MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Huhtikuun luetut kirjat ja katsaus kevään uutuuskirjoihin

Huhtikuu oli hieno lukukuukausi, jolloin luin 12 kirjaa. Luin paljon paljon uutuusteoksia, eli keväällä 2013 julkaistuja kirjoja. Vain kaksi lukemistani kirjoista oli vanhempia. 

Uutuusteoksia on vielä paljon lisää kotona odottamassa lukijaansa. Yritän saada ensi kuussa kuitenkin väliin muitakin kirjoja. 

Huhtikuussa kuitenkin luin nämä (nimestä klikkaamalla pääset lukemaan, mitä pidin kirjasta): 

2013 julkaistut: 

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet (WSOY)
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla (Tammi)
Joonas Konstig: Totuus naisista (Gummerus)
Paula Havaste: Kolme käskyä (Gummerus)
Grace McCleen: Ihana maa (Otava)
Ian McEwan: Makennälkä (Otava) 
Joanne Harris: Persikoiden aikaan (Otava)
Laura Lähteenmäki: Iskelmiä (WSOY)
Johanna Holmström: Itämaa (Otava)

Annette Årheim: Misery lit (Avain)

2012

Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen (Teos & Schiltds & Söderströms)

2011

Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa (Gummerus) 

**********************************************************************************************

Aiemmin olen listannut keväästä 2013 kaikki kiinnostavat kirjat, katsotaanpa, mitä olen 4 kuukaudessa lukenut: 

Keltaisella alleviivatut olen lukenut, X:llä merkityt odottavat kirjahyllyssä.



WSOY 

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet - helmikuu

Katja Kettu: Jäänsärkijä (novelleja) - maaliskuu

JP Koskinen: Ystäväni Rasputin - huhtikuu

Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua - maaliskuu

Mooses Mentula: Isän kanssa kahden - maaliskuu

Maria Dueñas: Ommelten välinen aika - huhtikuu X

Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät - toukokuu

Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka oppi laskemaan - kesäkuu

Gillian Flynn: Kiltti tyttö - toukokuu X

Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli - maaliskuu


Johnny Kniga: 

Sami Rajakylä: Pätkärunoilija

Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina - elokuu






OTAVA 

Tua Harno: Ne jotka jäävät - maaliskuu 

Katja Kallio: Säkenöivät hetket - maaliskuu X

Johanna Holmström: Itämaa - maaliskuu 

Ian McEwan: Makeannälkä - helmikuu

 
Chad Harbach: Pelin henki - helmikuu

 
Anne Tyler: Jää hyvästi - helmikuu X

 
Grace McLeen: Ihana maa - helmikuu

 
Joanne Harris: Persikoiden aikaan - tammikuu



TAMMI

Kristiina Vuori: Siipirikko - kesäkuu

Maarit Verronen: Varjonainen - helmikuu

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla -helmikuu

Haruki Murakami: 1Q84 - maaliskuu

Jennifer Egan: Sydäntorni - huhtikuu

Yiyun Li: Kulkurit - tammikuu 


Colm Tóibín: Äitejä ja poikia - huhtikuu 
 


ei listattu: 

Salla Simukka: Punainen kuin veri 
Paul Auster & J.M. Coetzee: Tässä ja nyt - Kirjeitä ystävyydestä



GUMMERUS 

Paula Havaste: Kolme käskyä - maaliskuu 

Jouko Heikura: Joki kaupungin alla - helmikuu X

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen - maaliskuu 

Elif Shafak: Kunnia - huhtikuu X

Julie Kibler: Matkalla kotiin - maaliskuu X

David Foenkinos: Yhden elämän muistot - helmikuu


Tarquin Hall: Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus - Vish Puri ratkaisee I - tammikuu 



ei listattu: 

Joonas Konstig: Totuus naisista 

Into 

Lukjanenko, Sergei: Päiväpartio 2/2013

Aipin Jeremei: Verisissä lumissa 3/2013

Levy, Andrea: Pitkä laulu 4/2013

Bales, Kevin: Nykyajan orjat ja miten heidät vapautetaan 3/2013


Desai, Kishwar: Postimyyntilapset 2/2013 X


Hellman, Sonja: Naiset ilman maata  3/2013 X




Bazar 

Pancol, Katherine: Central Parkin oravat ovat surullisia (huhtikuu) X




Karisto

Autere, Terttu: Huhtikuun morsian (tammikuu)

Lortšenkov, Vladimir: Lentävä traktori (tammikuu)

Kaivola-Bregenhøj, Annikki: Suomalaisten unet (maaliskuu)


Minerva 

Juvonen, Anu: Lähiöoksennus (1/2013)


Siltala:

Van Reybrouck, David: Kongo (tammikuu) X Liukkonen, Leena: Venäläiset tulevat (maaliskuu)





Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret (4/2013)

Hussein Al-Maadidi: 361 päivää helvetissä (2/2013) X




Tässäpä kevääksi puuhaa, jos sää ei tuosta parane. 
Ja jos paranee, niin rannalle mukaan otettavaksi.



   
 

 


 

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet


Marisha Rasi-Koskisen Valheet (2013, WSOY) oli lukulistallani kevään uutuusteoksista, sillä kirjailijan esikoisteos Katariina oli erikoisen kiinnostava teos lukea. Valheet oli vähintäänkin yhtä erikoinen teos kuin Katariinakin. Kirjassa on monta päähenkilöä, ne vaihtuvat luvuittain. Kulloisenkin tarinan sivuhenkilöstä tulee seuraavan luvun päähenkilö, ja kirjan lopusta kierrytään takaisin alkuun. Päähenkilöt elävät nimettömässä kaupungissa, jossa sataa aina, ja vain osa vanhemmista kirjan henkilöistä muistaa ajan, jolloin aurinko vielä näyttäytyi. 

