MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 31. tammikuuta 2015

Roddy Doyle: Nimeni on Henry Smart / Paddy Clarke hähhähhää


Roddy Doyle (s. 1958) oli eräs suosikkikirjailijani 90-luvulla, ja minun on pitänyt moneen kertaan lukea vähintäänkin Paddy Clarke hähhähhää -teos uudelleen, sillä muistan sen loistavana kirjana. Katsoin myös aikoinaan elokuvat The Commitments ja The Snapper, jotka perustuvat Doylen (suomentamattomiin) kirjoihin, ja elokuvat olivat hillittömän hauskoja kuvatessaan kreisiä bändiä (The Commitments) ja irlantilaisperhettä (The Snapper). Nämä elämykset ovat jääneet mieleeni irlantilaisuudesta. 

Nimeni on Henry Smart (1999) ei ollut aivan niin hillitöntä menoa kuin Doylelta tutut kirjat, nimensä mukaisesti kirja kertoo Henry Smartista, joka kasvaa ja elää Irlannin Dublinissa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. 1907 hän on 5-vuotias, köyhän perheen lapsi, jonka isä on jalkapuoli, eikä pysty pitämään perheestään huolta: 8-vuotiaana Henry on elänyt jo kolme vuotta kadulla pitäen huolta pikkuveljestään Victorista ja tunkeilijat loitolla isänsä puujalalla. Kadulta Henry ajautuu Irlannin itsenäisyystaisteluihin mukaan. 

Henry Smart on mukana sodassa, jota käydään kaduilla ja katujen varsilla olevissa taloissa. Henry ajaa rikkonaisella polkupyörällä kuljettaen viestejä ja kyyristelee ikkunoiden takana. Hän ottaa osaa kapinaan, joka myöhemmin tuo itsenäisyyden Irlantiin. 

Niinpä Sinn Féin, joka vain muutamaa vuotta aiemmin oli ollut pikku porukka omituisia hulluja ja huonoja runoilijoita, rynnisti voittoon kaikkialla - - 
Olin aivan keskellä jotain mistä tulisi suurta, suurta historiaa, muovasin maani kohtaloa, olin Collinsin vihittyjä, mutta itse asiassa minut jätettiin kaiken ulkopuolelle. 
- - 
Ei ollut kansanedustaja Henry Smartia. Ei ollut kansanedustaja Annien Miesvainajaa. Eikä kukaan muista slummien ja röttelöiden miehistä koskaan päässyt listalle. Me olimme nimettömiä ja joutavia, aivan yhtä kuolleita kuin Ranskassa taistelevat soltut. Me kuljetimme aseita ja viestejä. Me olimme houkutuslintuja ja syntipukkeja. Me noudatimme käskyjä ja murhasimme. 

Täytyy tunnustaa, että Irlannin historia on melkoisen tuntematonta itselleni, toki muistan kuulleeni paljon uutisia IRA:sta, mutta muuten Irlanti on mielikuvissani jotain vihreää ja kaunista, monen unelmien maa. Henry Smartin lukeminen pakotti minut tarkistamaan,  minkälainen itsenäistyminen taisteluineen olikaan Irlannissa, ja hyvä niin. Kirja avasi historiaa taas yhden maankolkan suhteen. Muuten kirja oli hieman puuduttavaa luettavaa kaikkine kurjuus-, hyökkäys-, ohareiden teko - ja naisseikkailukohtauksineen. Tässä kirjassa ei ollut mukana sellaista ilottelua kuin aiemmin mainitsemissani Doylen teoksissa. Luulen, että Doylen merkitys on ollut se, että hän antoi arvoa ja tunnustusta niille taistelijoille, jotka eivät saaneet nimeään historiaan, vaan olivat sellaisia kuin Henry Smart. 

