MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesäkuun luetut





Kesäkuu oli ihana kuukausi. Aurinko paistoi ja jos satoi, olin toisella puolen Suomea juuri silloin. Olemme käyneet useilla rannoilla:  Luukissa, Oittaalla, Herttoniemessä, Suomenlinnassa ja käyneet myös sateen sattuessa uimahallissa uimassa. Kesäkuun alku meni myös fudiskentällä, loppupuoli on mennyt katsoessa isompien miesten peliä telkasta, ja tänään jännitetään finaalia (vai menikö se huomisen puolelle). Ensi kuussa fudis vielä jatkuu ja luettavanakin on tällä hetkellä yhden jalispelaajan kirja. Kotimaassa on tehty yksi matka, ihanaan kesäkaupunkiin Savonlinnaan. Ja kaiken tärkeämmän välissä olen lukenut kirjoja, joista kirjoitan blogiini. 

Kesäkuussa luin 16 kirjaa, joista nostan esiin tässä aluksi kuusi kirjaa, joita uskallan suositella luettavaksi muillekin: 


Suosittelen:

Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret (Atena 2013)

Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia (2013, WSOY)

Katarina Wennstam: Alfauros (2013, Otava)

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick (2013, Otava)

Mooses Mentula: Isän kanssa kahden (2013, WSOY)

Sonja Hellman: Naiset ilman maata (2013, like)



Nämä loput kirjat olivat ihan ok-kirjoja, yhtään en jättänyt kesken, mutta nämä eivät nousseet aivan edellisten tasolle: 




Maahanmuuttajan matka suomalaiseen yhteiskuntaan (2012, P.-K.:n ammattikorkeakoulu)

Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli (2013, WSOY)

Tua Harno: Ne jotka jäävät (2013, Otava)

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa (2013, Gummerus)




Rooman sijaan kesäkaupunkini oli Savonlinna.

Esko Laulajainen: Oopperakaupungin murhat (2011, Edico)

Lauriina Vilkkonen: Ensi-iltahuvit (2005, WSOY)

Steff Penney: Näkymättömät (2013, Bazar)

Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa (2013, Teos)

Miina Supinen. Orvokki Leukaluun urakirja (2013, WSOY)

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja (2013, WSOY)

****************

Kesäkuussa blogissani myös mietin, että miksi oikeastaan kirjoitan koko blogialistasin syksyn kirjoja, joista jo luinkin kolme, ja lisäksi nostin esiin lukuhaasteita, joita en tietenkään noudattanut. 

Kesä jatkuu ja uudet kirjat odottavat, hyllyillä ja pöydillä notkuu järjettömän hyvältä kuulostavaa luettavaa, mutta muistan kyllä nauttia kesästäkin kaiken lukemisen välillä. 

IHANAA KESÄN JATKOA!



perjantai 28. kesäkuuta 2013

Hyvän tuulen musiikkia

Mitä syntyy, kun suomalainen pistää bollywoodiksi? 
Jotain hauskaa ja hyväntuulista.
Niin kuin tällasta:



Ja entäs aamubussissa? 
Onko siellä pakko olla aina niin ankeena?
Viimeksi oli näin hauskannäköistä bussissa, kun nousin pari vuotta sitten aamukuudelta Pihliksen pysäkiltä bussiin ja srilankalainen kuski jammaili radio täristen.

Tuli niin hyvä mieli aamulla tätä kuunnellessa, että oli pakko käydä Hertzikassa tänään. 

Lisää täällä. Ja täällä.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Maahanmuuttajan matka suomalaiseen yhteiskuntaan



Maahanmuuttajan matka suomalaiseen yhteiskuntaan on Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja ja se on syntynyt Monikulttuurinen Lieksa -projektissa. Kirjassa on erilaisia puheenvuoroja sekä maahanmuutajien että kouluttajien näkökulmasta maahanmuuttajien kotoutumisesta Lieksassa. 

Lieksa on 12 600 asukkaan kaupunki, johon on tullut noin 400 maahanmuuttajataustaista ihmistä. Kun kaupungin työttömyysprosentti on noin 16 %, on helppo ajatella, että uusia ihmisiä ei välttämättä suopein silmin katsella. Tätä olettamusta vahvistavat Lieksan uutiset, joiden mukaan kaikkea ikävää on tapahtunut. 

Teoksessa on perustietoa maahanmuuttajien kotoutumislainsäädännöstä konkreettiseen työhön aina peruskoulun valmistavista opinnoista mahdollisuuksiin ammattikorkeakouluopintoihin. Kirjoituksissa on mietintöjä oppijoiden heterogeenisyydestä erityisryhmiin (kotiäidit), oppijoiden motivaatio-ongelmista oppikirjojen liialliseen kielioppimaisuuteen. Tämä kirjan osio voi kiinnostaa lukijaa, jolla ei ole tietoa maahanmuuttajien koulutuksista. 

Kirjassa on kouluttajien lisäksi myös maahanmuuttajien puheenvuoroja. Ensimmäisenä Husein Muhammed kertoo omasta tiestään Suomessa. Yhteyttä Lieksaan en kuitenkaan näe, mutta mies on varmaankin kertomassa hyvän esimerkin vuoksi siitä, miten on kouluttautunut Suomessa lakimieheksi. 

Mutta kiinnostavampi on Saed Guledin mietinnät koulutuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisen tukena. Saed Guled on itse tullut Suomeen, ja Joensuuhun, 90-luvun vuosina, jolloin skinheadit riehuivat Joensuussa. Guledilla oli omassa kotimaassaan suoritettu ylioppilastutkinto kun hän tuli Suomeen, joten hänen tiensä on ollut helpompi kuin niiden maahanmuuttajien, jotka ovat tulleet luku- ja kirjoitustaidottomina maahamme. Guled työskenteleekin Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n projektikordinaattorina. Tekstissään Guled miettii, mitkä asiat vaikuttavat somaliataustaisten maahanmuuttajien sopeutumiseen, nimenomaan koulutuksen kautta. Somalialaisten oma kieli on pitkälti suullista kulttuuria; kirjallista kulttuuria on ollut vasta 1970-luvulta alkaen. Somalinkielisen äidinkieli on siis arkikielen tasoista,  eikä yllä esim. suomalaisen peruskoulun yläkoulun tasolle. Tämä voi näkyä opinnoissa: jos asiaa ei ymmärrä omalla äidinkielellään, voiko sen ymmärtää koulukielellä? Somaliassa ei ole pitkän tähtäimen suunnittelun perinnettä, joten voi olla vaikea miettiä, mitä elämässä tekisi (esim. nuorella, että mitä opiskelisi). Myöskään vanhemmat eivät osaa neuvoa opinnoissa, opittavissa asioissa tai opintojen väylissä. 

Nuoret tuntevat yhteiskuntaan kuulumattomuuden tunnetta: turvallisuus ja koulutuksen kautta tapahtuva eteneminen elämässä eivät tunnu kuuluvan somalinuorille. Vanhempien mielestä nuori puhuu hyvää suomea, mutta koulussa kielitaito ei kuitenkaan riitä abstraktien asioiden omaksumiseen - kuilu odotusten ja elämän välillä voi olla suuri. 