Kuvista näette, että luin kirjan väärässä ympäristössä ja fiiliksissä: kotiterassilla auringon keväisessä paahteessa. En tiedä, johtuiko ympäröivästä maailmasta vai mistä, mutta en oikein päässyt teoksen maailmaan mukaan. 

Minusta Rasi-Koskinen kirjoittaa melkein täydellisesti, ja tarinan palapelit tai langanpätkät ovat juuri niin hienoja kuin Katariinan jälkeen voi vain kuvitella olevaksi. Kuitenkin, kirja jäi hämmentämään monessa asiassa, etenkin kirjan henkilöhahmot hämmästyttävät: en aivan päässyt kiinni henkilöihin, kun kirjassa pitikin hypätä jo seuraavaan. 

Pidin todella paljon kirjan kierteisestä kerronnasta, mutta henkilöt tai tapahtumat eivät tulleet kirjassa kiinnostaviksi. Koulun maailmaan sijoittuva tarina, jossa nimimerkein esiintyvät koululaiset haluavat lavastaa tyypin, kouluun ilmestyvän tarkkailijan ("Bitti") niin, että tämä saisi potkut, oli yksi sellainen kirjan tarinoista, joka jäi mieleen. Varsin ajankohtainen aihe, mutta tämäkin henkilö (Bitti) lipuu jo kohti seuraavaa lukua ja tarinaa ennen kuin varsinaisesti tapahtuu jotain. 

Fakta 7. Bitti ei ole kukaan vaan mikä ja se kulkee tuolla jossain arkistot kainalossa ja nimikyltti rintapielessä. Se voisi olla vitsi, mutta ei naurata. Nyt on kyse meidän tulevaisuudesta, meidän elämästä. Me harkitaan vielä hetki, että taistelu vai pako. Typera.ritari on jo valinnut paon, mutta parky3 ja jraatikka ehtivät tarrata sen paitaan kiinni




Ja sitten teoksessa on vielä nimensä mukaisesti ne valheet. Läpi kirjan minulla oli koko ajan tunne, että melkein ymmärsin ja silloin, kun aivan varmasti ymmärsin, olikin asia valhe. Ei tämä silti ollut ikävä kirja lukea, vaan kiinnostava ja aivan oikein lukijalle, että ei tiedä, mitä seuraavaksi, tällä hetkellä tai äsken tapahtui. Teksti ja tarinan kierrätys on Rasi-Koskisella oikein hienosti hallussa, mutta tarinaan ja henkilöihin kaipailin enemmän jotain, mikä saisi kiinnostumaan kirjailijan sanomasta. 

Kirjan ovat lukeneet myös: 
 
Marisha Rasi-Koskinen: Valheet
2013, WSOY
339 sivua.


lauantai 27. huhtikuuta 2013

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla


Olen lukenut aika ajoin Annamari Marttisen teoksia, kuten Kuu huoneessa, Ero ja lukupinossa odottelee vielä Mistä kevät alkaa. Marttisen teokset ovat olleet minulle sellaisia, että pidän kyllä niistä, mutta sitten jään miettimään jotain pientä asiaa kirjoista, joka alkaa häiritä minua. Niin kävi Mitä ilman ei voi olla (2013, Tammi) -teoksen kanssa myöskin. 

Teoksessa on kyse kolmiodraamasta: on Iiro, jolla on kaikki hyvin: hyvä työ, kaunis vaimo, täydellinen tytär; on myös vaimo, jolla on kaikki hyvin, mutta traumaattinen tapahtuma synnytyslaitokselta mukanaan ja on Lilja, balettitanssijatar, jolla tuntuu olevan vikana aina rakastua varattuihin miehiin. Kun Iiro ja Lilja sattumalta tapaavat, unohtaa Iiro täydellisen elämänsä. 

Tarina kerrotaan kolmen eri kertojan äänellä, sillä kolmiodraamassa on kolme eri totuutta. Kirjan alussa tämä kerrontatekniikka tuntui väsyttävältä, koska dialogit seuraavat henkilöhahmojen kohdatessa lähes samoina, vain tunnelmat ja tulkinnat vaihtuvat. Loppua kohden aloin hyppiä dialogeja yli, enkä tiedä, oliko se hyvä tekniikka lukea. No, Marttinen kirjoittaa hienosti, miten ihmiset tulkitsevat toisen henkilön eleitä, katseita ja ilmeitä - ja miten sama dialogi näyttäytyy erilaisena eri henkilöillä, eli tämän takia kerrontatekniikka oli tehokasta. 

Henkilöhamot jäivät hieman etäisiksi, ehkä sen takia, että kerronta loikki niin nopeasti yhdestä henkilöstä toiseen; nautin niistä hetkistä, joissa henkilöhahmot saivat joitain uusia ulottuvuuksia, kuten Vaula (Iiron vaimo) kertoessaan uudelle ystävälleen traumaattista tarinaansa synnäriltä. Sen sijaan Iiro jäi etäiseksi, mieheksi, joka ei juuri ajattele, vaan tekee mielijohteidensa mukaisesti asioita, jotka juuri sinä hetkenä tuntuvat hyviltä. Lilja taas oli kuvattu perinteiseksi toiseksi naiseksi: nainen, joka omasta hulppeasta urastaan huolimatta on pelkkää odotusta, milloin taas nähdä Iiro ja joka rakastuu Iiroon ja haluaa tämän omakseen. 

