MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Sonja Hellman: Naiset ilman maata - viisitoista kertomusta

Sonja Hellmanin Naiset ilman maata - viisitoista kertomusta (2013, Like) on kirja, jossa ääni on maahanmuuttajanaisilla. Viisitoista musliminaista kertoo elämästään Suomessa ja vähän  omassa kotimaassaankin. Kirja näyttää miten heterogeeninen joukko maahanmuuttajat ovat: kirjassa esiintyvät naiset ovat kaikkea oppimisvaikeuksista kärsivästä lähes suomen kielen taidottomasta naisesta aina lääkärinä toimivaan pakistanilaiseen naiseen. Etsin tietoa kirjasta, ja ainakin hommaforum oli ottanut kirjan omakseen - tai lähinnä hammastellut yhtä kertomusta näistä viidestätoista.

 
 
Kirja kannattaisi kuitenkin lukea huolella ja lukea kaikkien naisten kertomukset, sillä tarinoita on yhtä monta kuin kertojaakin: maahanmuuttajia ei voi niputtaa yhtenäiseksi joukoksi.
 
Kirjassa on naisia, jotka vastaavat meidän näkökulmaa musliminaisista: miehensä pahoinpitelemä, kotiin jätetty ja naapureiden pelastama nainen, mutta toisaalta on myös naisia, jotka ovat kotimaassaan kuuluneet hyvin toimeentulevaan luokkaan, opiskelleet yliopistoissa ja joilla olisi kotimaassaan ollut mahdollisuus tehdä huippu-ura. Joillekin uran tekeminen on onnistunut myös Suomessa. Yhteistä naisille on se, että he ovat valinneet avioliiton (tai eivät valinneet, koska avioliitto on ollut enemmän vaatimus kuin valinta) ja menneet naimisiin Suomessa asuvan miehen kanssa. Toinen asia, joka heitä yhdistää, ovat lapset. Lapset ovat sitoneet kirjan naiset kotiin ja viivästyttäneet esimerkiksi mahdollisuutta opiskella suomen kieltä tai tehdä uraa. Mukana kirjassa on myös nainen, joka on kotona itse opiskellut suomen kieltä.
 
Nostan kirjasta esiin joitakin asioita, jotka kiinnostavat minua.
 
Suomen kielen oppiminen ja opettaminen saa kirjassa kritiikkiä. Heti ensimmäisen naisen "Somayehin" tarinassa nousee esiin suomen kieli. Suomen kielen oppiminen on edellytys työpaikan saamiselle ja jatko-opinnoille. Kun peruskoulun jälkeen maahanmuuttajataustainen lapsi haluaa jatkaa opintojaan lukioon, hänen kielitaitonsa ei riitäkään. Somayehin huoli on näkyvissä tilastoissa, ja siksi maahanmuuttajille on aloitettu lukioon valmistava koulutus, joten ehkä tie yhdellä lisävuodella tasoittuu myös lukio-opintojen suuntaan.

Toinen asia onkin sitten, miten jo kahdeksan vuotta Suomessa asunut kielitaidoton lastenäiti oppisi suomen kieltä. Kirjassa "Mina" kertoo, miten hän tuli Suomeen, oli raskaana ja on tehnyt kolme lasta. Lasten saamisen takia tämä 37-vuotias ei ole ehtinyt suomen kielen kurssille, ja päästyään vihdoin sellaiselle nainen oli kaksi viikkoa sairaana, minkä takia joutui jättämään kurssin kesken, koska oli jäänyt niin paljon jälkeen. Kirjaa lukiessa tuntuu, että joitakin naisia vaivaa jollei masentuminen niin turhautuminen ainakin. Esimerkiksi Minalle ainoa paikka, jonne hän voi mennä, on asukastalo (kerran viikossa). Uimaan voi mennä kerran viikossa, mutta hän ei voi mennä saunaan; kuntosalilla on naisten vuoroja, mutta huivi päässä sinnekin on vaikea mennä. Oikeastaan huivikaan ei ole este, vaan häntä pelottaa olla suomalaisten keskuudessa. Mina tuntuu olevan vankilassa kotonaan, eikä häntä ole sinne lukinnut väkivaltainen mies, vaan omat ennakkoluulot ja pelot ulkopuolista maailmaa kohtaan.
 
