MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Terveisiä Roomasta


Koska kesälomani on niin pitkä (ammatinvalintakysymys), alkaa viimeistään heinäkuussa matkakuumeilu polttaa aivan liiaksi. Tällä kertaa matka suuntautui ikuiseen kaupunkiin, Roomaan. Kaupunki oli niin täynnä kaikkea, että hieman vaatii vielä sulattelua kaikki ihmeellinen. Luin matkan aikana melkein kolme kirjaa, joista kaksi, ja vähän se kolmaskin, vei minut Rooman kaduille, kirkkoihin ja puistoihin. Postaan kirjoista ja vähän Roomastakin heti kun saan ajatuksia sujumaan. Ennakkoon voin sanoa, että Rooma on valtavan ihmeellinen kaupunki.

1 kommentti:

  1. Olen jotenkin aina ajatellut, ettei Rooma ehkä ole minun kaupunkini, mutta joudun varmaankin kääntämään takkini sen suhteen. Innolla odotan postauksiasi kaupungista siis. :)

    VastaaPoista