Lilja halusi olla miehelle se. Se jota tämä ei unohda ja jonka sylistä tämä sai sen mitä tarvitsisi

En tiedä, miksi mies olisi se, joka hakee irtosuhteesta nautintoa ja nainen se, joka hakee rakkautta ja pysyvää suhdetta? Liljan mietinnöissä nainen kuitenkin näyttäytyy sellaisena, joka haluaa varatun miehen itselleen, ja itsensä vaimoksi miehelle. Liljan, joka treenaa ja valmistautuu kaikin tavoin baletin ensi-iltaa varten, luulisi olevan tarpeeksi kiireinen urallaan, eikä itkevän iltojaan sen takia, että häneltä puuttuu vakituinen ja virallinen parisuhde. 

En tiedä, miten kolmiodraamasta, petoksista voisi kirjoittaa uudella tavalla, koska tarina on kutakuinkin aina sama. Petos ylensä johtaa johonkin huonoon lopputulokseen. 

Missä vaiheessa tapahtumat olivat siirtyneet pois hänen elämästään ja alkaneet tuottaa outoa sarjafilmiä, jossa hän tuntui itse näyttelevän, peräti yhtä päärooleista?

Marttinen liittää osan tapahtumista baletin maailmaan, mikä tuo tarinaan hieman lisäväriä, kun tarinan draama huipentuu baletin näyttämölle. 

Marttisen kirja ei ollut huono, se oli nopealukuinen (ehkä johtui harppoilevasta lukutyylistäni) ja piti otteessaan. Henkilöhahmoihin olisin kaivannut jotain enemmän, kuten Vaulan tapauksessa sainkin. Lilja olisi voinut olla yllättävämpi henkilöhahmo, Vaula onneksi olikin. Erityisen paljon kirjassa pidin kuitenkin sen epilogista, jossa petoksen kaava näyttäytyi jännittävänä. Ehkä epilogin olisi voinut mahduttaa kolmen eri kertojan tarinoihinkin jo, ja niin kerronta olisi ollut särmikkäämpää?

Teoksen ovat lukeneet myös: 

Jaana
Mai.
Ja myöskin HS on kirjoittanut teoksesta. 

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
2013, Tammi
420 sivua








keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

10 parasta kirjaa blogi-ajaltani


Norkku ja myös Ilselän Minna haastoi minut nimeämään blogiaikani parhaat kirjat - tai 10 parasta kirjaa blogiajaltani. Vaikeinta tietysti oli rajata kaikki huikean mahtavat kirjat vain kymmeneen. Lopulta päätin, että valitsen ne kirjat, jotka saavat jollain tavalla jälkimainingeillaan vieläkin sukat pyörimään jaloissani. Minusta kirjojen lukemisessa aivan parasta on se, että jotkut kirjat tarjoavat ja haastavat minut lukijana miettimään aivan uusia maailmoja -ja nämä kirjat ovat sen tehneet: 

(Kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan, miksi juuri tähän kirjaan olen rakastunut)



Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta (2010, Avain) - luettu 7.11.2010

Markus Nummi: Karkkipäivä (2010, Otava)
-luettu 19.11.2010

Ranya ElRamly: Auringon asema (2002, Otava) -luettu 5.1.2013






 Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli (2012, WSOY) - luettu 13.10.2012

Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua (2012, Avain) - luettu 17.4.2012

Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri (2009, Avain) - 22.9.2011







 Johanna Hulkko: Säkeitä Pietarista (2009, Tammi) -luettu 11.3.2012

Craig Thompson: Habibi (2012, Like)  - luettu 30.9.2012

Chris Cleave: Little Been tarina (2011, Gummerus) - luettu 27.5.2011

 

Connor Grennan: Little Princess (2012, Harper) -luettu 1.8.2012





Tällä kertaa en haasta mukaan ketään erityisesti, mutta jos et ole vielä tehnyt omaa listaasi, niin teethän sen nyt. Lupaan käydä lukemassa ja kommentoimassa, jos vinkkaat mulle listaltasi. 
Sen sijaan haastan kaikki katsomaan muutaman minuutin ajaksi tämän videon (edellisestä kirjasta):
 

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Joonas Konstig: Totuus naisista


Joonas Konstigin Totuus naisista (2013, Gummerus) alkoi kiinnostaa minua pelkästään sen takia, että huomasin sen muissa kirjabogeissa. En tiedä, kuinka moni lukeva ihminen on löytänyt kirjablogien maailman ja kuinka moni saa lukuvinkkejä kirjabogeista. Joitakin kirjabogit löytäneitä henkilöitä tuntuu taas suunnattomasti ärsyttävän se, että kaikki blogistit lukevat samoja kirjoja. Omalla kohdallani kirjablogit vain toimivat niin: saan muiden lukijoiden, ja kirjoista kirjoittavien lukijoiden, vinkeistä uusia nimiä ja kirjoja, joihin aina ajattelen tutustuvani ja joskus käy niin, että pidän näistä muiden lukemista kirjoista ja kirjailijoista - ja hihkuttelen sitten täällä, kun olen löytänyt jonkun aivan uuden kirjailijan, jonka kirjoja en olisi ilman muiden "mainostusta" koskaan lukenut. Totuus naisista on sellainen kirjan nimi, joka ei houkuttele minua tarttumaan kirjaan. Varsinkin kun sen totuuden on kirjoittanut mies. Kuuntelin Aamun kirjasta Konstigin haastattelua, ja olen nyt kirjan luettuanikin sitä mieltä, että kirjan nimi johtaa harhaan. Kirjaa kuvaisi paremmin jokin sellainen nimi kuin miesten totuus naisista. 

Kirjan näkökulma on nimittäin miehinen. Päähenkilö Tapani on kahden aikuistuvan tyttären isä. Hän on 57-vuotias, työskentelee muoviyrityksessä, jossa tekee pitkiä päiviä ja kaukaisia työmatkoja. Kotonaan hän on, ehkä juuri siksi, hieman pihalla siitä, mitä siellä tapahtuu. Kyllähän Tapani yrittää: hän hankkii esimerkiksi FB-tunnukset tutustuakseen omiin tyttäriinsä, jotka elävät puolet ajastaan virtuaalimaailmassa. FB on kuitenkin jo hieman liikaa todellisuutta Tapanille, sillä ensimmäiseksi hän lukee vanhimman tyttärensä olevan avoimessa suhteessa yhden pojan ja yhden tytön kanssa. Tapanin suhde omiin tyttäriinsä ei ole ollenkaan niin luonteva kuin hänen vaimonsa, Tiinan, joka on kasvatuksen ammattilainen. Ainakin paperilla ja työpaikalla. Itse asiassa Tapanin suhde myös omaan vaimoonsa on hieman keski-ikäistynyt. Ja sillä tavalla keskiluokkaistunut, että hyvä elintaso on tavallaan tärkeämpää kuin romantiikka.

Tapani tuhahti. Hän ravisteli päätään hitaasti. "Se romantiikka... se on vaihe. Sitten tulee vuodet ja lapset ja kaikki tärkeä. Silti meillä on laulut ja kirjat täynnä sitä romanttista vaihetta ja sen ylistystä. Se on lapsellista. Romeo ja Julia oli lapsia."

Kirjassa Tapani etsii totuutta oma elämän naisistaan: vaimostaan ja tyttäristään. Kaikilla tuntuu olevan saaisuuksia, joita Tapani saa ikävällä tavalla selville. 

Naisen mysteerin lisäksi teoksessa seurataan nuoruuden mysteeriä. Tapanin kuopus on lukioikäinen, ja hän ihastuu tietysti siihen koulun pahaan poikaan, joka on maahanmuuttajataustainen, mutta tämä asia ei ole Konstigilla (kiitos siitä!) keskiössä. Nuoret elävät varsin erilaista arkea kuin vanhempansa, kielikin on erilaista. 

"Sun pitää antaa sille äkkiä, sil on paljon naisia"; Kiira sanoi. 
Miisa puhalsi tupakansavut sieraimista: "No vittu just siks ei pidä!"
"Onks sil ollut paljon", Roosa kysyi. 
"O", Kiira sanoi. 
"No haista vittu sil nyt niin paljon ollut", Miisa sanoi. 
"Mikä vitun asiantuntija sinäkin oot trolli."
"Sori", Kiira sanoi ja pyöräytti silmiään

Kerronta on tavallaan nuorten, mutta nuorten henkilöhahmot jäävät ainakin itsellleni kaukaiseksi, ehkä kielenkin takia. Minusta nuoret puhuvat juuri niin kuin aikuisena heidät havainnoin (juurikin tuo Kiiran silmien pyörittely korostaa asetelmaa). Nuroten puhetyyli ei muutu missää tilanteessa: oli keskustelukumppanina paras ystävä, omat vanhemmat tai puolitutut. Pohjoisespoolaisena lukijana en tunnista kirjan nuorten puhetta tutuksi edes nuorten bussikeskusteluista, joita välillä salakuuntelen. Ehkä siellä eteläisessä Espoossa puhutaan eri tavalla. Ja tavallaan kyllä tunnistan Konstigin kirjoittaman nuorten kielen niistä nuorten ryhmistä, joita väistelen asemilla tai muissa paikoissa, joissa nuoriin tällainen keski-ikäistyvä nainen törmäilee, mutta emme me aikuisetkaan kaikille ja joka tilanteessa puhu samalla tavalla. Teos on kovin ristiriitainen monessa mielessä. Nuoria ja nuoruutta tavallaan ymmärretään, vaikka toisaalta kirjassa näkyykin, kuinka hyvästä perheestäkin tulevat nuoret joutuvat harhateille. Kirjassa ei kuitenkaan löydy vastausta kysymykseen: miksi? Isän ja tyttären suhde on kuitenkin selvä: omaa tytärtä halutaan suojella ja puolustella tilanteesta huolimatta. Näkyyköhän tässä kirjaililja Konstigin oma näkökulma: hän on kahden tyttären isä.

Ja totuus naisista, sekin selviää kirjaa lukiessa, ainakin osin. Niin paljon kuin tekisikin mieleni, en millään voi paljastaa sitä tässä kirjoituksessani. Aamun kirjassa Konstig totesikin, että se on jotain sellaista, jota ei voi paljastaa aamu-tv:ssä ainakaan. 

Kirja herätti ja jätti kaikin puolin kysymyksiä, lievää ärtymystä ja samankokoista sympatiaa Tapania, samoin kuin kirjan nuoria kohtaan. Korostan, että molempia samaan aikaan. Siksi en osaa oikein kertoa, mikä tästä kirjasta jäi päällimmäisenä ajatuksena mieleen. Kuitenkin ja ehkä juuri siksi, että kirjailija ei pyytele anteeksi eikä anna lukijalle armoa, pidin tästä kirjasta. 

Tämä oli ensimmäinen kirja Joonas Konstigilta, jonka olen lukenut. Osallistun kirjalla siis Koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen. Tämä ei jää viimeiseksi kirjaksi Konstigilta, siksi paljon viehätyin kirjasta, ja kävinkin jo lainaamassa seuraavan kirjan.
 
Kirjassa on myös mukana espoolaisuus, joka välttämättä ohjaa tulkintaani tämän kirjan suhteen, varsinkin kun kaikilla nuorilla on gooset päällä. Samalla siis osallistun kirjalla maakunta-haasteeseen.

