiina miettii, mihin katosivat kaikki hänen elämänsä merkittävät asiat: rakastava aviomies-Erkki käy kotona vain kääntymässä niin, että Santerin mielestä isä ei edes asu kotona; vanhat ystävät lähtivät rakentamaan elämäänsä omiin pesiinsä ja Kristiinan ainoa ystävä on Marja, joka on kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, holtiton rahankäyttäjä ja muutenkin omalaatuinen persoona. 

Hakalahti on kirjoittanut kirjansa isolla huumorilla, ja lukija voi todennäköisesti asettautua kahden naisen puoliväliin ja tarkkailla turvallisen välimatkan ja naurun päästä näitä ääripäisiä naisia. Kirjassa oikeastaan seurataan kahden naisen elämää ja heidän elämänsä mahdotonta tehtävää: Kristiina yrittää kasvattaa Santeria omien oppiensa mukaan, mutta huomaa tehneensä pojastaan hirviön, joka huutaa ja riehuu, jos ei saa tahtoaan heti läpi, Marja puolestaan yrittää saada selvyyttä elämäänsä, mutta sotkee asioitaan vain koko ajan enemmän. 



Hakalahden teokseta tulee mieleen Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Tarhapäivä, sekä huumorin että päähenkilöiden tehtävän, lasten kasvattamisen, suhteen. Hakalahti ehkä lyö hieman enemmän yli, esimerkiksi kun Marja päättää alkaa käyttää muslmiminaisen vaatteita, ihan vain testatakseen, miten ihmiset häneen suhtautuvat. Marja liikkuu vaatteissa aikansa, kerää katseita osakseen, mutta asiaa ei oikeastaan sen ihmeemmin koota kirjassa. Marja aikanaan luopuu vaatteista, ja asia ikään kuin unohtuu kirjassa. Uimataidon ongelma onkin siinä, että asioita ja aiheita on paljon, mutta ne kaikki jäävät lepattamaan ilmaan ja esiin pusertuu ehkä vähän tahattomasti vain huonosti käyttäytyvä Santeri. Ehkä vähän kirjan anti jäi sittenkin vähäiseksi, Santerin lisäksi tässä naureskeltiin naisille, jotka äitiys tuntuu tekevän jossain määrin hulluiksi tai vähintäänkin sekaviksi. 

Maahanmuuttajista, siis Mahmoodista ja Ahmetista, kirjassa annetaan hyvä kuva, ja esimerkiksi Marja ja hänen asenteensa asetetaan naurettavaksi, kun hän tarjoaa pitseriayrittäjälle vanhaa matkatelevisiota lahjaksi. Ahmetilla on aivan tarpeeksi hyvä televisio, eikä hän värähdä Marjan iskuyrityksille, vaikka Marja huutaa, että moni nainen ei ehkä innostu Ahmetin turkkilaisuudesta. Ahmet pitää lukemisesta ja on insinööri koulutukseltaan. Kai tämä on kirjan tapa haastaa lukijankin mielikuvat pitsanpaistajista. Mahmood on yritysideoita täynnä, eikä niitä hidasta edes se aika, jonka hän viettää sairaalassa toipuessaan päähän osuneesta kivestä. Mahmood on kuntavaaliehdokas kommunistisessa puolueessa ja onnellinen suomalaisen tyttöystävänsä kanssa. 

Kirja oli nopealukuinen, hauska ja kaiken maailman stereotypioilla naurava. Suosittelen kirjaa kaikille, joita Hietamiehen edellä mainitut kirjat huvittavat ja viehättävät.



Niina Hakalahti: Uimataito
2008, Tammi
290 sivua

Kirjablogeissa tätä kirjaa ovat lukeneet ainakin: 

Kirjanainen ja 
Annika K ja 
Elegia.

4 kommenttia:

  1. Minäkin olen tämän lukenut ja se olikin mielenkiintoinen ja varsin erilainen lukukokemus. Voisi jopa melkein lukea joskus uudelleen ihan vain katsoakseen koenko kirjan yhä samalla tavoin.

    Jos kiinnostaa, tässä linkki arviooni:

    http://www.mainoskatko.blogspot.co.uk/search/label/Niina%20Hakalahti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa, aivan samoja fiiliksiä tuli tästä. En myöskään nähnyt yhteyttä uimataidon ja kellumisen välillä. Ts. henkilöhahmot eivät sinällään kovinkaan paljon liittyneet toisiinsa.

      Poista
  2. Minusta Hakalahti on ollut liian pienellä edustuksella blogeissa - ihanaa kun toit hänet esiin :) Olen lukenut kirjailijalta kaikki, nauttinut hänen huumorista ja kärjistämisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista kärjistelyä Hakalahdella kyllä tosiaan on. Joskus tämä vaan menee näin: Hietamies vie huomion, vaikka naiset ovat kovin samantyylisiä kirjoitukseltaan.

      Poista