MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ville Ranta: Kyllä eikä ei

Ville Ranta on minulle aivan uusi tuttavuus sarjakuvakirjojen maailmasta. Ja täytyy heti kertoa, että mieluinen uusi tuttavuus. 

Kyllä eikä ei (2013, WSOY) tarttui matkaani sattumalta, ja lukaisin sen yhdeltä istumalta alusta loppuun. Kirja kertoo 1800-luvun Oulusta - aikakausi ja miljöö saivat minut heti innostumaan kirjasta. Kirjan takakannessa kirjasta kerrotaan, että siinä seikkailee mm. Paavo Ruotsalainen ja että siinä seurataan herännäisyysliikkeen leviämistä. Helsigin Sanomissa Ranta kertoo näkevänsä körttiläisyydessä samaa henkeä kuin nykypäivän Perussuomalaisissa:

"Körttiläisyydessä on samoja populistisia piirteitä kuin perussuomalaisuudessa. Körttiläisyys vetosi kansaan paremmin kuin liberaali valistus", Ranta sanoo.

Rannan kirjassa on myös aitoja historiallisia henkilöitä, kuten kirkkoherra Hans Nyman, Elias Lönnrot ja Lönnrotin kanssa naimisiin menevä Maria Piponius. Heidän elämäänsä on kiinnostava seurata sarjakuvan muodossa. Vanha Oulu taustalla elämä tulee aivan erityisen eläväksi. 



Rannan kynänjälki on vauhdikasta - Ranta kuvaa arkielämää siinä missä intohimojakin. Jos miettii, miten pimeää on juuri tällä hetkellä katu- ja pihavalojen kaupungeissa, niin aivan erityisen pimeää oli 1800-luvun Oulun syksyssä. Sen lisäksi, että on kiinnostavaa lukea historiaan sijoittuvaa sarjakuvaa, on myös kiinnostavaa lukea kirjaa, jonka tapahtumat on sijoitettu niin kauas kuin Ouluun.

Tämä kaupunki Euroopan pohjoisella reunalla unohtuu maailmalta. Ja minä sen mukana. Ajattelen suunnattomia, pimeitä maita ja meriä, jotka ympäröivät sitä joka puolelta...



Kirjan päähenkilö, jonka näkökulmasta elämää tarkastellaan, on Hans Nyman, joka on yksinhuoltajaisä ja pappismies. Öisin hän tervehtii vierailemaan tullutta kuollutta vaimoaan ja joskus taas yrittää unohtaa murheensa piikansa kanssa. Paavo Ruotsalainen paheksuu erityisesti Nymanin viettämää elämää, jonka synteihin kuuluu myös yltiöpäiseksi aika ajoin yltyvä juopottelu. 

Hansin ja koko kaupungin pään pistää sekaisin Maria Piponius, joka palaa meriltä Ouluun, kotikaupunkiinsa. Maria on siveellinen nainen, joka viehättyy körttiläisyydestä. Itseäni viehätti heti tämä nainen, joka oikeastikin vietti merillä kolme vuotta, minkä jälkeen eli Oulussa ja meni lopulta naimisiin Elias Lönnrotin kanssa. 






Aion jatkossa seurata ehdottomasti Ville Rannan kirjoja ja töitä, sillä pidin tässä kirjassa oikeastaan kaikesta: miljööstä, joka on surullisen pimeä ja syksyinen, mutta samalla tässä pienessä kaupungissa elävät ihmiset arkipäiväänsä: pienet intohimot sekoittuvat historian suurempiin linjoihin. Ja suuriksi äityvät pienet juorut pitävät elämää kasassa. 


Ville Ranta: Kyllä eikä ei
2013, WSOY
261 sivua

Tästä kirjasta myös yksi ihastuttava lista maakunta-haasteeseen. 

Kirjan lukivat myös mm. Salla, Paula, Kirjakko.


2 kommenttia:

  1. Upeasti kuvailtu Kyllä eikä eistä! Loistavaa myös kuulla, että tykkäsit! Oulu miljöönä on tosiaan ihastuttavan onnistunut ja tarina monisyinen. :)

    Kiitos linkityksestä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tätä ehdottomasti lisää =)

      Ja kiva, että kirja näkyy monessa paikassa, tämä on hieno.

      Poista