Roddy Doyle: Nimeni on Henry Smart
1999, WSOY
A Star Called Henry, 1999
suomentanut Leena Tamminen
415 sivua


Paddy Clarke hähhähhää (1993/suomeksi 1994) oli muistini mukaan hillittömän hauskaa luettavaa samaan tyyliin kuin Doylen kirjoista tehdyt elokuvat. Muistikuvani olivat oikeat, mutta lukiessani kirjaa ymmärsin, että Doylen taitavuus on se, että samalla kun hän kirjoittaa ajankuvaa ja naurattaa pojankoltiaisten tekemisillä, hän myös kertoo surullista ja koskettavaa tarinaa lasten arjesta. 

Paddy Clarke on nuori poika, joka käy koulua, mutta keskittyy vapaa-ajan rientoihin. Eletään vuotta 1968 Dublinin Barrytownissa (, johon itse asiassa sijoittuvat myös Doylen kirjat, joista on tehty elokuvia). Lapsilla ei todellakaan ole kännyköitä, eikä tietokonepelejä, vaan lapset juoksevat kaduilla ja kiipeilevät kaikkialla ja tutkivat kaiken, esimerkiksi lähellä olevat rakennustyömaat vaarallisine paikkoineen. Jalkapalloa pelataan kadulla, jossa yritetään pelin tuoksinnassa väistellä autoja. Kirja on kirjoitettu lapsen näkökulmasta ja kirjassa kerrotaan lasten elämästä, jossa merkittäviä tapahtumia ovat vaikkapa fudis-pelien joukkuejaot ja varpaankynnen irtoaminen. Samalla kuvaus laajenee näyttämään muutoksia ympäristössä ja yhteiskunnassa: 

Maatiloja ei enää ollut. Meidän kenttä oli poissa, se oli ensin katkaistu putkien takia ja sitten sille oli rakennettu kahdeksan taloa. Kauppojen takainen pelto oli vielä meidän, ja siellä me käytiin useammin. Kunnan vuokratalojen luona, sillä puolella, ei enää ollut meidän aluetta. Siellä oli nyt toinen sakki, meitä kovempi, vaikka sitä ei kukaan meistä sanonut. Meiltä vietiin oma alue, mutta me taisteltiin vastaan. Me leikittiin nyt intiaaneja ja karjapaimenia, ei karjapaimenia ja intiaaneja. 

Kirjan tapahtumat voisivat tapahtua melkein missä vaan, samalla tavalla kerrostaloja on rakennettu hyvien leikkialueiden päälle. Koulussa kaikki ei toimi tosiaankaan niin kuin nykypäivänä, ja vaikka en olekaan aivan 60-luvulla käynyt kouluani, niin on helppo päästä omiin muistoihin, koulun tapahtumat ovat yhtä "suuria" kuin omassani, tosin kirjan pojat hieman villimpiä kuin omissa koulumuitoissani. Kun koulussa näytetään elokuvaa, se ei todellakaan ole aivan samanlaista kuin nykypäivänä pimennysverhojen ja projektorien aikakautena, vaan elokuvasta ei näe mitään (verhot päästävät auringon läpi), eikä elokuvasta kuule mitään (koska pojat huutavat niin paljon ja niin monta lasta on katsomassa samassa paikassa leffaa). 

Kirjassa on myös surullinen puolensa, kun Paddy alkaa valvoa öitä. Hän uskoo, että jos hän vain ei nuku, niin vanhemmat eivät tappele. 

Meidän isässä oli enemmän vikaa kuin meidän äidissä. Äidissä ei ollut mitään vikaa, paitsi että joskus sillä oli liikaa tekemistä.

Kirjassa on hauskuuden lisäksi sanomansa. En oikeastaan muistanut aiemmasta lukukerrasta (90-luvulta) tätä puolta kirjassa. Pidin lukemastani aivan yhtä paljon kuin aiemminkin, eikä ihme, että kirja on palkittu Man Booker -palkinnolla vuonna 1993. Itselleni Roddy Doyle on tuonut paljon koettavaa sekä kirjojen että elokuvien muodossa ja on hienoa, että hänen tuotantonsa on syntynyt. 