Jotkut kirjan naisten ongelmista tuntuvat minunlaiselle lukijalleni järjettömiltä, mutta esimerkiksi edellisen naisen tarina vaikuttaa näin kotipsykologista jonkunlaiselta masennustilalta. "Sahran" perhe taas kärsii asunnottomuudesta. Perhe on menettänyt kotinsa, koska he olivat käymässä Irakissa: He jäivät liian pitkäksi aikaa ulkomaille, rahat loppuivat  eikä heillä ollut varaa maksaa vuokraa. Ongelmia kertyy, kun joku arkipäivän asioista jää hoitamatta. "Laylaa" huolestuttaa taas kotimaahan (Afganistan) jääneet lapsenlapset. Kun joku asia huolestuttaa, se vie ison osan energiasta ja elämässä ei tunnu olevan pääsyä normaaliin elämään.

Naiset vailla maata -teos on siitä erikoinen kirja, että kirjassa ei peitellä maahanmuuttajanaisten ongelmia: kaikilla ei mene hyvin. Elämän ongelmat voivat johtua huonosta avioliitosta, kauheista tapahtumista kotimaan sodassa tai siitä, että ei tiedä, miten toimia uudessa maassa - ja joskus ongelmat johtuvat vain omasta itsestä ja siitä, että on möhlinyt. Mutta on toisenlaisiakin naisia, jotka ovat nousseet ongelmistaan ja kasvaneet vahvoiksi naisiksi. On myös "Zubian" kaltaisia naisia, joilla on hyvä koulutus kotimaassaan (oikeustiede), ja jotka kouluttautuvat myös Suomessa uuteen ammattiin, ja joiden salainen haave on auttaa oman kotimaansa köyhiä. On niitä, jotka haluaisivat palata kotimaahansa, ja niitä, jotka ainakin jossain vaiheessa haluavat lähteä Suomesta pois. Ja on niitä, jotka myöntävät, että pelkäävät omassa kotimaassaan ja haluavat jatkossa elää Suomessa, esim. "Maria", jonka mielestä Pakistanista on tullut liian väkivaltainen ja vaarallinen maa, johon hän ei enää halua palata. On myös niitä naisia, jotka ajattelevat (varmaan aivan oikein), että heillä ei ole kotimaassaan tulevaisuutta (esim. jos he ovat eronneet miehestään).

Kirjan naisten tarinat ovat myös erilaisia tarinoita kotoutumisesta uuteen maahan. Toiset naiset eivät ole löytäneet paikkaansa, toiset taas ovat - tai ainakin taistelevat paikastaan maassa. Jotkut ovat jo luovuttaneet.

Kirja kannattaisi lukea sellaisen, joka vaikka työkseen miettii, mikä auttaa maahanmuuttajanaista sopeutumaan Suomeen. Toivon, että sekä maahanmuuttajien että kantasuomalaisten syrjäytyminen ja syrjäytymisvaara otettaisiin vakavasti. Tässä kirjassa oli monta tarinaa niistä, jotka pärjäävät, mutta myös monta tarinaa niistä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle pysyvästi. Miten käy heidän lastensa, kun syrjäytyminen tutkimusten mukaan on periytyvää?

Kirja on pyydetty arvostelukappale. Halusin lukea kirjan, koska se kiinnostaa aiheensa puolesta minua. On jo aika antaa puheenvuoro niille, joiden elämästä puhutaan monessa paikassa. Olin yllättynyt kirjan suorapuheisuudesta ja siitä, että tässä teoksessa niin monenlainen ääni pääsi kuuluviin.

Sonja Hellman: Naiset ilman maata - viisitoista kertomusta
2013, Like
167 sivua
Kvinnor utan landa - femton berättelser
suomentanut Sanna Kangasluoma

 

1 kommentti: