MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kirjahyllystä - osa I


Kesän syksyisen sään saattelemana olen a) saanut kirjahyllyni kasatuksi ja järjestetyksi ja b) kuvatuksi ja näemmä vielä c) kerrotuksi. Pidin aikoinani hirveän paljon Kirjavan kammarin Karoliinan kirjahylly-esittelyistä ja olen aina halunnut toteuttaa samanlaisen postaussarjan. Koska kirjahyllyni järjestyy eri tavalla kuin aakkosjärjestyksessä, niin esittelen sitä hieman eri tavalla. 

Ensiksikin kirjahyllyssäni on pieni, mutta sitäkin rakkaampi, kokoelma kirjailijoita, joihin olen halunnut tutustua enemmän ja kirjasarjoja, joissa on hyviä kirjoja. Tämä ensimmäinen postaus esittelee nämä kirjani, kirjahyllyni ylimmät hyllyt. 

Ensiksikin kirjahyllyssäni on Henrik Tikkasen Helsinki-sarja. Olen lukenut vain Märta Tikkasen kirjoja (Punahilkka, Miestä ei voi raiskata, Emma ja Uno - rakkautta tottakai), joiden jälkeen on aina tullut mieleen, että pitäisi lukea myös hänen edesmenneen aviomiehensä kirjoja. Aloitinkin eräänä kesäyönä Kulosaarentien lukemisen, mutta se jäi kesken. Sittemmin minua jäi harmittamaan se, että kirjasarja ei ole täydellinen, enkä halunnut alkaa lukea keskeneräistä sarjaa. Olen ostanut kirjoja divareista ja sain viimeisen kirjan hankittua keväällä. Nyt tämä kirjasarja pitäisi siis aloittaa. Knausgårdin taistelussa on sama juttu: olen kerännyt kaksi kirjaani alesta ja divarista, nyt tuotakin sarjaa voisi aloittaa lukea, vaikka osa puuttuu. 

Pidän tosi paljon siitä, että kirjahyllyssä kirjat näyttävät jollain tavalla yhteneväisiltä. Siksi pidän kirjasarjoista. Akateemisen aleista olen ostellut  SKS:n Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjaa, Tammen pokkarisarjaa on myös muutama kirja jostain hankittuina. Näistä kirjoista tärkein itselleni on Virginia Woolfin Oma huone, Woolf oli ensimmäinen kirjailija, josta olen tehnyt esitelmän yliopistossa. 

Järjestelin samaan seuraan myös kirjoja niiltä kirjailijoilta, joita olen suunnitellut ja halunnut lukea pitkän aikaa: Susan Fletcherin kirjat ovat tarttuneet aleista, Nina Banerjee-Louhijan kirjoja monesta eri paikasta, samoin kuin Veronica Pimenoffin kirjoja. 

Blogini aikana olen lukenut Veronica Pimenoffin Maa ilman vettä -teoksen ja Banerjee-Louhijalta luin viime kesän kasarihaasteeseen Intian helmi -teoksen ja Valkoisen orkidean maa. Kaikki kolme aivan ihastuttavia kirjoja - kyllä pitäisi lukea enemmän kaikkia unohdettuja kirjoja ja kirjailijoita. 







Kirjasarjoista WSOY:n Aikamme kertojia -sarja oli pettymys siksi, että se loppui lyhyeen. Kuten edellä totesin, minusta on aivan ihanaa, että kirjat kirjahyllyssä sopivat jollain tapaa toisiinsa ja kirjasarjat yhtenäistävät kivasti. 

No, onneksi on nämä kaksi sarjaa, jotka eivät tunnu loppuvan ollenkaan. En ole hirveän paljon saanut kirjoja kannetuksi kotiini, koska en ole niitä systemaattisesti kerännyt, vaan poiminut mukaani kirja-aleista, kirjaston poistoista ja joitakin olen ostanut normaalihintaisinakin.




J. G. Ballard: Kiitos naisten
Ian McEwan: Sementtipuutarha
Lars Saabye Christensen: Velipuoli
Annie Proulx: Vaarallinen harmonikka
Ian McEwan: Sovitus
J.M. Coetzee: Häpeäpaalu
J.M. Coetzee: Michael K:n elämä
Herta Müller: Hengityskeinu
Imre Kertész: Tappio
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Ian McEwan: Rannalla
V.S. Naipaul: Elämän kuva
Anne Tyler: Nooan kompassi
Hugo Claus: Belgian suru
Siri Hustvedt: Amerikkalainen
Mo Yan: Seitsemän elämääni
Ali Smith: Oli kerran kello nolla
Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi




Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann
Margaret Atwood: Sokea surmaaja
Anita Brookner: Päivät Pariisissa
Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö
David Grossman: Sinne missä maa päättyy
Annie Proulx: Laivauutisia
Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
Margaret Atwood: Nimeltään Grace
Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
Per Petterson: Hevosvarkaat
Isabel Allende: Henkien talo
Anne Tyler: Amerikan lapset
Margaret Atwood: Herran tarhurit




Toinen tärkeä kotimainen kirjasarja on Tammen keltainen kirjasto, jota kirjahyllyssäni on toistaiseksi hieman vähemmän kuin Otavan kirjastoa, mutta tässäkin tykkään tosi paljon siitä, että nuo keltaiset kantit saavat kirjat sopimaan toisiin, eikä kirjahylly ole värisekamelska. 