 Roddy Doyle: Paddy Clarke hähhähhää
1994, WSOY
Paddy Clarke Ha Ha Ha, 1993
suomentanut Leena Tamminen
276 sivua

Kirjat liittyvät myös I spy -haasteeseen kohtaan "etunimi kirjan nimessä" ja omaan lukusuunnitelmaan lukea erityisesti 90-luvun kirjoja tänä vuonna. 

perjantai 30. tammikuuta 2015

Anna Hallava: Sammakkoprinsessa


Anna Hallavan Sammakkoprinsessa (2015, WSOY) tuli minulle yllätyksenä ennakkokappaleena. Selailin kirjaa ja aloin lukea hieman alkua... ja sitten jäinkin kirjaan kiinni. Kirja ei ole sellainen, jota aivan tavallisesti luen, mutta se oli kaikin puolin hieman erikoinen ja tykästyin lukiessani juuri kirjan erikoisuuteen. 

Sammakkoprinsessa on nuortenkirja, jonka päähenkilö, Ofelia, on 14-vuotias tyttö. Syntymäpäivillään Ofelia saa tietää salaisuuden: hän on keiju, jolla on oma erikoisominaisuus. Ofelia ei voi suudella ketään muuta kuin tosirakkauttaan; muut suudeltavat muuttuvat sammakoiksi. Ofelia, jonka koulunkäynti keskittyy lähinnä yhteen oppiaineeseen, poikien katseluun, on ominaisuudesta yhtä innoissaan kuin hänelle kasvavista keijunkorvistaan.

Ofelian suuri rakkaus koulussa on Jetro, jonka näkemisestä Ofelian päivä pelastuu. Vuoden suurimpia hetkiä on ystävänpäivälaatikko, johon voi laittaa rakkauskirjeen mielitietylleen ja tanssiaiset, jotka lähestyvät. 

Ofelian vanhemmat ja keijujen yhteiskunta kuitenkin vaativat, että Ofelia alkaa opiskella keijumaan käyttäytymissääntöjä ja tutustua keijumaan sukulaisiinsa. Ofelia ajattelee, että voiko lomaansa pahemmin pilata, mutta onneksi keijujen joukossakin on melkoisen hyvännäköisiä poikia! 

Kirja on siis suurimmaksi osaksi teinitytön unelmointia tulevasta ja tulevista poikaystävistä. Tyttöystäviensä kanssa Ofelia kihertelee, kun näkee ihastuksensa. Hauskaa kirjassa on seurata sitä, miten Ofelian haaveilut karkaavat käsistä ja hän pääsee kuvitelmissaan aika usein kohtaan, jossa astelee vihkialttarille Jetron kanssa. 

Kirjan kieli on teinimäistä ja paljolti dialogia. 

"Moi Ofelia", joku sanoi edelläni. 
Jetro! OMG! OMG!
Jetro hymyili niin, että syljet meinasivat takertua kurkkuuni.
"Aika hyvää ruokaa tänään", hän jatkoi. 
"Niin onkin", henkkäisin lautastan puristaen. "Nakkeja."
Miksi minä sanoin nakkeja? Näkihän Jetro itsekin, että ruokana oli nakkeja. Jävla idiot! 

Jos on allerginen kirjainlyhenteille ja huudahduksille, kannattaa kirja ehkä jättää lukematta. Tai sitten voi laittaa teinikielisuodattimen päälle ja astua kirjan maailmaan, koska kirja oli hillittömän hauskasti kirjoitettu, sellaiseen bridget jonesmaiseen tapaan ja ainakin itse viihdyin kirjan parissa. 

Kirjan lukunäyte löytyy WSOY:lta ja kirjalijan, joka esikoisteos Sammakkoprinsessa on, kotisivut täältä. Kirjaan on tekeillä myös jatko-osa, joka ilmestyy vuonna 2016. Loppuratkaisua ei siis ole tässä kirjassa luvassa. 