Kirjan ovat lukeneet: 

Annika K,
Amma,
Maria,
Suketus
Leena lumi,
ja kirja näkyy myös bogeissa:   
Kulttuuri kukoistaa
Ilselä,
Kirjava kammari
ja Erjan lukupäiväkirja 

- ja tässä google-haun kaksi ensimmäistä sivua.

Joonas Konstig: Totuus naisista
2013, Gummerus
348 sivua
 
 



   


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Paula Havaste: Kolme käskyä




Paula Havaste ihastutti minua jo Kaksi rakkautta ja Yhden toivon tie -teoksilla, joten olin kerrassaan onnellinen, että Havasteelta tuli tänä keväänä jatko-osa tarinalle, joka kertoi Anna Mäkisestä sodan aikaan. Kolme käskyä (2013, Gummerus) on itsenäinen jatko-osa tarinalle, ja kirjassa eletään sotien jälkeisiä aikoja. Itse asiassa sodasta on jo viitisentoista vuotta, ja kirjan sankaritar on vaihtunut Annasta hänen tyttäreensä Raijaan, joka on jo nuori nainen. 

Raija opiskelee yliopistossa kansatiedettä ja lähtee kesätöihin Rovaniemelle, jossa hän osana isompaa ryhmää on perustamassa Rovaniemen kotiseutumuseota ja arkistoi museoon lahjoitettuja esineitä. Samalla Raija on päässyt karkuun oman kotinsa tukahtunutta ilmapiiriä: hänen vanhempansa eivät vaikuta onnellisilta ja Raijan pikkusisko on saanut koulusta ehdot, joita joutuu kesällä tenttimään. On Raijan aika nähdä maailmaa kodin ulkopuolella ja itsenäistyä ja kasvaa aikuiseksi. 

Kirjan alussa kapinoin kirjailijan ratkaisua hylätä Anna ja ottaa uudeksi päähenkilöksi Raija vastaan. Pääsin kirjaan kiinni siis hieman myöhässä, toisaalta Havasteen kirjoja luettuani voisin sanoa, että muidenkin Havasteen kirjojen kanssa minulla on ollut samoja vaikeuksia päästä tarinan juonesta kiinni; kirjat voisivat mennä suorempaan asiaansa. Kolme käskyä -teos antoi siis odotuttaa sitä, että paitsi pääsin kirjaan sisään myös sitä, että se lopultakin kertoi, mikä oli kirjan keskeinen juoni. 

Kahden aiemman teoksen tapaan tässäkin kirjassa mietitään naiseutta, mutta Raijalla on huomattavasi äitään helpompaa olla mukana miesten maailmassa: yliopisto-opiskelijoiden parissa häntä pidetään pikkusiskona, eikä Raijan tarvitse taistella hyväksytyksi tulemisestaan niin kuin hänen äitinsä. Vaikka kyllä Raijakin naisena olemistaan miettii: aikooko hän tutkijaksi vai menisikö hän sitä reittiä, joka olisi helpoin: tekisi maisterin paperit ja perustaisi sen jälkeen perheen - kuten pitääkin.  Ja onhan naisen elämä hieman vaikeaa: yksin nainen ei voi mennä vapaa-ajalla oikein mihinkään: kahvilassa voi käydä yksin päiväsaikaan, mutta muuten tarvitaan seuraa. Onneksi Raija saakin seuraa muista kansatieteilijöistä, ja hän pääsee kesällä mukaan lavatansseihin. 

Tansseissa Raija voi ihailla Raineria, johon on törmännyt jo aiemmin: Rainer on komea laulaja, johon Raija ei voi olla ihastumatta. Rainer on kuitenkin mustalainen, josta opiskelutoverit varoittavat Raijaa, ja toisaalta myös Rainerin perheen on vaikea hyväksyä Raijaa, valkolaistyttöä, joka ei osaa edes pitää itseään "puhtaana". Raija on kansatieteilijänä kiinnostunut mustalaisten tavoista, mutta silti hän hermostuu, koska ei ymmärrä, miksi Rainer ei voi eväsretkellä syödä ruokaa, jonka Raija on laittanut maahan odottamaan. Raija on kuitenkin rakastunut Rainerin tummiin kiharoihin ja hän uskoo, että rakkaus voi ylittää kaikki esteet. 

Kolme käskyä on paitsi naisen kasvutarina myös rakkaustarina, joka luo kuvaa elämään aikana, jolloin jokaisen perheen kotona on sodasta palanneita miehiä, jotka heräävät keskellä yötä painajaisiin, jotka muu perhe yrittää päiväaikaan unohtaa. Kirjan ajankohdan tunnelmaan, kesäiseen maaseutumaiseen, Rovaniemen kaupunkiin, Suomi-fimin mustavalkoisiin kuviin, voi päästä vaikka tämän musiikin myötä, jota kirjassa fiilistellään useaan otteeseen.

Havaste on parhaimmillaan kuvatessaan miljöitä ja tunnelmia.  Niin myös tässä kirjassa hänen kotiseutunsa, Rovaniemi tulee eläväksi.

