MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Tommi Melender: Yhden hengen orgiat

Yhden hengen orgiat


Tommi Melenderin Yhden hengen orgiat - esseitä luetusta elämästä  (2013, WSOY) tuli luettavakseni taaskin kirjaston best seller (eli pikalaina) -hyllystä. Päätin lukea kirjan, vaikka etukäteen ajattelin, että kiukustuisin tai ainakin olisin jyrkästi eri mieltä kirjoittajan kanssa, sillä hänen blogistaan olen saanut sellaisen kuvan, että Melenderin mielestä on niitä kirjoja, joita pitää lukea ja niitä, jotka ovat roskaa (vai oliko se paskaa). No, mutta päätin kuitenkin lukea, mitä Melenderin kirja pitää sisällään, mikä on hyvä, sillä Melenderin sanoin esseet ovat aliarvostettu ja -luettu tekstilaji nykypäivänä. 

Melenderin kirjassa on kahdeksan esseetä, jotka on jaoteltu neljään jaksoon. Ensimmäisessä kirjoituksessaan Yhden hengen orgiat Melender kertoo, miten hänestä tuli kirjojen lukija kovin myöhään, vasta lukioikäisenä. T.S. Eliotin Aution maan lukijaksi hänet teki kapinoimisen halu. Kirjallisuuden maailma, tai sisäinen maailma, oli paikka, joka oli kauniimpi kuin oikea maailma, joka oli löyhkäävä viemäri.

Kirjallisuus ei lupaa tuonpuoleista lunastusta, mutta auttaa sietämään tämänpuoleista elämää kaikessa rujoudessaan, rumuudessaan ja epätäydellisyydessään

Seuraavassa esseessään Melender pohtii esseiden kurjaa asemaa Suomen kirjallisuudessa. Samalla hän kirjoittaa, miten romaanit voivat pitää sisällään esseistiikkaa. Tällaisia teoksia ovat mm. Kunderan Kuolemattomuus, Houellebecqin Alkeishiukkaset, tai Bernhardin Hakkuu. Vain pieni osa nykykirjallisuudesta jaksaa viehättää Melenderiä, sillä romaani pitää sisällään vain keskiluokkaisen ihmisen maailman, eikä rakenna mitään uutta, tai kerro mitään ihmisyydestä, vaan korkeintaan surkastaa sitä, mitä ihmisyys on. Romaanissa juoni, henkilöhahmot ja dialogit vain toistavat sitä, mitä on jo aiemmin sanottu ja kirjoitettu niin monta kertaa. 


Jotenkin ymmärrykseni Melenderin ajatuksia kohtaan on hieman niin kuin tuloillaan, mutta sitten ei kuitenkaan. Kun Melender kirjoittaa lukemisensa syistä, hän vertaa kokemusta maanpakolaisuudeksi omien keskellä tai kapinaksi. Kirjojen lukeminen ei kuitenkaan ole hänelle kapinaa olosuhteiden muuttamiseksi eikä eskapismia. Ilmeisesti kirjallisuus on kuitenkin auttanut elämään toisin kuin muut? Vahvistanut itsessä jotain, mutta mitä?

En kapinoi muita vastaan, kapinoin itseni puolesta



Muissa esseissään Melender tarkastelee kirjallisuuden helmiä, esimerkiksi Misantropian sinfonikko -tekstissä keskiössä on Thomas Bernhard. 

Sellaisessa lukijassa, joka kaipaa kirjallisuudelta valoa, lämpöä ja empatiaa mahdollisimman helposti välittyvässä muodossa, Bernhard herättänee samanlaisia suoraan selkäytimestä nousevaa vastenmielisyyttä, jota minussa herättävät sellaiset kirjat kuin Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja pelkän nimensä ja kantensa perusteella

Tässä esseessä huomaan jo paremmin, mikä minua riepoo Melenderin kirjoituksissa: kirjoittajan ennakko-oletukset ja luokittelut siitä, mikä on hyvää kirjallisuutta ja mikä vältettävää eli huonoa. Myöskin lukijat Melenderin mukaan kuuluvat niihin, jotka lukevat hyviä tekstejä ja niihin, jotka lukevat kirjoja, joissa ei ole mitään sisältöä, vaan ne ovat lähinnä kulutushyödykkeitä. Voiko olla mahdollista lukea molempia? 