Anna Hallava: Sammakkoprinsessa 
2015, WSOY
270 sivua. 


tiistai 27. tammikuuta 2015

Annamari Marttinen: Vapaa



Olen aiemmin lukenut Annamari Marttiselta teokset: EroMitä ilman ei voi olla (2013, Tammi), Mistä kevät alkaa (2005, Tammi) ja Kuu huoneessa (2009, Tammi) ja olin kiinnostunut myös Marttisen uusimmasta Vapaa (2015 Tammi) -teoksesta. Nyt täytyy sitten heti sanoa, että aiemmilla teoksilla ei ole mitään tekemistä Vapaan kanssa, kirja on aivan erilainen kuin Marttisen aiemmat teokset. Kun muut kirjat ovat pyörineet parisuhteiden ympärillä, liikkuu Vapaa vakavamman aiheen ympärillä. Tai ehkä kirjassa on myös kyse ihmissuhteista, mutta laajemmalla käsitteellä kuin aiemmissa teoksissa. 

Vapaan päähenkilö on Mahdi, Irakista Suomeen saapunut turvapaikanhakijamies. Tästä ei kannata vielä säikähtää, sillä toisin kuin monet muut teokset, jotka kertovat maahanmuuttajista, tämä kirja ei käsittele vaikeaa ja karua pakomatkaa, ihmisten hyväksikäyttöä tai 16-vuotiasta tyttöä, joka joutuu omien sukulaistensa pettämäksi. Mahdin tarina alkaa siitä, kun hän saapuu joutsenolaiseen vastaanottokeskukseen. Kirjassa ei seurata niinkään niitä kamaluuksia, joita Mahdin elämään on kuulunut, vaan sitä elämää, joka alkaa Joutsenossa. 

Olin. Olen. Olinolen. Olin. En ole enää. En ole enää mitään. Minun on aloitettava nollasta. Nollan alapuolelta. Jäätymispisteestä. Jos sen jälkeen on enää elämää. Jos mikään enää herää eloon. Minussa

Mahdin elämä on hiljaisessa itäsuomalaisessa pikkukapungissa kovin rauhallista. Sitä värittää ainoastaan suomen kielen kurssi ja pari kertaa viikossa tehtävät matkat Lappeenrantaan sekä poliisikuulustelut, joita turvapaikanhakija kohtaa saapuessaan uuteen maahan. Pääosin Mahdi siis odottaa. Syö ja odottaa. Opiskelee suomea ja odottaa. 

Marttinen on kirjoittanut melkoisen neutraalisti siitä, minkälaista elämää vastaanottokeskukseen säilötyt ihmiset elävät. Väriä tarinaan tuovat vastaanottokeskuksessa aiemmin eläneet henkilöt, enkä nyt oikeastaan halua paljastaa, että millä tavalla. Itse pidin kirjan realismin ylittävistä kohdista. 

Kirja kertoo siitä, miten ihminen voi aloittaa uudessa ympäristössä ja maailmassa ja sitä, että onko aloittaminen oikeastaan mahdollista? Kirja kertoo myös ihmisten kohtaamisista maailmassa. Miten satunnaista on se, kuka tulee vastaan. 

Mahdin lisäksi kirjan tärkeänä henkilönä on Katariina, suomen kielen opettaja. Oli helppo samastua opettajaan ja kaikkiin niihin tunteisiin, joita ihmisten kohtaaminen tuo elämään. Miten ihmiset tulevat ja toiset lähtevät, ja miten toisiin jää side ja miten joidenkin menettäminen tuo kyyneleet silmiin. 

Neutraalilla tyylillä Marttinen kirjoittaa elämän henkilöille, joita lukija kirjassa kohtaa. Vaikka tyyli on neutraali, elämänvaiheet eivät. 