Kärryille ahtautuneet lapset nauroivat ja mekastivat, paksuun villasaaliin kääriytynyt vanhempi eukko komensi näitä, perässä juoksevat lapset kiljuivat, ja miehet puhuivat omia asioitaan niin kovaa, että muut ohikulkijat kääntyivät katsomaan. Miksikähän mustalaiset ovat niin kovaäänisiä, Raija mietti, rehvakkaita ja ylväitä, vaikka harvalla on varaa ostaa edes omaa pientä mökkiä. 
Kärryt kääntyivät risteyksestä ja mustalaisten äänet vaimenivat. Raija istui laiskana puistonpenkillä ja katseli, kuinka ohi kulki maalaismiehiä ja koululapsia, kuorma-auto ja muutama henkilöauto, joissa rattia pitelivät ankaran näköiset miehet

Pidin kovasti tästäkin Havasteen kirjasta, ja oli kerrassaan kiinnostavaa lukea, minkälainen maailma oli sodan jälkeen Rovaniemellä, joka oli kärsinyt sodassa, kuten kirjassakin muistellaan. Myös aikakauden muuta maisemaa kuvailtiin kirjassa ansiokkaasti: mitä kaupassa oli, miten fb:n sijasta kerrottiin kuulumisia kirjeissä, millaiset asiat olivat tärkeitä ihmisten keskusteluissa (ja kehityksen rattaissa) ajankohtana, jolloin teollistuminen oli käynnissä, miten maailma alkoi avartua (Raija oli kiinnostunut erään naisen sairaanhoitajareissusta Afrikkaan). Välillä jotkut asiat tuntuivat hieman päälleliimatuilta ja ehkä vähän hätäisiltä, mutta kokonaisuus oli aivan yhtä ihastuttava kuin Havasteen aiemmatkin teokset. Tälle kirjalle ja tarinalle olisi helppo keksiä jatkoa, joten olin hieman järkyttynyt kun luin Gummeruksen sivuilta, että tämä oli sarjan päätösosa.

Havasteen kirjat ovat siis rakkaustarinoita, mutta myös oivallisia ajankuvauksia. Tämä kirja alkoi elää mielessäni voimakkaammin, kun kuuntelin Suopursua-kappaleen, ja vielä kun katselin oman kansatieteilijä-urani kenttämatkan valokuvia, joissa pyyhkeet kuivuivat maalaismaisemissa vinoaitojen päällä, niin pääsin aivan täysin kirjan tunnelmaan mukaan. Mitä voisin sanoa muuta kuin että Havasteen kirjat ovat kiehtoneet minua tämän sarjan ensimmäisestä osasta alkaen, ja pidän niistä.

Paula Havaste: Kolme käskyä 
2013 Gummerus
374 sivua 
 4/5

Kirjan on lukenut myös Sanna ja Jonna, jotka antoivat kirjalle täydet viisi pistettä. Itse miinustin vähän siitä, että tarina ei ollut aina niin sujuvaa kuin odotin, juurikin siksi, että ajankuvaus ja tarinan juoni tuntui liimatulta. Esimerkiki puhelinkeskustelu, jossa Raijalle selviää hänen vanhempiensa salaisuuksia, tuntuu liian äkkinäiseltä. Kuinka luontevaa on aloittaa puhelinkeskustelu suuren salaisuuden paljastamisella?

Liitän kirjan osaksi maakunta-haastetta kohtaan Lappi, koska tämä kirja niin vahvasti liittyy Rovaniemeen.






perjantai 19. huhtikuuta 2013

Annette Årheim: Misery lit


Annette Årheimin Misery lit (2013, Avain) tarttui mukaani kirjastosta. Kun kuulin kirjasta, kiinnostuin siitä, koska minulla ei ollut oikein selvää kuvaa siitä, mitä misery lit mahtaa olla. 

Annette Årheimin teos alkaa kunnianhimoisesti. Teoksen alussa Årheim kirjoittaa, miten hän tässä teoksessa analysoi kirjallisuutta, jossa kuvataan kurjia elämänkohtaloita; tarkoituksena on myös lainata kommentteja lukijoilta, jotka ovat tässä tapauksessa lukiolaisia. Erityishuomio hänellä on Liza Marklundin teoksessa Uhatut, ja myös parissa muussa teoksessa, jotka varsinkin Ruotsissa ovat olleet suosittuja mm. kouluissa. 

Teos on 116-sivuinen, joten hirveän syvälle kirjoihin tai analyyseihin ei kirjassa päästä. Misery lit tässä teoksessa tarkoittaa Uhatut-teoksen lisäksi kirjoja, joissa lapsi on lapsuudessaan kokenut kauheuksia ja myöhemmin, aikuisiässä kirjoittaa kirjan kokemuksistaan: seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai kaappauksestaan, kuten Natascha Kampusch. Myös jukkisten kirjat ovat osittain misery litiä, sillä vaikkapa Zlatan Ibrahimovicin elämä alkaa pahamaineisen Malmön kaduilta.

Årheim tarkastelee kirjassaan mm. sitä, ovatko kirjat totta, onko sillä väliä, onko kirja totta ja myös sitä, miten kirjoja markkinoidaan ja miten media lietsoo ilmiötä, ts. ihmisten kiinostusta misery lit -tarinoihin. Kirjan kiinnostavinta antia oli minulle tämä viimeisin. 

Kiinnostavaa on myös se, miten lukiolaispoika Tomas lukee Marklundin kirjaa Uhatut. Teoksessa ruotsalaisnainen rakastuu maahanmuuttajamieheen, joka paljastuu väkivaltaiseksi ja jota Mia joutuu juoksemaan karkuun ns. maan alle. Tomas, joka on valmiiksi hieman maahanmuuttajavastainen, on lukiessaan käsitellyt omia asenteitaan ja saanut vahvistusta jo olemassa oleville ajatuksilleen. Tosin samoin myös Tomasin ystäväpiiri ja sosiaalinen media vahvistaa Tomasin omia käsityksiä. Hän valikoi ystävikseen niitä, jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä, samoin kuin mediasta hän näkee ja lukee sen, mikä vahvistaa hänen jo olemassa olevia mielipiteitään. Ruotsalaistyyliin Årheim miettii, että olisi ensiarvoisen tärkeää kouluissa, että nämä ei-tykkäävät äänet pääsisivät kuuluviin luokkatilanteessa, ja ehkä siten kaikki kuulisivat myös eriäviä mielipiteitä. Aito keskustelu puuttuu luokista, ja jos tilannetta vertaa vaikka suomalaiseen mediaan, niin tutulta tuntuu. Samoin kuin Tomas myös suomalaiset mediassa keskustelevat tietävät, milloin oma mielipide on ns. väärä, tai enemmistön vastainen.

