MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 29. lokakuuta 2013

Miina Supinen: Säde

Säde


Miina Supisen Säde (2013, WSOY) oli jälleen yksi sellainen kirja, joka kiinnosti minua syksyn kirjoista. Olin etukäteen kuullut, että tässä kirjassa on arkeologiaa sekä Suomesta että Kreikasta ja kotimaista muinaisuskontoa. Entisenä folkloristiikan opiskelijana ja melkein oppiaineesta valmistuneenakin lukijana minua kiinnosti, mitä Suomen metsistä löytyy. 

Metsistä löytyy tietenkin Säde, minikokoinen suomalainen arkeologi, jolle oikeastaan ei kukaan voi suositella arkeologin ammattia, koska tämä saa aikaan aikamoisen kaaoksen joka paikassa, johon menee. Säde elää Antin kanssa. Antti on nörtti, johon Säde on tutustunut jo päiväkodissa. Kreikan kaivauksilla Säde tapaa toisaalta Vicin - ja kirjassa seuraa kolmiodraamaa.

Kirjassa metsään eli jonnekin metron itäpäiden lähelle ollaan rakentamassa uutta asuinaluetta, Kahdeksaista. Metsäalueelle on leiriytynyt niitä ihmisiä, jotka haluavat suojella metsää, josta heidän mukaansa löytyy uhrauspaikka ja portteja ylisen ja alisen välillä. Kirjassa sinkoilee uskomuksia, ideoita ja ajatuksia sekä vanhoja suomalaisia loitsuja, tietoja vanhoista jumalista ja kaikkea kiinnostavaa - kuten edellä mainittu ylisen ja alisen maailmaMetsästä löytyy yllättävää ja maagista, jolloin vanha lastenlaulu saa merkityksensä, kun Säde joutuu metsänpeittoon.

Vaikka kirjassa on todella upeita lankoja, joihin tarttua kiinni, kirjan perimmäinen tarina ja sanoma jäi minulta saavuttamattomiin. Tässä kirjassa oli edellisten lisäksi vielä uskontokritiikkiä ja yhteiskuntakritiikkiäkin. Mutta, itse olisin kaivannut keskittymistä yhteen asiaan, vaikka niihin uskomusolentoihin ja -maailmaan. Kirjaa lukiessa tuli hengästynyt olo, mutta sitten kuitenkin jäin jotenkin vajaaksi. Supinen yhdistää asiat toisiinsa niin vauhdikkaasti, että välistä oli unohtunut huoltaa kielikin painokuntoon. Siis, tavallaan pidin kirjasta, mutta jäin kaipaamaan kirkkaampaa punaista lankaa ja syventymistä kirjan ideoihin. 

Kunnon kansalainen seurasi viitekorkoa ja myi ja osti vasta sitten asunnon. Tuhat vuotta sitten oli ollut samalla tavalla tärkeää juoda sahtia ja nussia omaa ja naapurin isäntää ja vasta sitten kylvää pelto. Tärkeää ja asiallista toimintaa, joka yleensä esti yhteisön tappiot ja henkilökohtaiset tragediat. Mutta ei markkinavoimista ja pellon jumalasta voinut tietää, koska niitä kukaan ihminen hallinnut: finanssikriisi saattoi pyyhkäistä maanosan yli, ja yhtäkkiä sitä olikin kahden asunnon loukussa ja konkurssissa. Jumala saattoi yllättäen laittaa roudan peltoon

Miina Supinen: Säde
2013, WSOY
328 sivua

4 kommenttia:

  1. Minusta tässä on hyvä esimerkki kirjasta, joka ei välttämättä avaudu tai jonka tarkoitus jää hämäräksi, mutta jota vain lukee ja lukee ja tahtookin lukea, koska kertoja vie mennessään :) Muuten nuo painovirhepaholaiset ovat kyllä oikolukijan "virhe" sillä kirjailijahan itse ei välttämättä kaiken tekstitaakan päälle huomaa moisia, lukipa hän sitten tekstin miljoonaan kertaan lävitse..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, murinat menevät sinne kustantamon puolelle noista virheistä - tosiaan, kun sanasta puuttuu kirjain tai kaksi lopusta, niin se on vähän ärsyttävää....

      Tämä oli tosiaan sellainen kirja, että sen luki ja halusi mennä eteenpäin tarinassa. Näistä aineksista olisi saanut niin monta lisäsivuakin, että melkein jäin kaipaamaan, että kirja voisi olla sellainen 600-sivuinen ihana järkäle =)

      Poista
  2. Blogissani mietittiinkin, tarvitseeko olla punaista lankaa jos on kultainen säde... Mukavan erilainen luettava kuitenkin, vaikka vähän hölmistyneeksi jättikin, ja hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä. Ihan mukava tunne kirjasta jäi näin hieman myöhemmin sitä ajateltuna.

      Poista