Katariina kysyy, tahdommeko värittää kuvan. Kukaan meistä ei ole värittänyt kuvia lapsuutemme jälkeen. 
Haluamme värittää. Katariina antaa meille värikynät. 
Vaivun värittämisen turvaan ja lohtuun. Rintani aukeaa. Katariina laittaa musiikin soimaan. 
Tahdon jäädä. 
- - 
Kinastelemme niistä väreistä joita on vähän. Vaaleanpunaisesta, oranssista. 
Väritän tarkasti. 
Hetken aikaa unelmoin. 

Pidin kirjasta aivan valtavasti ja luin sen vuorokaudessa läpi. Osaksi sen takia, että tunsin maailman omakseni ja oli hienoa saada sanalliseksi monta asiaa omassa elämässäni. Osaksi siksi, että Marttisen tyyli oli upea: miten niin pienillä vedoilla voikaan vedellä niin isoja tarinoita. Toivottavasti tämä kirja tarttuu monen muunkin lukijan käsiin ja luettavaksi!


 Annamari Marttinen: Vapaa
2015, Tammi
314 sivua

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora

Innostuin lukemaan Riitta Jalosen kirjoja Kuka sinut omistaa (2013, Tammi) -teoksen myötä. Hula-hula (2002, Tammi) ja Kuvittele itsellesi mies (2005, Tammi) tulivat luetuiksi viime syksynä (linkki), samoin kuin kirja Yö on oranssi häkki (2000, Tammi). Jäljellä Jalosen kirjapinosta oli enää Hyvää yötä Irma Noora (2010, Tammi), jonka nyt päätin lukaista ennen kevään uutuuskirjojen vyöryä. 

Kirjasta jäi hieman ontto olo, sillä kuten Hanna kirjoittaa kirjablogissaan: minultakin jäi kirjasta paljon ymmärtämättä. Oikeataan on helpotus, että joku toinen kirjoittaa samoin, ettei tässä tarvitse miettiä, että onko tullut pisteeseen, jossa ei enää ymmärrä lukemaansa. 

Sain kirjasta irti sen, että Noora (yhdellä oolla, niin kuin Ibsenillä) on eroamassa miehestään, jollla on suhde Lontoossa asuvan naisen kanssa. Sen, että Nooralla on ollut traumaattinen kokemus, jota hän ei pysty kohtaamaan ja sen, että Nooran täti Rebekka kuolee ja Nooran äiti on kuollut jo aiemmin. Ja vielä senkin, että Noora on töissä koulussa, mutta ei nyt kuitenkaan ole töissä koulussa. 

Kirjan teema on ihmisten menettäminen:

Aion pian sanoa hänelle että edessämme on ensimmäinen ja viimeinen yö yhdessä, samalla kertaa molemmat. Siltä tulisi tuntumaan kunnes tottuisi ja oppisi ettei kaikkea hyvää tarvitse kadottaa, että tämä jää. 

Huh! Melkoinen soppa tarinaa, josta oli ripoteltu osasia eri lukuihin, joiden alussa oli kuvattuna tavaroita (, jotka löytyivät tädin jäämistöstä). Tarinassa oli myös mystisiä aineksia, mutta kaikki alkoi hajota päässäni niin pahasti, että en päässyt mukaan niiden merkitykseen. 

Kamalaa jättää joku kirja näin, että jää tunne, että ei ole tajunnut oikeastaan mitään lukemastaan. Selasin kirjan vielä uudestaan läpi, mutta nuo edelliset seikat sieltä edelleenkin pistivät silmiini. Suosittelen Riitta Jalosen muita kirjoja tätä teosta enemmän, ja aion itse vielä jossain vaiheessa lukea Todistaja Brigitin talossa -teoksen, koska sitä on minulle kehuttu. 

MarikaOksa on myös kirjoittanut blogisaan kirjastaan. 