Kiinnostavaa tässä pohdinnassa on se, että sopeutumisongelmien ei katsota johtuvaksi huonoista suomen kielen kursseista. Ja myös se, että joku omanmaalainen pohtii ääneen ja painetussa kirjassa asiaa, joka on varsin hiljaiseksi vaiettu maassamme. 

Mielenkiintoista kirjassa on myös Sirkka Komulaisen teksti kaksi- ja monikielisten lasten kielivaikeuksien arvioinnista. Hän on tutkinut Iso-Britanniassa väitöskirjaansa puheterapeuttien työtä lasten parissa. Päädiagnoosi lyhyessä tekstissä on se, että testit on tehty yksikielisille lapsille, eikä testeissä oteta huomioon testitilanteen vaikutusta.

Kiinnostavaa on myös lukea Haweiya Egehin teksti kotoutumistyöstä Kandassa, jossa hän asuu, verrattuna Lieksaan, jossa hän vieraili. Suurimmat erot ovat siinä, minkälaisia maahanmuuttajia maihin tulee (Kandaan työperäisiä eniten, Suomeen vähiten), mutta kotoutumisessa on samanlaisia ongelmia molemmissa maissa: kestävän rahoituksen puute ja maahanmuuttajien työskentely koulutustaan vastaamattomassa työssä. 

Maahanmuuttajan matka suomalaiseen yhteiskuntaan - 
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja B:42
Toim. Saara Hiltunen
2012
173 sivua

Kirja on luettavissa myös netissä

Mistä minulle? Kirjastosta. 
Miksi? Työni puolesta kiinnostava kirja.

Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia

Erään katoamisen anatomia

Hisham Matarin Erään katoamisen anatomia (2013, WSOY) alkoi kiinnostaa minua sen jälkeen, kun näin kirjan luetuksi kirjablogeissa. Aivan aluksi täytyy sanoa, että olen iloinen siitä, että huomasin kirjan, sillä muutaman nopeasti luetun ja kaavamaisenkin kirjan jälkeen Matarin kirja oli piristävää luettavaa: tätä parisataasivuista kirjaa ei voinutkaan kahlata läpi, vaan sivuille ja tarinaan oli pakko pysähtyä. 

Kirjallisuus voi olla niin monta asiaa. Se voi olla viihdykettä, jolloin kirjan hotkaisee nopeasti kohti loppuratkaisua, eikä kirjan kielellä ole niin suurta merkitystä; kirjallisuus voi olla myös viivähtelyä kirjan sanoissa, tekstissä, tarinassa, ja aavistelua siitä, mitä ei kerrota. Toisille lukijoille kirjallisuus voi olla vain jompaakumpaa: joko kevyttä viihdykettä tai sitä, jota ei voi ahmia. Olen itse siitä onnekas, että minulle kirjallisuus voi olla molempia: molemmille on aikansa, ja sitä myöten taistelun siitä, mikä on oikeaa kirjallisuutta ja miten kirjoja pitäisi lukea, jätän muille. Uskon, että tapoja lukea ja iloita kirjallisuudesta on monia. 

Matarin teoksessa päähenkilö on Nuri, 12-vuotias poika, joka on elänyt isänsä kanssa aina äidin kuolemasta asti. Nurin isä oli kuninkaan lähimpiä neuvonantajia, mutta on kuninkaan syrjäyttämisen myötä joutunut myös syrjään. Isä on kuitenkin rikas mies, Nurin isoisän keräämän omaisuuden myötä myös Nuri voidaan lähettää Iso-Britanniaan kouluun. Sitä ennen Nuri kuitenkin löytää Monan, naisen, joka herättää paitsi Nurin teini-ikäisen maailmaan myös Nurin isän mieheksi jälleen. Isän mielestä Nurin on kuitenkin parempi lähteä kouluun kasvamaan lisää, kun isä hoitaa salaisia asioitaan pitkin Eurooppaa.

Siitä lähietäisyydeltä isää katsellessani pystyin ymmärtämään, mitä Mona näki hänessä. Tyylikkäät mittatilausvaatteet, siistit hoidetut kynnet, uhmakkaat silmät. Hän oli mies, joka kirjoitti itse omat lakinsa. Ja minä  halusin olla isä. Halusin hänen laillaan uskoa perustuslailliseen monarkiaan, halusin palavasti palvella sitä

Nuri kokee unohtumattomia hetkiä Monan vieressä, ja näitä muistoja hän kantaa mukanaan. Sisäoppilaitoksessa hän kantaa muistonsa sekä Monasta että omista vanhemmistaan mukanaan. Nuri ikävöi kuin kuka tahansa 12-vuotias ollessaan yksin Englannissa, ja on iloinen saadessaan viettää loman isänsä kanssa. Mutta isää ei kuulukaan lomalle. Jotain on tapahtunut, aavistelee Nuri, jolle isä kävi antamassa neuvoja siitä, miten hän ei saisi koskaan luottaa kehenkään.

Kasvaessaan 24-vuotiaaksi Nuri alkaa aavistella, mitä isän elämässä oikeasti tapahtui. Isän elämässä oli naissalaisuuksia, ja hänen työnsä oli niin salaista, että siitä ei oikeasaan kerrota mitään kirjassakaan. Se, mikä jää kertomatta, on tärkeintä. Sanomatta jäämisestä kirjoittaa myös HS:n Antti Majander

Yksi kauneusvirhe Erään katoamisen anatomiassa on. Vieläpä ihan lopussa, jolloin sanomatta jättäjän pitäisi pysyä erityisen tarkkana.
Kiinni naulatun varmuuden sijaan olisi paljon herkullisempaa jäädä arvailemaan.

Olen aivan samaa mieltä, että jotain kuitenkin kerrotaan. Ehkä turhaankin, koska itselleni ainakin nousi aavistuksia (oletettavasti) tästä samasta asiasta silloin, kun siitä ei sanottu mitään.

Koko kirjan ajan päässäni oli kaksi asiaa. Tua Harnon kirjan lukemisesta jäänyt ajatus, että miksi tärkeitä ovat aina ne, jotka lähtevät. Ja toisaalta se, että tärkeintä on aina se, mitä ei sanota. 

Matarin kirjassa hienointa olivat ne monet hetket, joita kirjailija kuvailee. Miten äiti jää kaukaiseksi, ja haihtuu pois - ja miten Nurin lapsena kokemat ajatukset äidistä ovat niin erilaisia kuin mitä äiti oikeasti oli; miten Nurin ajatukset Monasta muuttuvat pojan kasvaessa mieheksi; miten Nuri yrittää mahtua isänsä vaatteisiin - konkreettisesti; mikä on Nurin, etuoikeutetun rikkaan pojan suhde kotitalonsa palvelusväkeen. 

Blogeissa kirjan on lukenut myös mm. 


Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia
2013, WSOY, Aikamme kertojia
Anatomy of a Disappearance 2011
suomentanut Minna Kumpulainen
210 sivua


 Kirjan lukemiseen minut innoitti myös "kirjan nimessä sana" -haaste: 


1. Kirja, jonka nimi on alla (alhaalla) tai yllä (ylhäällä). 
-> Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla
-> Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

2. Kirja, jonka nimessä on jotain, mitä voit löytää keittiöstä.
-> Satu Taskinen: Täydellinen paisti
-> Marsha Mehran: Ruusuvettä ja lammaspataa

3. Kirja, jonka nimessä on joku juhla.
-> Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen
-> Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

4. Kirja, jonka nimessä on tuli.
-> Johannes Linnakoski: Laulu tulipunaisesta kukasta.
-> Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät

5. Kirja, jonka nimessä on tunne.
-> Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin
-> Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

6. Kirja, jonka nimessä on kadonnut tai löydetty.
-> Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret
-> Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia


Lisäksi kirjalla saan yhden pisteen Afrikan tähti -haasteeseen
Afrikan tähteä voi pelata koko ensi vuoden, eli haasteaika on 1.1.2013 - 31.12.2013.


Itä-Afrikka
Burundi
Komorit
Djibouti
Eritrea
Etelä-Sudan
Etiopia
Kenia
Madagaskar
Malawi
Mauritius
Mayotte (Ranska)
Mosambik
Réunion (Ranska)
Ruanda
Seychellit
Somalia
Tansania
Uganda
Sambia

Keskinen Afrikka
Angola
Kamerun
Keski-Afrikan tasavalta 

Tsad
Kongon tasavalta
Kongon demokraattinen tasavalta
Päiväntasaajan Guinea
Gabon
São Tomé ja Príncipe

Pohjois-Afrikka
Algeria
Egypti: Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia (2013, Like); Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia (2013, WSOY)
Libya
Marokko
Sudan
Tunisia
(Länsi-Sahara)

Etelä-Afrikka
Botswana
Lesotho
Zimbabwe
Namibia
Etelä-Afrikka
Swazimaa

Länsi-Afrikka
Benin
Burkina Faso
Kap Verde
Norsunluurannikko: Ahmadou Kourouma: Ei Allahin tartte
Gambia
Ghana
Guinea
Guinea-Bissau 

Liberia: Leymah Gbowee: Meissä on voimaa
Mali
Mauritania
Niger
Nigeria
Saint Helena (Britannia)
Senegal
Sierra Leone
Togo 

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Katarina Wennstam: Alfauros



Katarina Wennstamia olen lukenut melko tasan kaksi vuotta sitten viimeksi, jolloin löysin hänen Tahra-teoksensa. Silloinen kirja aloitti Wennstamin feministisen kirjasarjan. Tahran prostituutio-aiheesta on siirrytty Alfauros-teoksessa raiskaus-aiheiseen.

Alfauros kertoo menestyvästä näyttelijästä Jack Rappesta, joka on, no, alfauros: joku kesyttämätön ja aggressiivinen vetää naisia Jackin puoleen kuin näkymätön magneetti. Jack on menestyksensä huipulla, hän pokkaa Ruotsin parhaan näyttelijän pystin ja asuu upeassa talossa muiden kadehtimana julkkiksena. Samalla hän heilastelee vastanäyttelijättärensä kanssa. Emma on valittu osaansa viattomuutensa vuoksi: hän on uusi ja raikas kasvo elokuvamaailmassa. 

Kirja on jaettu osiin. Ensimmäinen osa päättyy siihen, että Jack löydetään kotoaan hyökkäyksen kohteena ja tutkinta alkaa. Toisessa osassa mennään elämässä vuosi taaksepäin, eletään Jackin mukana elokuvan teossa. Kolmannessa osassa mennään Jackin hyökkääjän kanssa oikeussaliin. En useinkaan innostu tällaisesta jaottelusta, mutta tässä kirjassa se toimi.  Toisessa osassa Jackin elämä ja kohtalo saivat pohjustusta ja kolmannessa kirjan feministinen näkökulma sai painotusta. Wennstam on kirjoittaja, jonka teksti on helppolukuista ja tarina imaisee kerta kaikkiaan mukaansa. Tätä kirjaa oli pakko lukea ahmien. 

Elokuvataiteen synnyn jälkeen on tuskin kulunut ainuttakaan vuotta, jolloin lukuisissa elokuvissa ei olisi näytetty raiskausta tai viitattu tai vihjattu raiskaukseen, raiskausyritykseen tai muunlaiseen väkivaltaan. 
SARAH PROJANSKY, WATCHING RAPE

Wennstamin naisasia tässä kirjassa on raiskaus, raiskattujen naisien kohtelu yhteiskunnassa ja miehisyyden ja maskuliinisuuden ylikorostuminen elokuvissa, kuten kirjailija jälkisanoissaan kirjoittaa: 

Elokuvateollisuudella on Ruotsissa kuten monissa muissakin maissa ongelminaan machokultti, vanhanaikaiset asenteet ja naistaiteilijoiden arvostuksen puute. 

Wennstamin kirjasta on vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa. Tämä ei ole perinteinen dekkari, jossa etsitään tekijää. Oikeussalissakaan ei pyritä tekijän narauttamiseen, vaan kaikessa on mukana teema siitä, mikä on oikeutettua ja mikä ei. 

Tämä kirja meni järkeilyn sijasta tunteiden paloon: kirja vihastutti, suretti ja oli vaikeakin lukea. Mutta kirjan lopussa tuli tunne, että oikeus on kuitenkin voittanut. 

Wennstamin kirja on trilogian kolmas osa, mutta tämän voi huoletta lukea ilman muita kirjoja; teoksessa on joitakin samoja henkilöhahmoja kuin ensimmäisessä kirjassa, mutta he ovat toisenlaisessa osassa tässä teoksessa.

Kirja näkyy myös näissä blogeissa: 
Annika K.
Kirjavinkit

Katarina Wennstam: Alfauros
2013 Otava
Allfahannen 2010, 
suomentanut Laura Beck
396 sivua

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick



Viime kesänä vietin aikaa chick lit-kirjojen parissa, ihastuin Jaana Tapolan kirjoihin (suosittelen niitä vieläkin, itse luin kaikki Tapolan kirjat, ja odottelen uusia kirjoja häneltä). Chick lit on puolisalainen ja puolientinen rakkauteni, sillä välillä kiintymystä kevyeen naiskirjallisuuteen joutuu selittelemään ja viime aikoina olen joutunut myös pettymään genren kirjoihin. On vaikea keksiä menevää tarinaa, joka olisi tarpeeksi erilainen kiinnostaakseen lukijoita. Siksipä innostuin, kun huomasin Otavalta tulevaksi Pia Heikkilän Operaatio Lipstickin. Kirja on alun perin kirjoitettu englanniksi ja julkaistu Intiassa. 

