MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Julie Kibler: Matkalla kotiin


Julie Kiblerin Matkalla kotiin (2013, Gummerus) oli pienen mitä-lukisin-seuraavaksi-leikkimielisen-värihaasteen ruskea kirja. Otin kirjan mukaani yksinäiselle junamatkalle, koska oli pakko skipata Tropperin kirja: en vain olisi ilennyt sitä lukea koko kansan nähden (täältä bogistahan tuo tieto kirjan lukemisestani ei mihinkään leviä). Lisäksi Matkalla kotiin tuntui vain oikealta kirjalta matkallani kotiin. Kirja sopi matkantekoon enemmän kuin hyvin, sillä kirjassa isoäidin ikään ehtinyt Isabelle ja hänen ystävänsä, matkalle kuskiksi lupautunut Dorrie ovat menossa hautajaisiin. 

Matkalla Isabelle kertoo elämäntarinaansa 1930-luvun lopusta alkaen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Tarinan, joka auttaa Dorrieta tekemään ratkaisuja oman elämänsä käännöskohdassa. 


Isabelle on elänyt lapsuutensa Kentuckyssä perheessä, joka on lääkäri-isän tulojen ansiosta päässyt kaupungin hyväosaisten joukkoon. Perheellä on tummaihoisia palveijoita, joiden kanssa eletään läheisesti - tiettyyn rajaan saakka. Asuinaluetta koristaa tienvarsikyltti, jossa mustilta kielletään liikkuminen alueella pimeäntulon jälkeen. On siis selvää, että liian läheiseksi ei voi tulla palvelijaperheen lasten kanssa, vaikka he ovatkin samanikäisiä kuin Isabelle. 

Isabellessä alkaa kuitenkin elää pieni kapinallinen, joka lähtee läheiseen kaupunkiin baariin kokeakseen jotain muuta kuin tylsiä luokkakavereidensa juhlia, joihin perheen vanhemmat kuskaavat lapsensa. Kaikkea pahaa voisi tapahtua, ellei ritarillinen Robert saapuisi pelastamaan liian sinisilmäistä tyttöä. Isabelle alkaa ystävystyä palvelusväkeen kuuluvan pojan kanssa. 

Matkalla takaisin kotiseudulleen Isabelle kertoo, mitä sitten tapahtui, ja Dorrie kuuntelee. Tarina osoittautuu oikeaksi Romeo & Julia -tarinaksi samalla kun se näyttää, millainen oli mustien ja valkoisten välinen raja-aita. 

Hän oli minua vanhempi ja huomattavasti vahvempi musta poika, ja saatoin vain kuvitella äitini ja hänen ystäväpiirinsä tai minun ikätoverieni kauhun, jos he saisivat tietää tapailustamme. Värillisiin miehiin, varsinkaan nuoriin miehiin, ei juuri luotettu, vaikka päästimme samat miehet Shalervilleen hoitelemaan asioita tai nostelemaan raskaita taakkoja. Päiväsaikaan kohtelimme heitä ikään kuin itseämme heikompina tai alempiarvoisina, auringon laskiessa taas karkotimme heidät tiehensä. Jos nuori  musta mies vaelsi liian lähellä kaupunkimme reunaa, yhteinen kauhu kiiri selkäpiissämme ja koimme tarvetta huutaa apua vapaaehtoisilta järjestyksenvalvojilta varmistaaksemme, että he ajaisivat tunkeilijan niin kauas ettei tämä enää olisi uhka.

Mutta onko historia muuttanut mitään? Dorrie, joka on tummaihoinen, koetaan vieläkin epäsopivaksi ystäväksi ja matkakumppaniksi vanhalle valkoiselle naiselle. Kirjassa rotuennakkoluulojen lisäksi on muitakin aiheita: Dorriella on elämässään asioita, jotka vaativat omaa selvittelyä, ja 1 000 kilometrin matka onkin hyvä aika selvitellä asioita. Oman apunsa miettimiseen tarjoaa Isabellen tarina, ja hautajaisten yllätysten jälkeen omaan elämään on parempi palata. 

Pidin kirjasta, sillä en odottanutkaan tästä mitään elämää suurempaa tarinaa. Kirja oli viihteellinen, sen tarina eteni ja tarjosi kivasti yllätystä matkan varrella. Kieli vei nopeasti lukijaansa eteenpäin ja halu tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, teki junamatkasta takaisinkin nopean, vaikka vr tarjosi 40 minuuttia lisäaikaa lukemiseen. 

Kirjaa suosittelen sellaiselle, joka pitää viihteellisestä tarinasta, mutta ei liian vaikeasta juonesta. Ja myös sellaiselle, joka tuntee kuten tekstilainauksessani. 

Kirjaa on luettu blogimaailmassa ahkerasti, googlen ensimmäiseltä sivulta sain tällaisen otoksen: 

Luettuasaso, 

Julie Kibler: Matkalla kotiin 
2013, Gummerus
Calling Me Home 2013
suomentanut Riie Heikkilä





10 kommenttia:

  1. Minunkin mielestäni tätä kirjaa oli kiva lukea. Olisin kaivannut ehkä enemmän nk. syvän etelän tunnelmaa ja yllätyksellisyyttä, mutta viihdyin kirjan parissa ja hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli nimenomaan viihdyttävä, pitää lukea kehuttu Piiat tämän perään, niin saa perspektiiviä lukemiseen, ja etelään?

      Poista
  2. Minä en innostunut tästä. Oli varmaan vähän väärät odotukset. Isabelle ärsytti lapsellisuudessaan ja Robert jäi jotenkin etäiseksi, liian täydelliseksi. Mutta onhan tämä vetävä stoori, jolle ihan varmasti on aikansa ja paikkansa ja lukijansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä Robert oli "hieman" hyveellinen. toisaalta ymmärrän etäisyyden sillä, että tarinassa oli kyse muisteluista, ja Isabelle oli aika lapsi tapahtumien hetkellä - ehkä tarinassa oli pyritty autenttisiin ajatuksiin ajalta. voishan sitä tietty sittenkin yrittää saada syvällisyyttä mukaan, ei sillä.

      Joskus kirjat sopii aikaan ja paikkaan, joskus ei.

      Poista
  3. Mulle teos oli hyvä näin! Viihdyttävää ja miellyttävää seuraa.

    VastaaPoista
  4. Tämä kuulostaa sellaiselta kivalta teokselta, jonka voi lukea hyvillä mielin jossain "suvantovaiheessa." Lukulistalla on! =D

    VastaaPoista
  5. Minä itkeä vollotin kovasti tätä lukiessa ja tykkäsin tarinastakin, mutta nyt kun lukemisesta on jo hetki, tuleekin mieleen paljon pientä motkotettavaa. Tästä huolimatta mukavan sujuvasti etenevä kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tässä oli kaikenlaista tunnetta mukana lukiessakin.

      Poista