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora
2010, Tammi
156 sivua

Luin kirjan, koska se on lojunut kirjahyllyssäni ja tänä vuonna haastan itseni lukemaan kirjoja omasta kirjahyllystäni - apuna tässä haasteessa on I spy -lukuhaaste, jonka kohtaan "etunimi kirjan nimessä" Hyvää yötä Irma Noora sijoittuu. Lisää luvassa!



torstai 15. tammikuuta 2015

Javier Marías: Valkoinen sydän

Koska tänä vuonna päätin tutustua espanjalaiseen kirjallisuuteen, aloin etsiä espanjalaisia kirjalijoita, ja ensimmäisenä tuli mieleeni Javier Marías, jonka kirjoihin minun onkin pitänyt tutustua jo kauan. 


Valkoinen sydän (2012, 1. suomennos 1997, Otava) on alun perin kirjoitettu vuonna 1992, joten pääsin samalla tutustumaan myös ysärikirjallisuuteen. Koska en ole aiemmin lukenut Maríasin kirjoja, oli kirjan lukeminen melkoinen tutustumismatka, joka toi eteeni pitkiä virkkeitä ja tajunnanvirtaa, joka vei usean sivun ajaksi kauas kirjan varsinaisista tapahtumista. Välillä mietin, että mikä se varsinainen kirjan tarina oikein olikaan. 

Kirja alkaa tapahtumalla, jossa juuri häämatkaltaan palannut nuori nainen lähtee ruokapöydästä ampumaan itsensä kylpyhuoneen peilin eteen. Vasta paljon myöhemmin kirjassa selviää, miten tarina liittyy kirjan muihin tapahtumiin ja henkilöihin.

Päähenkilö kirjassa on mies, vastavihitty espanjalainen kääntäjä, joka istuu häämatkallaan kuubalaisen hotellin sängyn reunalla ja jää kuuntelemaan, kun naapurihuoneessa käydään keskustelua, jossa nainen vaatii miestä (rakastajaansa) eroamaan vaimosta tai tappamaan vaimon. Mies jää kiinni kieleen, sen merkityksiin ja kääntämisen hienouksiin. Kirjassa kerrotaan tarina siitä, miten hän tapasi tulevan vaimonsa työkeikalla. Samalla kirjassa kerrotaan monisivuisesti siitä, miten hienoa kieli ja sen kääntäminen on. Vähitellen tarinaan tulee mukaan myös muiden ihmisten suhteita, avioliittoja, ratkaisuja ja elämäntarinoita. 

Kirja oli valtava vyyhti, joka kääriytyy eteeni, ja kun mietin, että mikä on kirjan punainen lanka, päädyin lopputulokseen, että saatoin ehkä kadottaa langanpään jossain vaiheessa. Ehkä jossain välissä tällaisia virkkeitä:

Joskus minusta tuntuu että mikään tapahtuvasta ei tapahdu, että kaikki tapahtui ja samalla ei tapahtunut, sillä mikään ei tapahdu keskeytyksettä, mikään ei kestä tai pysy tai jää muistiin loputtomasti, jopa kaikkein yksitoikkoisin ja rutiininomaisinkin olemassaolo kumoutuu asteittain ja kieltää itsensä näennäisessä toistossaan, kunnes mikään ei ole mitään tai kukaan ei ole entisensä, ja maailman heikko pyörä pyörii edelleen muistinsa menettäneiden varassa, he kuulevat ja näkevät ja tietävät mitä ei sanota, mikä ei koskaan tapahdu, ei ole tunnettavissa eikä verrattavissa. 

Luin Valkoisen sydämen kanssa samaan aikaan Kane ja Abel -teosta, jossa ei liiemmin pysähdytty selittelemään, vaan edettiin juonivoittoisesti. Kirjat olivat kiinnostavat vastakohdat toisilleen, mutta sanoisin, että minuun vetoava kirjoitustyyli löytyy jostain näiden kahden kirjan keskivälistä. En varsinaisesti pitänyt kummankaan kirjan tyylistä, Maríasin kirjan tapahtumissa pysyin huonommin kärryillä mukana kuin Archerin. Aion silti jatkaa tutustumista sekä espanjalaiseen että Maríasin muihin kirjoihin. 