Heikkilän kirja yhdistää chick litin sotareportaasiin, mikä tekee kirjasta kyllä kiinnostavan erilaisen verrattuna tavishömppään, mutta kirja jakaantuu selvästi kahteen osaan: ensimmäinen osa kirjasta kulkee perinteisen chick litin malliin: on juhlimista ja miesasioiden pohtimista; jälkimmäinen osa on seikkailukertomus Afganistanissa talebanien sota-alueella. Välillä toki alkuosassa käväistään tekemässä juttu medialle ja jälkimmäisessä osassa taas suudellaan pikaisesti kesken jännittävän seikkailun. Kun luin HS:n juttua Pia Heikkilän elämästä, mietin, että pelkästään sotajournalistin elämästä olisi voinut saada kiinnostavan tarinan kirjaksi. Omasta mielestäni on kiinnostavaa sekoittaa kaksi niin erilaista genreä toisiinsa, mutta joitakin lukijoita se on etäännyttänyt tarinasta, esimerkiksi tätä kirjablogistia.

Kirja alkaa, kun Anna, 32-vee, saapuu Kabuliin. Koska maassa on sota, on siellä tietysti paljon hyväkuntoisia, mukavakroppaisia sotilaita, ja Anna on sinkkunainen, joten upeisiin miehiin tavallaan aivan pakostikin törmää. 

Tuntui ihmeelliseltä, että sotatoimialueella kippailtiin kaikessa rauhassa samppanjaa aidatun alueen sisällä, kun vain parinsadan metrin päässä eli ihmisiä köyhyydessä ja kurjuudessa. Kaipa sitä vain kouliintui unohtamaan tosielämän hirveydet ja eleli mieluummin kauniissa tyhjiössä: hauskoja juhlia, prameaa pintaa ja sisäpiirin juoruja

Upeus tosin on usein vain ulkoista: Annan ystävän ja kämppiksen Kellyn miesystävä Rich osoittautuu petolliseksi valehtelijaksi. Kelly on vaihtunut taskukokoiseen venukseen. Sinkkukirjoissa ystävättäret ovat tietenkin kaikki kaikessa, joten Anna aikoo auttaa Kellyä kostamaan tällaisen kusipäisyyden: Rich on sotkeutunut hämäräbisneksiin, ja sotareporttereina naiset aikovat ottaa selville sen, miten pahassa suossa Rich oikeastaan on. Heillä on myös keinonsa tuoda asiat julki niin laajasti kuin he vain haluavat. Suunnitelmasta seuraa kirjan toinen osa, seikkailu talebanien alueelle. 

Ensimmäisessä osassa Anna käy juhlissa, tapaa miehiä, ja haaveilee lopuista. Toki sotakin astuu näyttämölle, esimerkiksi kun reportterit käyvät kuvaamassa itsemurhapommittajan jättämiä jälkiä. Juhlimiseen Anna alkaa kuitenkin kyllästyä, ja hän alkaa haaveilla 3-kymppisen sinkkunaisen tavoin siitä Oikeasta, joka toisi jotain pysyvyyttä elämään. 

Kuljeskelin ympäriinsä haaveillen herra H:stä. Mietin, millaista olisi seurustella hänen kanssaan. Ehkä oli liian aikaista ajatella sellaista, mutta olin niin kyllästynyt olemaan yksin, kyllästynyt samantekeviin panoihin ja konemaisiin kuusyseihin. Kaipasin rakkautta, johon kuuluisi serenadeja, poskivalssia ja ruusuja. Tulevaisuudensuunnitelmiini ei ollut koskaan kuulunut onnellisen kotirouvan rooli, mutta nyt mietin jopa sitä. Ehkä hankkisimme mukavan kämpän Lontoosta, tai jopa pienen talon Suomesta... Kesämökin! Olin aina halunnut oman kesämökin, jonka laiturilla voisi pestä mattoja. Pari fiksua, kaunista lasta kruunaisi idyllin.

Seksihurjastelut ovat kirjassa sivuosassa tai pakollisessa osassa. Hurja seksielämä (eli se, että seksielämää on olemassa,) kuuluu Heikkilän valitsemaan kirjallisuusgenreen, siispä Anna juoksee miesten vuoteissa. Irtosuhteet alkavat kuitenkin kuulua menneisyyteen; nykyisyyden valtaa haaveilu herra Oikeasta, tai herra Herkusta. Kun Annan mukana on vielä pelkkä ystävämies, kuvaaja-Tim, on Heikkilä onnistunut siirtämään chick litin perusteet Kabuliin. Sinkkusankarittarella kun kuuluu olla se homoystävä, ja vaikka Tim ei olekaan homo, hän on Annan ystävä, eikä seksikumppani. Hesarin jutussa Heikkilä sanookin, että halunnut tuoda Afganistanin sellaiselle lukijalle, joka ei muuten kohtaisi maata. Kirjassa onkin yllättävän paljon kannanottoja sodan järjettömyyteen. 

Kun pakkasimme kamojamme, katselin ympärilleni viimeisen kerran. Mietin, millaista täällä olisi viiden vuoden kuluttua. Olisivatko ulkomaalaiset sotilaat poissa ja aseet vaienneet? Miten mukavaa olisikaan, jos afganistanilaiset voisivat herätä normaaleihin ääniin - astioiden kilinään keittiössä, vuohien määkinään, linnunlauluun ja lasten iloiseen jutusteluun -sen sijaan, että kuulisivat uutisia siitä, miten heidän maataan revittiin riekaleiksi

Tavallaan Anna kumppaneineen myös myöntää oman riippuuvuutensa sota-alueen jännitykseen. Vaikka Anna haaveilee kesämökistä Suomessa, hän tuskin viihtyisi Saimaan-rannalla paria päivää pidempään. Kirjasta tulee väistämättä mieleen myös Jouko Heikuran Mustien vuorten varjossa -teos, jossa liikutaan sota-alueella ja jossa kirjan sankari kokee rakkauden pettymyksiä ja iloja. Heikura ei Heikkilän tavoin kuitenkaan korosta seikkailuja ja sankarittarensa sinkkuutta. Toisaalta Heikkilän kirjasta tulee myös mieleen bollywoodin elokuvat, joissa sekoitetaan eri genrejä. Tai no, seikkailutarinassa nyt vain kuuluu aina olla mukana rakkaustarina. HS:n jutussa Mumbaissa asuva Heikkilä kertookin haaveilevansa, että kirjasta voisi tehdä elokuvan Bollywoodiin, ja pääosassa vois olla Shaif Ali Khan. No, mikä ettei, onhan mies aiemminkin tanssinut aseiden kanssa. Voin myös hyvin kuvitella, että tällainen rohkea ja seksikkäämpi nainen alkaisi sopia myös Bollywood-leffoihin. Sen verran tehokkaasti Bollywoodissa ovat naisten vaatteet vähentyneet. Heikkilän kirjan loppuun varmasti lisättäisiin muutama juonikuvio, sillä Operaatio Lipstickin loppu on kovin suoraviivainen. Muistan joskus katsoneeni elokuvaa, jossa naissankari pakeni roistojen kynsistä, jäi kaksi kertaa kiinni uudestaan ja aloitti pakomatkansa erämaassa aina vain uudelleen. Tämä loppuratkaisu kesti ainakin tunnin. 

