MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pia Heikkilä: Koodinimi kajaali

Pia Heikkilän Operaatio Lipstick ilahdutti viime kesän alkuani ja niinpä olin innoissani siitä, että tänä kesänä Heikkilä on kirjoittanut Anna Sandtrömin seikkailuista jatko-osan. Anna on muuttanut Afganistanin itsemurhapommittajien keskeltä Pakistaniin, jossa hän jatkaa kirjeenvaihtajan töitä. 

Annan työ Islamabadissa alkaa Pakistanin pääministeriehdokkaan Sayjid Biharin murhan tutkimisella. Aluksi Anna tutustuu moniin miehiin, jotka kiinnostavat Annaa paitsi jutun takia myös mahdollisina sänkykumppaneina. Anna on lähtenyt Afganistanista pois särkyneen sydämensä takia, mutta onneksi hän löytää uutta ajateltavaa uudessa maassa. Työtäkin Anna tekee, esimerkiksi juhlissa ja kutsuilla, joissa Pakistanin tärkeät ihmiset ovat mukana. Onhan selvää, että murhaaja löytyy maan tärkeiden ihmisten seasta. Sieltä löytyy myös reportteri Robert Waterman, joka on aikamoisen komea, ja paikallinen Khalid, joka on kamasutramaisen taipuisa ja taitava nuori mies. 

Heikkilä yhdistää kirjassaan chick lit -genrelle ominaista miesjahtia, dekkareista taas jännitystä ja yhteiskunnallista puolta kirjassa kannatellaan, kun Annan tutkimukset jatkuvat bordellissa. Mietin kirjaa lukiessani, että miksi tarinassa pitää raahata chick lit -piirteitä mukanaan: miksi Annan täytyy miettiä bikinirajaa ja antautua suudelmaan aseiden suuntautuessa häneen? Miksi tyttömäisyys ja pinnallisuus täytyy yhdistää maailmanparantamiseen? Olisin nimittäin lukenut kirjaa mieluusti ilman mieskohkaamista, mitä tässä kirjassa on onneksi vähemmän kuin edellisessä. 

Ehkä kaikki edellinen on mukana siksi, että kirjan teemana on nainen ja ruumillisuus. Anna haluaa metsästää miehiä, hän haluaa heidän kanssa seksiä ja hän haluaa, että hänellä on oikeus siihen. 

Hyvä meininki, Anna! Jos miehet saavat harrastaa seksiä kuinka monen kanssa vain haluavat, niin mikseivät naiset saisi? Sinä päätät ruumiistasi, muista se. Rakkain terveisin telaketjufeministiystäväsi K




Maailman kaksinaismoralismille ei varmaan ole tehokkaampaa paikkaa kuin Pakistan, jossa naiset voivat kävellä kadulla hunnutettuina, mutta miehet käyvät bordelleissa sen kuin ehtivät. Anna tutustuu tutkimuksensa aikana Nooriin, joka on lukittu erääseen bordelliin. Tällä naisella ei tunnu olevan tulevaisuutta, sillä pakeneminen ei kannata: kerran myyty tyttö ei kelpaa kenellekään. 

Kirjassa tulee esiin, miten miesten ja naisten maailma on erilainen, mutta myös se, miten pakistanilaisen ja länsimaisen nuoren tytön elämät ovat toisilleen täysin vastakkaiset. Kun meikäläinen tyttö shoppaa nettikaupassa, toisella puolella maailmaa tyttö miettii, kuinka jaksaa elää vielä yhden päivän itselleen ilottomassa ilotalossa. 

Kun tähän soppaan vielä lisää Annan, joka haluaa päättää ruumiistaan ja nauttia sen tuottamista iloista usean ihmisen kanssa, lukijana olin aika sekaisin kaikesta siitä, mitä näennäisesti keveän kirjan kansien sisällä oli. Asiaa paljon, viihdettä myös. Siinä määrin kaikkea sekaisin, että tämä kirja oli pakko aivan pikavauhtia lukea alusta loppuun. 

Kirjan on lukenut myös Krista ja Marja-Liisa. Pia Heikkilästä Ilta-Sanomissa



Pia Heikkilä: Koodinimi kajaali 
2014, Otava
353 sivua 





4 kommenttia:

  1. Hmm, arviosi perusteella luulisin, että tässä kirjassa on samat "ongelmat" kuin Lipstickissakin. Olisin ehkä pitänyt operaatio huulipunasta enemmän, jos siinä olisi ollut vähemmän sitä mieskohkausta ja panemista (tai panemisen ajattelemista). Minulle olisi siis riittänyt koukuksi ihan kirjan miljöö ym. asetelma. Luulen, että sama juttu tämän kirjan kanssa. Olen miettinyt pitäisikö lukea tämä, mutta en ole päättänyt asiaa. Ehkä luen joskus tyyliin sadan vuoden kuluttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä kirjassa oli huomattavasti vähemmän tuota ajattelua ja toimintaa ja siksi kirja oli "laadukkaampi" kuin se ensimmäinen, joka halusi ehkä enemmän hetkauttaa. Mieskohtauksia ei tainnut olla kuin yksi tai kaksi. Suudelmia sitten vaihdettiin siellä taistelun tuoksinnassa.

      Mutta samaa mieltä, että menis ilman chick litimäistä olemusta ihan hyvin nämä kirjat. Toisaalta sitten tuli enemmän taas ajateltavaa, kun yksi haluaa seksiä kaikkien kanssa ja toiset lukitaan harrastamaan seksiä kaikkien kanssa, vaikka eivät haluaisi. Pääasia kai tässä se, että täytyy saada itse päättää.

      Poista
  2. Minunkin oli aivan pakko ahmia tämä, tykkäsin niin kovasti. Jotenkin tuo mistä puhuit, ainesten sekoittaminen, vaan toimii Heikkilällä loistavasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siitä sekoittamisesta tuli aika erikoinen ja uniikki kattaus. Tykkäsin kanssa.

      Poista