Kirjassa tuodaan esiin myös muutamia muita kirjoja Marklundin teoksen lisäksi. Tällaisia teoksia ovat Dave Pelzerin Pimeän poika, jota luetaan Årheimin mukaan ruotstalaiskouluissa, Morgan Allingin Kriget är slut, joka kuvaa nykyisen ruotsalaisjulkkiksen lapsuutta huostaanotettuna lapsena, ja aivan uusimpana teoksena tuodaan esiin Felicia Feldtin Näkymätön tytär. Lukukokemustani hieman haittasi se, etten tunne näitä kirjoja lainkaan.

Årheim tarkastelee myös sitä, mihin misery lit -kirjallisuutta sitten tarvitaan. Mitään yllättäviä syitä hän ei tosin löydä. Marklundin kirjan kohdalta joitain johtopäätöksiä voi vetää vaikka tämän keskustelun myötä. Marklund itse kertoo olevansa tyytyväinen kirjan aiheuttamasta kohusta ja siitä, että kirjan myötä naisiin kohdistuva vaino kiiri aina eduskuntaan asti. 

Årheimin tekstissä tuli esiin se, että kirja voi vahvistaa jo olemassa olevia mielipiteitä, esim. maahanmuuttajavastaisuus ja ennakkoluulot voivat lisääntyä, kun lukee väkivaltaisesta mamumiehestä. Toisaalta Pimeän poika, joka kertoo omia lapsiaan hakkaavasta äidistä, ei saa varmastikaan ihmisiä ajattelemaan, että kaikki äidit ovat hulluja, vaan voidaan jälleen kerran keskustella erityistapauksesta (siis, kun äiti on länsimaalainen). Kirjat eivät kulje maailmassa erillään muusta mediasta ja keskustelusta; eivät kirjat aina tunnu juuri muuttavankaan ihmisten mieliä, mutta ehkä kirjoilla kuitenkin on joskus hyvääkin vaikutusta, kuten Marklundin teoksella.

Kirja oli lyhyt, ja jotenkin se jäi vielä ohuemmaksi, koska en tunnistanut kirjoja ja niistä käytyjä keskusteluja. Itse luen aika ajoin sellaista kirjallisuutta, jonka katson kuuluvaksi misery litin piiriin. Itse asiassa tässä kirjassa en saanut selvyyttä, mikä katsotaan misery litin piiriin kuuluvaksi. Mutta joitakin kirjoja, joita olen lukenut, ja jotka voisivat kuulua tähän genreen, ovat: 


En osaa sanoa, miksi olen niitä lukenut, koska tunnistan niistä kaikista Årheimin kirjassakin käsitellyn tarinan kaaren: hyväksikäytetty lapsi/ nainen voittaa vaikeudet ja nousee sisukkuuttaan kurjuudesta normaaliin elämään. 

Olen useimmista kirjoista kuitenkin oppinut jotain uutta maista ja historiasta, ymmärtämään tapahtumien kulkuja. Gbowee kirjoitti kirjan alkusanoissa, miten haluaa nousta vastaan sitä kuvaa afrikkalaisista naisista, jonka länsimainen media on tuonut esiin: Meissä on voimaa kirjassa naisia ei raiskattu, eivätkä he olleet alistettuja, vaan merkittäviä tekijöitä historian kulussa. 

Gedan Krokotiilinmeri oli myös minulle voimakas kokemus, koska ymmärsin, miten paljon yksi hyvä ihminen ja yhden hyvän ihmisen hyvät teot voivat merkitä yksilölle. Joitakin kirjoja lukiessa, kuten Musta, kaunis ja kaupan sekä Pitkä matka paratiisiin minua on lähinnä ällöttänyt, ja ehkä myös hävettänyt se, että epätoivoisille ihmisille voi tehdä niin pahoja asioita. Ei kenenkään lapset oli voimakas kokemus, koska se pakotti minut näkemään jotain, mitä en olisi halunnut nähdä: se asetti minut ampujan rooliin ja näkökulmaan todentuntuisesti. 
 
 
 
 
 

Annette Årheim: Misery lit - Brutaalien ja kaiken paljastavien kertomusten imu
2013, Avain
Misery lit - Om suget efter brutala och självutlämnande berättelser 2012
suomentanut Päivi Jokitalo



torstai 18. huhtikuuta 2013

11 11 11 11

Pentukissa 365 kulttuuritekoa -blogista haastoi minut tällaiseen 11 kysymystä haasteeseen. 
Olen tähän pariin otteeseen vastannut, mutta koskaanhan sitä ei kyllästy kertomaan jotain kivaa ja pientä itsestä, joten tässä palaa...

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. Säännöt ovat tässä:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


 11 asiaa itsestäni

1. Jään aina jumiin asioihin, sellaisiin pieniin. Näitä vastauksia aloin kirjoitella jo jonkun aikaa sitten, mutta ensimmäisen kysymyksen aikaan jäinkin jumiin, eli etsimään vastausta hieman pidemmäksi aikaa lempinäyttelijä-kohtaan. Johdatuin ja unohduin katselemaan vähän pidemmän kaavan kautta Bollywood-videoita, joita en ole katsonut piiiiiitkääääääään aikaan.  Löysin itsellenikin uusia. 