Etsin englanninkielisestä teoksesta blogikirjoituksia, ja löysin pari, joissa kiinnitettiin huomiota teoksen kirjoitusvirheisiin ja kömmähdyksiin kielessä (tässä ja tässä). Suomenkielinen versio oli kuitenkin sujuvaa, chick litille ominaisen kevyttä tekstiä ja itse koukutuin varsinkin toiseen osaan niin, että luin kirjan oikeastaan yhdeltä istumalta loppuun asti. Kirjaa voin suositella lukijalle, joka pitää chick lit -kirjallisuudesta, ja haluaa viihtyä seikkailun ja romantiikan parissa. 

Kirjan ovat lukeneet myös 
Kirsi
Kirjasfäärin Taika 
ja  
Lukeminen.fi-blogin Minna

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick
2013, Otava
283 sivua
(kirja on saatu, ei kuitenkaan kustantajalta)

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli

Hyvä äitipuoli

Renate Dorresteinin Hyvä äitipuoli (2013, WSOY) kiinnosti kevään käännöskirjallisuudesta, sillä olen aiemmin lukenut Dorresteinin Lainaa vain -teoksen, joka ihastutti omaperäisyydellään. Osasin siis odottaa jotain omaäänisyyttä myös Dorresteinin uusimmalta kirjalta, joka nimensä mukaisesti kertoo uusioperheen arjesta. Kun tytär jää asumaan isänsä luokse, miten isän uusi rakas istuu perheeseen? Onko hyvää äitipuolta olemassa, vai onko naisen pakko asettua huonon äitipuolen vaatteisiin? 

Teos on jaettu kolmeen osaan, joissa jokaisessa on oma kertojaäänensä. Ensimmäiseksi saa äänensä esiin äitipuoli, Claire, joka on lähtenyt yksin Iso-Britanniaan saamaan palkintoa loistavasta työstään tilkkutäkkien ompelijana. Hän on suunnitelmista poiketen matkalla yksin, eikä miehensä kanssa, sillä aviomies, Axel, on mennyt lukemaan hänen kalenteriaan ja nähnyt Clairen merkinnän tietylle klinikalle. Axel on loukkaantunut: miksi hän ei ole tiennyt tästä puolesta Clairen elämässä? Mitä muuta Claire on salannut häneltä? 

Toinen osa onkin Axelin näkökulmasta kerrottuna. Axel miettii, voiko hän antaa anteeksi vaimolleen. Perhe-elämä tuntuu olevan niin kuin siinä eräässä kuuluisassa perhe-elämän ja petoksen kirjassa: 

Aamu kuten kaikki aamut. Perhe kuten kaikki muutkin

Täytyy myöntää, että noin puolivälissä kirjaa todellakin olin varma, että tämä on tavallinen kirja keski-ikäisen pariskunnan keskiluokkaisen perheen elämästä, jossa nillitetään sitä, miten tylsäksi elämä on käynyt, ja nyt jommankumman pariskunnasta täytyy ottaa "omaa aikaansa". Olin vähällä laittaa kirjan kannet kiinni, mutta sitten kirjassa alkoi tapahtua kaikkea hieman omituista. Lukija huomaa, että perheenjäsenillä tuntuu olevan salaisuuksia, eikä (vain) niitä tavallisia syrjähyppyjä. 

Miten Axel saattoikin olla niin heikkona tuohon oikukkaaseen, ennalta-arvaamattomaan naiseen, joka ei välittänyt kenenkään mielipiteistä, onnistui suututtamaan jokaisen, ei osannut miellyttää eikä mairitella, ei edes huomannut kiittää? Mutta Axelista juuri siinä piili Clairen suurin viehätys. Claire oli saalis, jota ei saanut satimeen. Pähkinä, jota ei saanut rikki. Valloittamaton vuorenhuippu. Claire piti Axelin sisäisen metsästäjän pirteänä

Miten nainen, joka on huonotapainen, lihava ja vaikka mitä, voi pitää aivan normaalin näköisen miehen pauloissaan. Miehen, jonka muutkin naiset huomaavat. Onko kyseessä taikavoimia? 

Clairen näkökulma perheen elämään on kovin erilainen, sillä isän ja tyttären aikataulut eivät millään pysy kasassa, jääkaappi ei täyty, eikä ruokapöytään tule ruokaa, ellei joku pidä huolta asioista. 

Dorresteinin päätös jakaa tarina kolmeen erilaiseen näkökulmaan toimi juuri sen takia, että henkilöillä voi olla kovinkin erilaiset näkökulmat omasta roolistaan perheen sisällä. Viimeistä osaa, Josefienin näkökulmaa, silti kyseenalaistan. Osio vei tarinaa eteenpäin, mutta sai 16-vuotiaan näyttämään hieman liiankin teinimäiseltä, eikä Josefien oikeastaan ollut mitenkään merkittävä rooliltaan pariskunnan/perheen voimasuhteissa. 

Kokonaisarvioni kirjasta on se, että kirja uhkasi olla aika tyypillinen perhekirja, joka miellyttää "äitilukijaa", joka kokee marttyyrimaisesti olevansa ainoa perhettä koossapitävä voima. Kirjan sai kuitenkin pysymään mielenkiintoisena sen yllättävät, yliluonnollista lähentelevät piirteet. 

Kirjan on lukenut ja siitä kirjoittanut myös mm. Tuulia, jonka tekstistä selviää hieman enemmän, minkälainen Claire on; Maija näki kirjassa kaikkea muuta kuin onnellisen lopun; Mai Laakso myös näki, että lukijalle jäi mietittävää; Jonna piti kirjasta; Sanna taas lähinnä ärsyyntyi kirjasta. 

Mielestäni tämä siis oli kevyehkö kesäkirja, ei mitenkään elämäni kirjat -arvoinen, mutta kuitenkin positiivisen puolella välipala/kesäkirjaksi. 

Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli
2013, WSOY
De Stiefmoeder, 2011
suomentanut Sanna van Leeuwen
205 sivua


perjantai 21. kesäkuuta 2013

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Vera Valan Kosto ikuisessa kaupungissa (2013, Gummerus) johdattelee blogini ja mieleni juhannuksen viettoon. Tämän kesän kesäkirjoina minullle toimivat dekkarit, joita aina silloin tällöin luen. Voin kertoa, että kirjapinossa on vielä lisää rikosta ja jännäriä tulossa, tarinoita ympäri maailmaa. Valan kirjojen miljöönä toimivat kirjailijan kotimaan Italian seudut: esikoisteoksessa Arianna de Bellis ajeli italialaisen kylän Tolfan kiemuraisilla kujilla, tällä kertaa Ariannan tutkimukset tapahtuvat Rooman kaduilla, ja tarkemmin yliopiston assyriologian laitoksen käytävillä.
Anna Lucarelli pyytää Ariannalta apua, koska pelkää Laura-siskonsa puolesta. Arianna ei ehdi kunnolla aloittaa tutkimuksiaan, kun Laura löydetään kuolleena. Arianna alkaa tutkia Lauran taustoja: perhekuvioista löytyy salaisuuksia, assyriologian laitoksen henkilökunnan väleissä on hiertymiä ja Laura kytkeytyy myös ympäristöaktivisteihin ja huumekaupan sotkuissa taistelevien henkilöiden suhteisiin. Murhaajan jäljille johdattelee viimeistään toinen uhri. 
Ariannan elämässä tapahtuu muutenkin: ulkoministeri Bartolomeo on Ariannan mielestä ihana, mutta Arianna ei voi olla varma, kenen vuoksi Bartolomeo on jättänyt eropaperit. Onko uusi sihteeri niin kertakaikkisen viehättävä?
Valan teos on hänen esikoisensa tapaan sekoitus dekkaria, ruokareseptejä ja Rooman kaupunkiopasta. 
Olen pitänyt Valan miljöökuvauksista, niissä on tarkasti kuvattu näkymiä, hajuja ja ääniä. Välillä minua alkoi tympiä samantyylinen kuvailu, rakennuksista kerrotaan aina, milloin ne on rakennettu; 1600- vai 1800-luvulla ja niiden historiallista taustaa. Välillä olisi kiinnostavaa se, miltä rakennukset oikeastaan näyttävät. Ja siis, miltä kesä tuoksuu Rooman kadulla? Samalta kuin Espoon metsässä? 
Hän kulki plataanien varjossa eteenpäin Via Nomentanaa, jossa 1800-luvun loppupuolella rakennetut villat piiloutuivat korkeiden kivimuurien taakse. Joku oli kastellut katua estääkseen pölyn leviämisen. Arianna hyppäsi lätäkön yli ja hengitti märän asfaltin hajua. Huviloiden rehevissä puutarhoissa kasvavat palmut taivuttivat tummanvihreät lehvänsä muurin yli. Harmaan kiviseinän yli kiipeävä sinisadeköynnös levitti violetin kukintonsa mukana makeaa kesän tuoksua
Ruokaohjeetkin tulevat yhtä tunnollisesti kerrotuksi aina kun juonen kannalta on sopiva hetki pysähtyä. Eikä siinä mitään, kuvailut tekevät Valan teoksista juuri oman näköisensä ja miellyttävät lukijaa, joka pitää varsinkin italialaisesta ruoasta. Jotenkin sekä maisema- että ruokakuvaus tulevat kirjassa mukaan aina samalla tavalla, välillä aloin kaivata vaihtelua tavassa kuvata jompaakumpaa. 

Kirja on pääasiassa kuitenkin miellyttävää tekstiä lukea. Siinä ei ole koukeroita, vaan teksti on suoraa kerrontaa. Kirja on helppoa luettavaa ja varmasti rentouttavaa seuraa kesälomalle, jolla haluaa tyhjätä päätään. 

Itse pidin kirjan lukemisesta, mutta en kirjan lopusta, joka kaiken jälkeen tuntui töksähtävältä ja jotenkin liian helpolta. 

Kirjan muut arviot voi tsekata Vera Valan blogista.
Valan brändäyksestä voi lukea vaikkapa cult24:n jutusta.
Olen Valan "brändäyksessä" mukana, sillä tykkään lukea Vera Valan blogia Italiasta, samoin minun on "pakko" lukea hänen kirjojaankin, koska minua kiinnostaa lukea, minkälainen Italia ja seikkailu hänen kirjoissaan on kulloinkin. Toisaalta voisin lukea Valan kirjoja myös ilman dekkarimaisuutta, sen verran mukavia hänen kirjojensa muut osat ovat. 

Hyvää juhannusta 
ja 
kivoja kesälukemisia
kaikille tasapuolisesti!



torstai 20. kesäkuuta 2013

Keskikesän katsaus vuoden luettuihin kirjoihin



Olen tänä vuonna ottanut osaa ennätysmäärään lukuhaasteita. Haasteet ovat minulle keino tutustua sellaiseen kirjallisuuteen, jota en ehkä muuten lukisi. Esimerkiksi viime vuoden haasteista Ikkunat auki Eurooppaan toi minulle sellaiset kirjat kuin:


, joita en olisi ilman haastetta rohkaistunut lukemaan. Ja nyt kun olen kirjat lukenut, minusta tuntuisi surulliselta, että jos en olisi juuri näitä kirjoja koskaan lukenut. 

Sama haaste osoitti myös sen, että suomennettu eurooppalainen kirjallisuus on usein ranskalaista tai brittiläistä; itäeurooppalaista kirjallisuutta suomeksi on vaikea löytää. 

Tänä vuonna olen urakoinut haasteiden, isompien ja pienempien parissa. Osin samasta syystä kuin edellä: tutustuakseni uusiin kirjoihin ja kirjailijoihin. 

Siksi päätin ottaa osaa  



Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -haasteeseen

Haasteessa vuoden aikana on siis tarkoitus tutustua 13 itselleen uuteen kotimaiseen kirjailijaan. Haaste pyörii FB:n puolella. 

Ilmeisesti uusiin kotimaisiin kirjailijoihin tutustuminen ei tuota minulle vaikeuksia, sillä olen nyt kesäkuun lähentyessä loppuaan lukenut 13 uuden kotimaisen kirjailijan teoksia. Haasteen myötä luin viisi esikoiskirjaa. Tutustuin myös aiemmin kirjoittaneisiin kirjailijoihin, ja siinä mielessä haaste on vielä vähän kesken, että aion lukea osalta kirjailijoista heidän aiempiakin teoksiaan, koska pidin lukemistani teoksista niin paljon. 

Minulle haasteet eivät ole kilpasuoritus, vaan ne auttavat  minua löytämään kirjoja, joita en muuten lukisi

Kirjan nimestä pääset tekstiini: 

1. TaoLin: Suomen taivaan alla ja Sininen maa (Enostone)- kiinalais-suomalaisen kirjailijan kauniit teokset Suomesta ja vähän Kiinastakin.

2.Laura Lähteenmäki: North End - Niskaan putoava taivas (2012, WSOY) - nuorten dystopia-sarjan aloittanut kirja ja Rinkkadonna (1998, WSOY) - Lähteenmäen aiempi nuortenkirja; Iskelmiä (2013, WSOY)

3. Sara Razai: Olen etsinyt sinua (2012, Teos & Schiltds & Söderströms) - kauniin surullinen kirja meistä ja niistä - esikoisromaani

4. Jyrki Heino: Kellari (2012, Schiltds & Söderströms) - 1700-luvun lopun Turkuun sijoittuva dekkari. - esikoisromaani

5. Satu Grönroos: Lumen syli (2012, Atena Kustannus oy) - 60-luvun lopun Jyväskylässä elää Helmi, ekaluokkalainen, ja Helmin opettaja, Kaarina, jotka molemmat menettävät jotain tärkeää - esikoisromaani

7. Johanna Holmström: Itämaa (2013, Otava) - lisäksi olen lainannut Holmströmin aiemman teoksen Camera Obscuran, jonka aion lukea piakkoin (toivottavasti)

8. Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen (2012, Teos & Schiltds & Söderströms) - samoin lainassa on aiempi teos Katso minun pienehen, jonka lukemista odotan.