Herta Müller: Sydäneläin
Herta Müller: hminen on iso fasaani
Kerstin Ekman: Herran armo
Kerstin Ekman: Viimeinen uitto
Kerstin Ekman: Raaputusarvat
Peter Hoeg: Nainen ja apina
Jennifer Egan: Sydäntorni
John Irving: Oman elämänsä sankari 
Haruki Murakami 1Q84 1 ja 2
Haruki Murakami 1Q84 osa 3
Chang-rae Lee: Ilmassa
Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita




Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä
Orhan Pamuk: Musta kirja
Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani
Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty
Doris Lessing: Ruoho laulaa
Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

keltaisen kirjaston pokkarit: 

Haruki Murakami: Sputnik - rakastettuni 
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus
Jhumpa Lahiri: Tuore maa
Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Yann Martel: Piin elämä
E.L. Doctorow: Gangsterin oppipoika
Graham Greene: Hiljainen amerikkalainen



Seuraavan sateisen päivän aikana sitten kuvaan seuraavan satsin kirjojani, ja kerron hieman enemmän, mitkä kirjat päätyvät kirjahyllyyni ja mitkä lähtevät kiertämään eteenpäin. En nimittäin ihan kaikkia kirjoja laita hyllyyn, vaan ne lähtevät moneen eri paikkaan kiertoon. 

19 kommenttia:

  1. Tämä on kiinnostavaa! Olen usein pohtinut, eri elämänvaiheissa etenkin, miten kirjat järjestäisin. Yksi tapa on säilynyt yhtä varmasti kuin vanha Lundiamme: Keltainen kirjasto on omanaan ja alkaa katsomiskorkeudelta vasemmalta, vasemmalla ihan ylhäällä taas ovat dekkarit, joista kun aloitta alusta ja pääsee loppuun voi sitten taas aloittaa, koska on kuitenkin unohtanut murhaajan.

    Nyt olen laittanut runokirjoille oman hyllyn, muut kirja menevät toistaiseksi kirjailijoittain. Tähän on tietty se poikkeus, että omistan hyvin vanhan kirjakaapin, jonne kerään vain vanhoja kirjoja. Sen lisäksi suuret tiade- ja sisustuskirjat ovat olkkarissa Ikean -hyllyllä vatupassissa.

    Huomasin listaltasi Laivauutisia. Näin sen elokuvana ja pidin paljon, pitäisi saada aikaiseksi lukeakin se.

    Taidan innoittamanasi järjestää nyt Otavan kirjastolle oman hyllytilan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa erittäin hyvältä järjestykseltä, etenkin dekkareiden järjestys =)

      Haaveilen, että noita otavia ja tammen keltaisia kirjoja olisi niin paljon, että koko kirjahylly täyttyisi niistä. Oikeastaan olisi kiva, jos kaikki kirjat olisivat samoja sarjoja, tai ehkä mä alan vetää noita keltaisia viivoja kirjoihin muuten vain.

      En ole muuten kovinkaan tarkka sisustuksen suhteen, mutta kirjoissa häiritsee, jos värit alkaa tapella keskenään.

      Poista
  2. Muutaman kirjan olin jopa lukenut hyllystäsi ja viime vuotiseen kukkahaasteeseen olisi ollut pari kukka-aiheista kirjaa, mutta ei perhosia eikä lentäviä hyönteisiä tämän vuoden lukuiloa Perhoslaaksossa lukuhaasteeseen. itsekin tykkään kirjasarjoista ja oman hyllykön kaikista paras sarja on Harry Potter-sarja. Kirjailija, jonka melkein kaikista kirjoista olen pitänyt, vaikka aiheet ovat kauheita, on Thorey Hayden ja niitä minulla on aika monta. Dekkaristikuningatar on mielestäni Patricia Cornwel ja ne kirjat minulla on. Minähän olen aakkosihmisiä, joten kirjahylly on aakkosjärjestyksessä. Miehellä on oma kirjahylly, joka ei ole aakkosjärjestyksessä. Sitten on tietokirjat erikseen, runot erikseen, puutarhakirjat erikseen ja vintillä kirjalaatikot, joista löytyy kaikenlaista. Kierrätän kirjoja ahkerasi.