Javier Marías: Valkoinen sydän 
2012, Otava, Seven-pokkari
1. kerran suomeksi 1997
Editorial Anagrama 1992
suomentanut Sulamit Hirvas
344 sivua

maanantai 12. tammikuuta 2015

Jeffrey Archer: Kane ja Abel

Jeffrey Archerin Kane ja Abel (2014, Sitruuna Kustannus) on odottanut lukuvuoroonsa pääsyä jo jonkun tovin. Kirja on yli 500-sivuinen tiiliskivi, joten ajattelin odottaa sopivaa aikaa kirjaan syventymiseen ja sellainen tulikin joululomalla. Luettavaa tässä kirjassa olikin: kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1906, jolloin eri puolilla maailmaa syntyy kaksi poikaa hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Toinen pojista löydetään metsästä Puolassa ja toinen syntyy rikkaan ja menestyneen taloussuvun vesaksi Yhdysvalloissa. Kun jälkimmäisen elämä on käsinkirjoitettu jo syntymästä alkaen, heittelehtii puolalaissyntyinen poika läpi Euroopan verisen historian erittäin köyhän perheen poikana. Jotta kokonainen vuosisata mahtuisi yhden kirjan kansien sisään, puolalaisen pojan (myöhemmin Abel) elämä kohtaa traagisia käänteitä lähes koko ajan. 



Kirjassa seurataan poikien kasvua ja oppivuosia vuoron perään luvuissa. Kuten kirjan nimestä ja käsittelutavasta voi päätellä, pojat (Kane ja Abel) kohtaavat toisensa jossain vaiheessa kirjaa. He ovat kasvaneet aikuisiksi miehiksi ja kohtaavat tietämättään kadulla, mutta myös miesten ura työelämässä tuo heidät yhteen tavalla, joka johtaa heidät toistensa vihamiehiksi.

Kirjassa todistellaan pitkälti uskoa amerikkalaiseen unelmaan. Erilaisista lähtökohdista syntyneet ihmiset voivat saada itselleen aivan saman, kunhan tekevät työtä antamatta periksi ja kunhan heillä vain on muita ihmisiä parempi vaisto osakekurssien käyttäytymiseen. Asioita, jotka kirjassa koetaan tärkeiksi ovat: kova työ, rikkaus, perhe ja jälkikasvun johdattaminen samalle tielle (mielellään näiden omilla avuillaan). 

Kirjaan on ahdettu lähes kaikki vuosisadan alkupuolen tapahtumat, joten ei ole ihme, että jonkunlainen ähky juonenkäänteistä kirjaan syntyy helposti. Myöskin amerikkalaisen unelman alleviivaaminen, se, miten puolalaisen siirtolaisen on mahdollista saada kaikki sama, mitä kultalusikka suussa -kasvaneen amerikkalaispojankin, oli hieman yksioikoista. Ajattelumalli, että olet huipputyyppi kun olet talouden huipulla, on vain henkilökohtaisesti kovin karu mieltää. Jos näistä ajatuksista pääsee yli, ja lukee kirjan vaikka henkilöhahmoilla kuvitettuna historiankirjana, niin lukeminen on hauskempaa. 

Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin helppo- ja nopealukuinen, juonivetoinen viihteellinen kirja, jossa historian tapahtumat tulevat esiin. Vaikkakin monet tapahtumat ohitetaan supernopeasti, että päästään jo seuraavaan tapahtumaan. Yhdysvaltain pörssiromahduksesta siirryttiin nopeasti toisen maailmansodan taistelukentille. Melkoinen elämys tämä kirja oli ja paljolti kovin erilainen kuin mitä yleensä luen. 

Kirjaan liittyy vielä sellainen asia, että se on alun perin julkaistu vuonna 1979, mutta paranneltuna versiona 2009. 

Lumiomenan Katjalta kirja jäi kesken, Lukuneuvoja taas neuvoo kirjaa sellaiselle, joka uskoon amerikkalaiseen unelmaan. 