Tästä Olssonin teoksesta pidin, tästä en. Ja Bernhardin teos oli aika rankka, en siitä innostunut kovinkaan paljon muutenkaan. Mielestäni kuitenkin kaikenlaista voi lukea. Oman lukemisen syyt ovat varmaan kovin erilaiset kuin Melenderin, Melender ei halua käyttää kirjoja itselään viihdyttämään. Minä taas en osaa viihdyttää itseäni leffoilla, aika usein kyllästyn katsellessani. Sen sijaan pidän dokumenttien katsomisesta, enkä halua lukea tietokirjoja, koska pidän dokkareiden moniäänisyydestä, enkä halua asioista vain yhden henkilön näkökulmaa. En osaa nähdä, että jompikumpi tapa olisi väärä, oli se sitten omani tai toisen. En osaa nähdä kirjallisuutta asiana, joka pitäisi jakaa huonoon tai hyvään - en usko, että kirjallisuuden lukeminen voisi olla huonosta missään tapauksessa. Ihmisethän lukevat niin monesta eri syystä ja lähtökohdasta! 

Melender näyttäytyy minulle roolissaan pitää yllä hyvän ja vältettävän kirjallisuuden rajaa ristiriitaisena ajatuksissaan. Toisaalta hän kieltäytyy samaistumisesta romaanien henkilöihin, mutta tuntee samaistuvansa Bernhardin kirjojen henkilöihin. Bernhardin kirjat ovat myös Melenderin lempikirjallisuutta. Jotenkin tästä tulee väkisinkin mieleen, että niistä kirjoista on helppo pitää, joihin samaistuu. 





Seuraavissa teksteissään Melender käsittelee kahden kirjailijaystävän: David Foster Wallacen ja Jonathan Franzenin kirjoja ja niiden eroja. Melenderille Wallacen kirjat ovat sitä, mitä hän haluaa lukea: vaikeaselkoisia ja monelta kesken jääneitä, kun taas Franzen kirjoittaa kaikille, mitään uutta luomatta. Vapaus on Melenderin mukaan hyvää proosaa, mutta ei vilpitön romaani. Melender kirjoitaa, että Franzenin teksti on juuri sellaista kuin valtavirtakriitikot pitävät arvossaan. Hieman hämmästelen tätä sanaa ja mietin, että ketä lienevät ne kriitikot, jotka ovat jotain muuta. Välillä tosiaan jää mietityttämään se, miten kirjallisuus voi olla huonoa, josta sekä lukijat että kriitikot pitävät. Voiko sellainen kirjallisuus olla koskaan hyvää, josta "kaikki" pitävät? Mitä jos lukeva yleisö ottaa Bernhardin omakseen? Voiko siitä enää silloin pitää, vai onko kapinoiva lukija tyytyväinen, kun massat eivät olekaan niin tyhmiä, että lukisivat vain Franzenia?

Melenderin tekstissä Franzenin esseet näyttäytyvät kiinnostuksena omasta asemasta kirjallisuuden kentällä, ei kirjallisuuden tilasta. 

Rivien välistä voi lukea Franzenin kadehtivatn elokuvaa, koska sillä on itseoikeutettu paikkansa valtavirtajulkisuudessa

No joo, minusta tuntuu, että jokainen esseisti taitaa lähteä kirjoituksissaan omista lähtökohdistaan, mahtaako Franzen olla ainoa...





Viimeisissä teksteissään Melender käsittelee mm. Stieg Larssonin Millenium-trilogiaa. En ole lukenut kirjoja, joita Melender viimeisissä teksteissään käsittelee, joten poimin vain yhden ajatuksen tekstistä: 

On vaikea kuvitella kenenkään sanovan: "Minusta tuli vakaumuksellinen feministi Stieg Larssonia luettuani."

Mietin, että onko todellakin näin? Jos joku lukee viihteellisen teoksen tai katsoo viihteellisen elokuvan jostain aiheesta, onko lukija/katsoja tosiaankin niin tarttumatonta pintaa, ettei millään ole häneen vaikutusta. Estääkö juoni, tapahtumat ja henkilöhahmot tosiaankin yhteiskunnallisen asian perillemenon, niin kuin Melender otaksuu. Tuskin mikään kirja muuttaa ketään katsomaan maailmaa päinvastaisesta näkökulmasta, mutta ehkä kirja tai elokuva kuitenkin voi antaa sellaisen mahdollisuuden? Mahdollisuuden tutustua johonkin sellaiseen, johon ei muuten omassa elämässään törmäisi.

Itselleni kirjallisuus on aina ollut tapa elää sellaisten henkilöiden elämää, jota en muuten voisi elää. Siksi oma näkemykseni kirjoista on aivan erilainen kuin Melenderin. Melenderin kirjan luettuanikaan en oikein ymmärtänyt, millä perusteilla rajaa vedetään hyvän ja huonon kirjallisuuden välillä. Korkeintaan eroksi tulee se, että mikä kelpaa massoille, ei voi olla hyvää. Paitsi korkeintaan 100 - 200 vuoden päästä.

Melenderin tekstiä oli kaikesta sen ristiriitaisuudesta huolimatta ilo lukea. 