    Sinulla on mielenkiintoisia kirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aakkosjärjestys lienee se järkevin, mutta en voi mitään, että se ei oikein toimi mulla - olen kyllä yrittänyt ;)

      On ihanaa, että jokaisella on omat lempikirjailijat, joiden kirjoja kerätä hyllyyn. Mulla oli Stephen Kingin kaikki kirjat (melkein) ja paljon fantasiakirjoja, mutta ne laitoin pois, kun en itse enää ollut kiinnostunut ko. kirjoista. Joitain ei sitten raaski laittaa kiertoon, kun niissä on jotain tunnesyitä.

      Poista
  3. Oh ihana postaus! On niin ihana päästä kurkkimaan toisten kirjahyllyihin. Itse juuri teen jonkin sortin poisto-operaatiota omaan hyllyyni ja järjestelen sitä vähän uuteen uskoon (taas kerran). Ehkä täytyy itsekin jossain välissä kuvailla sitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toisten kotona on mukava käydä - vaikka näin netin välityksellä ;) Kirjahyllyt kiinnostavat mua aina, jos jonkun kotona on sellainen (harmi, että nykyisin aina vain vähemmän). Kiinnostuksella jään odottelemaan, jos pistät oman hyllysi blogiin esille...

      Poista
  4. Hieno postaus! Sinulla on paljon mielenkiintoisia kirjoja hyllyssä :) Värijärjestys Otavan kirjastossasi on upea.

    Minulla ei tällä hetkellä ole oikein mitään järjestystä hyllyissäni ja tavallaan se harmittaa. Olen vain laittanut samankorkuisia kirjoja vierekkäin, jotta vaikutelma olisi siisti. Onhan se aina ihan hauskaa "etsiä" aina tiettyä kirjaa, kun ei ole mitään aakkosjärjestystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Pituusjärjestys kuulostaa kivalta ja on varmaan kivan näköinen hyllyssä! Itselläni myös taipumusta etsiskellä kirjoja, ja myös joskus hukata niitä.. He, siitä sitten myöhemmin.

      Poista
  5. Kiinnostava postaus, kiitos! Kiva idea kerätä saman sarjan kirjoja yhteen. Vaikka kirjahyllyt kirjoineen ovat ihania, tulee kotona monesti tuskailtua sitä, että hylly on niin sekaisin näköinen. Sinun kirjasi muodostavat kauniita kokonaisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä kirjoilla on taipumus kuljeskella omilta paikoiltaan ja pianpa tuo kirjahylly taas näyttää aivan joltain muulta... niin kuin olis myrsky käynyt. Sitten taas siivousintoa ja sadesäätä odottamaan ;)

      Poista
  6. Ihana postaus. Aina on mielenkiintoista kurkata toisten kirjahyllyihin. Sinulla on paljon mielenkiintoisia ja hyviä kirjoja. Itsekkin kerään keltaista kirjastoa ja samoin sinistä. Ne näyttävät hyviltä hyllyissä ja sarjoista löytyy laatukirjoja, jotka ovatkin keräämisen arvoisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suhtautuminen noihin kirjoihin on iän myötä muuttunut. Joskus koin ne kovin ankeiksi ja raskaiksi; nyt sarjat taas ovat jotenkin takeita hyvästä kirjallisuudesta.

      Poista
  7. Hyvältä näyttää! Mä just tänään siivosin kirjahyllyjäni ja mietin josko tekisin sieltä jonkinlaisia nostoja blogiin. Mulla on muuten myös Otavan siniset ja Tammen keltaiset omina ryhminään. Vanhassa kirjakaapissa ovat sekä kotimaiset että ulkomaiset klassikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee vaan! Seuraavalla keralla sitten voi tulla noita klassikoita mullakin =)

      Poista
  8. Mainio kirjahyllykurkkaus, kiitos! Kirjahyllyjen järjestely olisi edessä itselläkin, aloittaminen vain siirtyy, ja siirtyy ja.. Minulla on eri hyllyissä aakkosittain ja osittain se toimii ja osittain ei.

    1Q84 pitäisi kyllä hankkia omaan hyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1Q84:n kolmososan toin kirjastosta poistosta 20 sentillä. Aika moni kirjoista lähtee mukaan sieltä. Unohdin repiä kirjaston tarran pois...

      Poista
  9. Ihana postaus, on aina mukava päästä kurkkaamaan muiden kirjahyllyihin :) Monta omasta kirjahyllystä tuttua kirjaa/kirjailijaa tuli vastaan, ainakin Fletcher, Coetzee, McEwan, Tyler, Petterson, Irving ja Dicker.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on mukava tehdäkin, näkee ainakin, mitä kirjahylly pitää sisällään =D

      Poista