9. Joonas Konstig: Totuus naisista (2013, Gummerus) - löysin häneltä kaksi aiempaa teosta: Ahneet ja viattomat ja Kaikki on sanottu, jotka molemmat haluaisin ehtiä ja jaksaa lukea

10. Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua (2013, WSOY) - esikoisromaani

11. Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa (2013, Teos) 

12. Tua Harno: Ne jotka jäävät (2013, Otava) - esikoisromaani

13. Mooses Mentula: Isän kanssa kahden (2013, WSOY) - luettavana on aiempi teos Musta timantti

AarresaariNaurutaloAikamatka

Toinen haaste, jonka olen "suorittanut" eli jonka kirjat olen lukenut, on Lukudiplomi, jossa luin Opetushallituksen kokoaman Kunnari-lukudiplomin 8. luokan kirjoja.

Tässä haasteessa tuli vastaan sellaisia kirjoja, joita en olisi ehkä lukenut loppuun ilman haastetta, pari vanhaa tuttua, mutta myös kirjoja, joita minun on aina pitänyt lukea, mutta en ole saanut aikaiseksi, esim. Hämäläisen Kätkäläinen-sarjan kirjat, Isomäen ja Kourosin teokset. Kirjtoitukseni lukudiplomi-kirjoista löytyvät täältä.

Jännitystä: Aino Kallas: Sudenmorsian
Menneisyyden tarinoita: Ahmadou Kourouma: Ei Allahin tartte
Tulevaisuuden tarinoita: Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa 

JohtolankaEläinten taloIloinen lipas

Fantasiaa: Chitra Banerjee Divakaruni: Hopealaakson salaisus

Ihmisiä: Kyoko Mori: Shizukon tytär

Matkalla: Ranya ElRamly: Auringon asema (jonka luin aiemmin tammikuussa)

Mummolan vintiltäFantasiaLyhytproosaa

Luontoelämyksiä: Alexis Kouros: Gondwanan lapset
Huumoria: Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja naapurin mies
Lyhytproosaa: Nikolai Gogol: Nenä
Runoja ja näytelmiä: Ismo Alanko: Rakkaus on ruma sana

Runoja ja näytelmiä


Vuoden vaihteessa päätin hieman elävöittää tai monipuolistaa lukemistani ja ajattelin ottaa kuukauden ajaksi teemoja, joiden mukaan luen kirjoja. 


Tammikuussa luinkin uudelleen vanhoja suosikkikirjojani, joista sain pinosta kuusi luetuksi, kirjoitukseni kirjoista löytyvät täältä.

Helmikuussa ajattelin lukea Aasia-aiheisia kirjoja. Ongelma oli vielä suurempi kuin viime vuoden Eurooppa-aiheisen haasteen aikaan: aasialaisia kirjoja ei suomenneta juuri lainkaan ja haaste jäi leijumaan vuoden ylle: luen kirjoja, jos joku mielenkiintoinen kirja tulee jostain maasta esiin. Intiasta, Kiinasta, Japanista on paljon kirjoja suomeksi, muista maista ei oikeastaan ollenkaan. Ongelmana on myös se, että osa kirjoista ei miellytä minua, enkä siis suorita tätä(kään) haastetta, vaan haluan löytää hyviä kirjoja. Aika ajoin palaan tähän teemaan, mutta otan sen kunnolla esiin ensi syksynä. Tässä lukemani kirjat (ja täällä kirjoitukseni): 

Itä-Aasia

Etelä-Korea: 

* Kyung-Sook Shin: Please Look After Your Mother 

Japani:  

 * Banana Yoshimoto: N.P. (luettu tammikuussa)

Kiina: 

Yiyun Li: Kulkurit & Kultapoika, Smaragdityttö



Kaakkois-Aasia:

Kampodža: 

* Kim Echlin: Kadonneet 

Malesia: 

* Rani Manicka: Jasmiinin tuoksu (vielä kesken)

Myanmar (/Burma): 

* Daniel Mason: Pianonvirittäjä
* Amy Tan: Rouva Chenin henki (kesken, ja varmaan jääkin keskeneräiseksi)

Vietnam: 

* Kim Thúy: Ru

Koska Aasia-teema näytti, että lukemisellani on rajat, esimerkiksi yhtä maanosaa ei valloiteta kuukaudessa, päätin siirtyä pienempiin teemoihin, niin kuin 

lumeen: 


ja maaliskuussa 18.3. - 24.3. vietetyn rasisiminvastaisen viikon kunniaksi luin maahanmuuttajien ja maahanmuuttajista kertovia kirjoja


myös Khemirin maanmiehen Henning Mankellin Nimeltään Tea-Bag -teoksen.

Kotimaisesta kirjallisuudesta löysin maahanmuuttajia näistä teoksista: 





Huhtikuussa luin pääosin uutuuskirjoja eli keväällä -13 julkaistuja kirjoja.

Toukokuussa aloin taas miettiä, että mitä ja missä järjestyksessä lukisin.


Ja kesäksi aloin taas miettiä, että mitä lukisin. Nimihaaste vaikutti kivalta, kirjoista olenkin jo osan lukenut:

Suomeksi, ja kirjahyllystä löytyvät kirjat (löysin jokaiseen kaksi): 

1. Kirja, jonka nimi on alla (alhaalla) tai yllä (ylhäällä). 
-> Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla
-> Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

2. Kirja, jonka nimessä on jotain, mitä voit löytää keittiöstä.
-> Satu Taskinen: Täydellinen paisti
-> Marsha Mehran: Ruusuvettä ja lammaspataa

3. Kirja, jonka nimessä on joku juhla.
-> Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen
-> Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

4. Kirja, jonka nimessä on tuli.
-> Johannes Linnakoski: Laulu tulipunaisesta kukasta.
-> Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät

5. Kirja, jonka nimessä on tunne.
-> Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin
-> Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

6. Kirja, jonka nimessä on kadonnut tai löydetty.
-> Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret
-> Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia


Toinen kiva kesäinen haaste on kukka-aiheinen haaste, mietin myös Albatrossia haavoitin -blogin kasarikesän haastetta, jossa luetaan 80-luvun kirjallisuutta. Tämä haaste siksi, että sen myötä tulisi eteen ja luettavaksi myös vanhempaa kirjallisuutta, joka on jäänyt aiempina vuosina huomaamatta. Haaste menee kivasti limittäin maakunta-haasteen kanssa, joka on mun kesän lempparihaaste.