13 kommenttia:

  1. Tämä oli mielenkiintoinen teksti ja herätti kiinnostuksen Melenderin esseitäkin kohtaan. Sattumalta siinä tuli esille myös aika samanlaisia kysymyksiä, joista kirjoitin tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä näytti olleen =)

      Todorovin lukemisen syyt näyttivät olleen ehkä vähän erit, mutta kuitenkin samat poikasena...

      Poista
    2. Ja tuo oma kommenttisi oli hauska, lukemisesta tapana elää "muiden" elämiä, kun Todorov viittaa Rortyn kommenttiin lukemisesta erilaisiin ihmisiin tutustumisena. Samoja ajatuksia minullakin. Tykkään miettiä näitä asioita :)

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Kiinnostava teksti ja pohdintaa. Alkoi kiinnostaa Melenderin kirjan lukeminen, katsotaan, jos se tulisi joskus vastaan.

    Minä olen massaa, minä haluan viihtyä, minä otan vaikutteita, minä kulutan kirjallisuutta. Ja teen sen tyytyväisenä, onnellisena ja ylpeänä. Ei kiinnosta ollenkaan, mitä joku ajattelee lukemisistani tai lukematta jättämisistäni. Toki jaan näitä kokemuksia kirjabloggaajana, ja keskustelua on ihanaa käydä – kriittistäkin, toki – mutta noin syvemmällä tasolla asia on tasan minun omani ja sellaisena pysyy.

    Ps. Upeat hyllyt täynnä kiinnostavaa luettavaa! Tällaista kirjamaterialistia aina ilahduttaa nähdä vastaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat hyllyineen yrittivät nyt vähän lapsellistaa tekstiä... ;)

      En itsekään enää puolustele lukemisiani, mutta yritän lukea sellaista, jolla on jollain tavalla merkityksensä minulle. Huomasin Melenderiä lukiessani, että tosiaan ne lukemiseni syyt taitavat olla eri kuin esseiden kirjoittajalla. Eikä siinä mitään, jos antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta ennakko-oletuksista en tykkää yhtään. Niihin Melender ajoittain syyllistyy.

      Poista
  3. Melender on tosiaan paikoin ärsyttävästi oman näkemyksensä vanki, mutta ainakin tässä kirjassa se ärsyttävyys pysyi minusta niissä rajoissa, että kirja herätti enemmän ajatuksia kuin pelkkää vastustushalua. Lisäksi kirjasta kuitenkin huomaa, että Melender rakastaa (tiettyjä) kirjoja, ja saa sillä ainakin minulta paljon anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua alkoi kiinnostaa moni kirja MElenderin tekstien perusteella, mutta jotenkin se vänkytys, että en ole enkä lue niin kuin muut, vaivasi teksteissä.

      Poista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnasta! Minä olen tutustunut Melenderin tekstiin vain blogin satunnaisena lukijana ja jaan tuon kuvaamasi ennakkokäsityksen, mutta nämä esseet vaikuttavat kyllä mielenkiintoisilta, vaikkei itse kaikesta samaa mieltä olisikaan. Hyllyssäni odottaa myös yksi Melenderin romaani, saapa nähdä milloin rohkaistun sen pariin. Minä kun olen tällainen usein vilpittömän viihtymishaluinen lukija...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pitäisi olla enemmän kirjoituksia kaikista kirjoista Melenderin tyylin. Enemmän minua kiinnosti ne näkemykset kirjoista kuin oman minän korostaminen, millainen lukija Melender on, ja miten eroaa muista.

      Poista
  5. Melenderin kirjasta saa todellakin jotenkin tylyn kuvan. Olen viime aikoina perehtynyt hänen blogiinsa ja osallistunut myös joihinkin kiinnostaviin keskusteluketjuihin siellä. Minusta hänen bloginsa on inspiroiva ja juuri sillä tavalla kirjallinen, mistä pidän. Arvostelin itsekin Melenderin Orgiat taannoin liian mustavalkoiseksi, vedin kait liian suoria johtopäätöksiä. Nyt olen alkanut ymmärtää paremmin, mitä hän tahtoo sanoa. Pidin myös hänen esseekirjastaan Kuka nauttii eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissaan Melender onkin paljon joustavampi, ehkä pääsee kommenteissa aina vähän pehmentämään näkemyksiään ja myötäilemään. Esseissä tuli näkyväksi jyrkempi mielipide, ehkä tekstilajista johtuvaa tuo jyrkkyys...

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus! Luin Orgioista jonkun esseen, ennen kuin kirja piti palauttaa kirjastoon, jäi mieleen mm. tuo Aution maan lukeminen välitunneilla. Palailen vielä jossain vaiheessa tähän kokoelmaan, sen verran kiinnostavaa teksti oli.

    Ihanat kirjahyllykuvat, jälleen! ( <— voin kuvitella, kuinka tuolle kommentille hymähdeltäisiin paremmissa kirjallisissa piireissä ;) )

    VastaaPoista