MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

torstai 26. joulukuuta 2013

Juha Vakkuri: Leokongo - Runoelma

Juha Vakkurin Leokongo (2006, Like) on minulle erittäin epätyypillinen kirja, mutta olen sen jostain poistomyynneistä itselleni ostanut ja kirja oli tietysti oikein sopiva kirja luettavaksi tähän Afrikan tähti -haasteen loppuhässäkkään. 

Kirjasta on kirjoitettu pitkästi Kiiltomato-blogissa ja Kirjoista-blogissa hieman lyhyemmin. 

Teoksessa kerrotaan runojen muodossa Kongon valloitus- ja siirtomaahistoriaa. Belgian kuningas Leopoldin ja tutkimusmatkailija-valloittaja Stanleyn ja monien muiden voimin Afrikan pimeimmät nurkat vallataan ja kansa orjuutetaan tuottamaan siirtomaaisännälleen rikkauksia, joita luonnonvaroista varsinkin kumi tuo. 

Luin kirjaa pienissä erissä, sillä se oli jotenkin raskas luettavaksi. Henkilöistä varsinkin Leopold ja Stanley tulivat läheisiksi, mutta muuten henkilöhahmoja alkoi vilistä teoksessa niin paljon, että ilman kirjan loppuosan selityssivuja olisi ollut vaikea pysyä kärryillä, mitä oikeastaan tapahtui. 


Leopold

Olkoon siili piikit pystyssä, 
olkoon ruma, olkoon oikullinen, 
valehdelkoon lapsuutensa, kansallisuutensa, nimensä, 
pitäköön kunniamerkkejä väärässä järjestyksessä, 
mutta Stanley osaa elää viidakossa, 
saa mustat tottelemaan, 
suostumaan sopimuksiin:
sellaiset miehet rakentavat imperiumin, 
saavat nimet tyhjään paperiin
ja kirjoittavat sopimuksen jälkikäteen, 
hänet minä haluan, jos hän on kaupan

Valloittaminen johtaa siihen, että maa täyttyy erilaisista yrittäjistä ja kirja henkilöistä. Kaikilla on sama ajatus: siirtomaasta täytyy päästä hyötymään jotenkin. Henkilöitä tapetaan halusta harjoittaa kauppaa omaksi hyödykseen. Toiset taas paheksuvat sitä, miten Kongon valloittaminen ja maasta irtisaadut voitot tulevat pakkotyön ja orjuuden kautta. Runot kääntyvät loppua kohden maassa elävien ihmisten kärsimyshistoriaksi.

Juha Vakkuri. Leokongo. Runoelma. Like, 2006.

Afrikan tähti -haasteeseen yksi kirja lisää kohteeseen Kongon demokraattinen tasavalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti