MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kirjablogisti lepää




Onpa tullut sellainenkin ihme vastaan kirjan-lukijana ja -bloggarina, että olen "levännyt" lukupuuhista kokonaisen viikonlopun. Tai onhan tässä vielä melkein kokonainen päivä aikaa ottaa viikonlopun lukukiri, jos jaksaa....

Kirjahyllyssäni on puoliksi luettujen kirjojen pino, jonka kirjat aion lukaista piakkoin loppuun asti...


.... mutta syksyn uutuuksia on myös vino pino jos toinenkin, ja tuntuu, että kaikkea ei ehdi lukea, vaikka kuinka haluaisi. Kirjoista ei ehdi kirjoittaakaan oikein milloinkaan. Ehkä syksyn kulku kuitenkin vie sisälle lämpimään kirjojen pariin jossain vaiheessa. 

Tänään vielä fiilistelen hieman Tukholman kesää (se jatkui vieläkin, ainakin yhden ihanan aurinkoisen syyskuisen lauantain), ensi viikolla tulossa ainakin Westöä ja Intiaan sijoittuvia dekkareita... Ja nyt tekisi mieli lukea jotain ruotsalaistakin, koska Tukholma on ihana ja sydämessä ♥







2 kommenttia:

  1. Minä pidin lukemisesta viikon tauon kun olin reissussa, ja loppuvaiheessa aloin kärsiä tosi voimakkaista vieroitusoireista. :D Palasin reissusta torstai-iltana, ja sen jälkeen olen halunnut vain lukea ihan koko ajan. Ahdistavaa että pitää käydä töissä! ;)

    Ruotsi on kyllä ihana maa, ja Tukholmassa on jotain ihmeellistä taikaa. <3 Minä olen menossa Tukholmaan joulukuussa, haluan Skansenin joulumarkkinoille fiilistelemään.

    Ja voi että sinulla on tulossa hyviä ja mielenkiintoisia kirjoja lukuun. Tosi monia samoja kuin minullakin, jään odottelemaan postauksiasi ja mielipiteitäsi noista kaikista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä töihin palaaminen on kamalaa pienenkin reissun, saati sitten sun pidemmän jälkeen =)

      Tukholma ja sen kauniit rakennukset (ja ihmiset) saavat aina hymyn huulille jo heti, kun sen näkee ensimmäisen kerran. Ja se on niin ihanan lähelläkin!

      Kirjoja tulee vähän kerrassaan...

      Poista