Tarkoituksena olisi lukea kirjallisuutta Suomen eri maakunnista. Valitsin maakunnat siksi, että läänejä on enää vain neljä tai viisi (?) joten haaste olisi ollut silloin liian helppo. Maakuntia Suomessa on ainakin Wikipedian mukaan 19, eli seuraavat:

Minusta on ihanaa lukea kotimaista kirjallisuutta, ja tämä maakunta-haaste on näyttänyt, miten paljon kotimainen nykykirjallisus - ainakin se, mitä itse luen - keskittyy Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueelle. Lukuhaasteet paitsi tuovat minulle uutta (ja vanhaa) luettavaa, myös näyttävät, mitä oikeastaan luen (siis, aika useinhan minä vain valitsen tyyliin random, mitä luen), kuten viime vuonna opin, että luen aika paljon nimenomaan 2000-luvun naiskirjallisuutta.




Ja siitä uutuus-kirjallisuudesta... yksi tärkeä osa lukemistani on myös seurata, mitä uutuuksia julkaistaan - ja lukea uutuuskirjat, jotka kiinnostavat minua. Osin siksi, että elin (liian) monta vuotta ilman kirjoja, enkä seurannut, mitä kirjallisuudessa tapahtuu. 

Kevään kirjoja olen listannut aiemmin: 

tässä listassa keltaisella alleviivatut aiemmin lukemani kevään uutuudet, 
v.punaisella toukokuussa lukemani ja
v.vihreällä kesäkuussa lukemani.


Koska mulla on aika monta uutuuskirjaa lainassa tai omaksi hankittuina, mennee kesä myös näistä uutuuksista nauttien...



Kirjan nimestä pääsee lukemaan tekstini kirjasta. 
X = lainassa tai omana kirjahyllyssä jo aiemmin 
xx = lainassa tai omana odottamassa kirjahyllyssäni (toukokuu)
xxx = lainassa tai omana odottamassa kirjahyllyssäni (kesäkuu)
eli tässä on varmaankin seuraavaksi tulossa näitä x:llä merkittyjä =)



WSOY 

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet - helmikuu


Katja Kettu: Jäänsärkijä (novelleja) - maaliskuu

JP Koskinen: Ystäväni Rasputin - huhtikuu xxx

Virpi Pöyhönen: Hän rakastaa minua - maaliskuu

Mooses Mentula: Isän kanssa kahden - maaliskuu xx


Maria Dueñas: Ommelten välinen aika - huhtikuu X


Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät - toukokuu xx


Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka oppi laskemaan - kesäkuu


Gillian Flynn: Kiltti tyttö - toukokuu X

Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli- maaliskuu xx


ei-listatut: 



Johnny Kniga:

Sami Rajakylä: Pätkärunoilija 

Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina - elokuu






OTAVA

Tua Harno: Ne jotka jäävät - maaliskuu xx

Katja Kallio: Säkenöivät hetket - maaliskuu X en jaksanut lukea loppuun asti

Johanna Holmström: Itämaa - maaliskuu

Ian McEwan: Makeannälkä - helmikuu

 
Chad Harbach: Pelin henki - helmikuu


Anne Tyler: Jää hyvästi - helmikuu X


Grace McLeen: Ihana maa - helmikuu

 
Joanne Harris: Persikoiden aikaan - tammikuu 


myös: 
Katarina Wennstam: Alfauros 


TAMMI

Kristiina Vuori: Siipirikko - kesäkuu xxx

Maarit Verronen: Varjonainen - helmikuu

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla -helmikuu

Haruki Murakami: 1Q84 - maaliskuu xx

Jennifer Egan: Sydäntorni - huhtikuu xx

Yiyun Li: Kulkurit - tammikuu 


Colm Tóibín: Äitejä ja poikia - huhtikuu  xx


ei listattu: 

Salla Simukka: Punainen kuin veri 
Paul Auster & J.M. Coetzee: Tässä ja nyt - Kirjeitä ystävyydestä 
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

GUMMERUS

Paula Havaste: Kolme käskyä - maaliskuu

Jouko Heikura: Joki kaupungin alla - helmikuu X

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen - maaliskuu

Elif Shafak: Kunnia - huhtikuu X

Julie Kibler: Matkalla kotiin - maaliskuu X

David Foenkinos: Yhden elämän muistot - helmikuu xx


Tarquin Hall: Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus - Vish Puri ratkaisee I - tammikuu 


ei listattu: 

Joonas Konstig: Totuus naisista  
Into 

Lukjanenko, Sergei: Päiväpartio 2/2013

Aipin Jeremei: Verisissä lumissa 3/2013

Levy, Andrea: Pitkä laulu 4/2013

Bales, Kevin: Nykyajan orjat ja miten heidät vapautetaan 3/2013







Bazar

Pancol, Katherine: Central Parkin oravat ovat surullisia (huhtikuu) X


ei-listattu: 




Karisto

Autere, Terttu: Huhtikuun morsian (tammikuu)

Lortšenkov, Vladimir: Lentävä traktori (tammikuu)

Kaivola-Bregenhøj, Annikki: Suomalaisten unet (maaliskuu)


Minerva

Juvonen, Anu: Lähiöoksennus (1/2013)


Siltala:

Van Reybrouck, David: Kongo (tammikuu) X 


Liukkonen, Leena: Venäläiset tulevat (maaliskuu)



Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret (4/2013) xx(luen juuri nyt)

Hussein Al-Maadidi: 361 päivää helvetissä (2/2013) X palautin kirjastoon, en päässyt mukaan tekstiin)

Teos:

ei-listattu




Kasasin nuo kevään lukemattomat uutuus-kirjat muuten pinoksi pöydälle, ja siitä tuli niin pelottava kasa, että mennee loppukesään, että ne kaikki on luettu.

Ja vielä niin paljon kaikkea muutakin pitäisi lukea.... Tai saa ja voi lukea, ihanaa on nimittäin se, että lukemista on kasoiksi asti. 

Koska kaikkein suurin syy siihen, että luen, on se, että
rakastan lukemista.

Ja myöskin se, että miksi listailen kirjoja, on aivan sen takia, että 
rakastan myös kaikkien asioiden suunnittelua. 



♥♥

Lopuksi ajattelin vielä  leikkiä paitsi toimittajaa myös haastateltavaa:


Oletko lista-friikki? 
- Aivan varmasti.

Etkö voisi lukea ilman haasteita, suunnitelmia ja listauksia?
- Voisin, mutta en halua. Tämä on mun tapani lukea, kuluttaa aikaa ja elää. 

Miksi et mene vain kirjastoon ja lue mitä haluat?
- Teenkin niin, ja nää teemat syntyykin siitä, että lajittelen lainaamani ja ostamaani ja kaipaan apua, että missä järjestyksessä kirjoja luen. 

Eikö tällainen listojen mukaan stressaa hirveän paljon?
- Ei, mua stressaa enemmän se, että ei ole mitään suunnitelmaa, minkä mukaan lukea. 

Luetko aina suunnitelmien, listojen ja haasteiden mukaan?
- En.