2. Inhoan talvea, herään keväisin. Heti kun aurinko alkaa paistaa. 
3. Kävin tänään ensimmäisen kerran lapseni kanssa pihamme ns. leikkipihalla. Oli hassua nähdä, miten naapureidenkin lapset ovat kasvaneet sitten viime syksyn. 
Tuntuu tosiaankin, että olen nukkunut talven yli.

4. Nuorempana tällaista talvi-inho-ongelmaa ei ollut. 

 

5. Inhoan myös metsää ja metsässä olemista. Tämä inho oli läsnä myös lapsena.
6. Viime syksynä lapseni kävivät sienimetsässä naapureiden lasten opastuksella. Googlasin kotona sienien kuvaa, kun etsin niiden nimeä. 
7. Olen henkisesti ollut aina kaupunki-ihminen, mutta pidän tästä välitilastakin, metsän ja kehä III:n rajalla. 
8. Unohdan aina välillä, että missä asun. Katson aina ensimmäisenä säätiedotuksesta Itä-Suomen sään.
9. Itä-Suomi tarkoittaa minulle aina Joensuuta, vaikka en ole asunutkaan siellä kuin vajaat kolme vuotta. Elin henkisesti monta vuotta Joensuussa ennen ja jälkeen fyysisen olotilani muuton. 
10.  Elän aika usein jossain muualla. Elinympäristö pitää siis aina välillä tarkastaa sillä, että katson ulos ikkunasta. 
11. Olen hyvä liikkumaan kaupungeissa, mutta en opi koskaan liikkumaan Kamppi-Punavuori-seuduilla. 



Kysymykset haastetuille

1. Kuka on suosikkinäyttelijäsi?

King Khan, SRK eli Shah Rukh Khan. 





2. Kahvi vai tee?



3. Mikä on suosikkivaatemerkkisi/-kauppasi? 


Cubus, rakastuin tähän kauppaan Latviassa vuonna 2003, ja huomasin reilu vuosi sitten, että tämä on vihdoin Suomessakin. 

4. Mihin genreen lukeutuvia kirjoja luet eniten?


Aika usein luen uutta kaunokirjallisuutta. Opiskelin kotimaista, joten minua viehättää muiden maiden kirjallisuus nykyisin enemmän. 


5. Keneltä julkkikselta olet kuullut näyttäväsi?


Olenko koskaan kuullut? Jos olen, niin olen unohtanut. Sori. 

6. Pidätkö itseäsi keskivertoälykkäänä, keskivertoa älykkäämpänä vai keskivertoa vähemmän älykkäänä?


Olen tietysti huippuälykäs. En tosin osaa suhteuttaa yhtään nykyisellään. Joskus (no, aika usein) tuntuu, että olen aivan sairaan huippuälykäs. Mutta todennäköisesti olen juuri sen verran älykäs, että olen aika keskivertoa. Siis riippuu kovasti seurasta. Ja riippuu vähän missä asiassa. 

7. Mitä mieltä olet e-kirjoista? 


En ole kokeillut, mutta kai sitä täytyy muuttua tässä(kin) asiassa. Itse käytän piilareita, joten linssit kuivuvat aina kun tuijotan ruutua. 

8. Käveletkö mielelläsi päämäärättömästi vain ollaksesi ulkona?


Aika usein tein tätä aiemmin. Ihan vain tietääkseni, mitä ympärilläni on. Tosin kävelen mieluiten kaupungissa, koska metsään eksyn heti. Kaikkein mieluiten kävelen kaupungin laidalla, ei siis missään ydinkeskustassa. 

9. Kuinka terveiksi arvioisit elämäntapasi asteikolla 1-10 (1 = surkean epäterveelliset, 10 = esimerkillisen terveelliset)? 



7+. Miinuksia suklaasta, sipseistä ja muiden herkkujen syömisestä aina joskus. Liikun joka päivä kävellen, voisin liikkua enemmänkin, mutta ...(pari tekosyytä tähän). Valvon liian myöhään, eikä aina vain "jaksa" nukkua. En juo, enkä mässää kuitenkaan. Joskus olen vähän liian laiska lähtemään, mutta kun lähden, en raaski palata. 

10. Mitä mieltä olet tämäntyyppisistä haasteista?


Tosi kiva miettiä, mitä kivaa tällä kertaa paljastaisi, että vaikuttaisi vielä jotenkin selväjärkiseltä. 

11. Kerro jokin lapsuudessa vaikutuksen tehnyt kulttuurielämys (kirja, leffa, näytelmä tms.) joka on jäänyt mieleen.


Koko nuoruuteni kului tämän musiikin kanssa. Leffassa oli seurana jotain tosi ihanaa ♥.



Haaste lähtee jakoon ja jatkoon tällalisiin blogeihin, 
ken jaksaa, vastaa: 

Kysymykset: 
1. Paras kotimainen tv-ohjelma?
2. Lempivuodenaikasi?
3. Leikitään neljän tähden illallista: mitä tarjoat (alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka)?
4. Mihin tosi-tv-ohjelmaan ottaisit osaa: firma, farmi vai BB? Miksi?
5. Liikutko julkisilla vai omalla?
6. Kun menet ulos syömään, mihin menet yleisimmin?
7. Mitä asioita haluaisit elämässäsi ehdottomasti vielä tehdä?
8. CM vai Prisma?
9. Cokis vai Pepsi?
10. Pärjäätkö Ruotsissa ruotsilla?
11. Millä kielellä pärjäät Virossa?

Luen ja kirjoitan -blogi
Ässän käkenä
Taikakirjaimet
Pienen piirin lukukokemuksia
Jos vaikka lukisi... 
Lukemisen kartasto
Saariston kasvatti
Kujerruksia
Anna minun lukea enemmän
Tarukirja 
Lukutoukan kirjablogi