Jeffrey Archer: Kane ja Abel
2014, Sitruuna Kustannus
Kane and Abel, 1979, 2009
suomentanut Seppo Raudaskoski
553 sivua

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Lukuhaasteita vuodelle 2015


Listaan tähän postaukseen tämän vuoden lukuhaasteita, joita aion suorittaa. Vaikka suorittaa on hieman tylsä sana, koska en aio suorittaa mitään lukemista, vaan lukea kirjoja lähinnä iloksi ja ajankuluksi. Lukuhaasteet ovat kuitenkin osoittautuneet menneinä vuosina hyviksi ja mukaviksi, koska kirjoja on maailma täynnä ja välillä on vaikea päättää, mitä lukisi seuraavaksi. Lukuhaasteet päättävät valmiiksi. Lisäksi lukuhaasteiden myötä olen huomannut löytäväni kirjoja, joita en muuten tulisi lukeneeksi. 

Siispä, ei tämäkään vuosi mene ilman lukuhaasteita. Tässä lukuhaasteita, joita olen poiminut lukuvuoteeni mukaani:
 
Ullan luetut kirjat tarjoaa talveen lukuhaasteen, jossa luetaan syksyyn, jouluun ja talveen kirjan nimensä perusteella liittyviä kirjoja: 

Kirja soveltuu mukaan, jos siinä on nimikkeessä tai sarjan nimessä (Esim Ilkka Auer Lumen ja jään maa) sanana jokin seuraavista: syys, joulu, talvi, lumi, jää tai joulun hahmo tai kannen kuvassa talvinen maisema, miljöö tai talvisiin harrastuksiin liittyvä kuva tai esine tms. Mukaan kelpaa 1.10 lähtien luetut tämän aiheen kirjat.



Tähän mennessä luetut teokset:

Johan Bargumin Syyspurjehdus (2012, Tammi)

Lukupinossa sellaisia kirjoja kuin: 

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea
Peter Hoeg: Lumen taju
Michael Cunningham: Lumikuningatar
Charles Dickens: Saiturin joulu
Pete Suhonen: Valkoinen joulu
David Baldacci: Jouluksi kotiin 

Lukuhaaste kestää siis helmikuun loppuun asti.

*******************

Tammi-helmikuun aikana olisi tarkoitus myös lukea dystopioita. Nämä kirjat löytyvät omasta kirjahyllystä (paitsi Helsingin alla on lainassa kirjastosta): 

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
William Golding: Kärpästen herra
Annika Luther: Kirje maan ääriin
Dmitri Gluhovksi: Metro 2034
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Margaret Atwood: Herran tarhurit
Maria Turtschaninoff: Helsingin alla
Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina 




*****************
Isoin haaste tänä vuonna on lukea kirjoja omasta kirjahyllystä. Kun en osaa päättää, mitä hyllyistäni lukisin, käytän I spy -lukuhaastetta apuna - valitsen aina kuukauden ajaksi yhden tai kahden haasteen sanoista ja luen kirjoja, jotka ovat odottamassa lukemistaan omassa kirjahyllysäni. Tammikuun haasteessa on "etunimi" teoksen nimessä. 

First Name - Jacqueline, Robert, Ajax

Roddy Doyle: Nimeni on Henry Smart
Roddy Doyle: Paddy Clarke hähähähhää
Jeffrey Archer: Kane ja Abel
Fagerholm, Monika: Lola ylösalaisin
Hirvisaari, Laila: Minä, Katariina
Jalonen, Riitta: Hyvää yötä Irma Noora
Margarat Atwood: Nimeltään Grace
Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
Jari Järvel: Romeo ja Julia 




*******************

Muita teemoja vuodelle 2015 on lukea espanjalaista kirjallisuutta samaan tapaan kuin luin viime vuonna italialaista kirjallisuutta. Aiemmin melkoisen tuntematon italialainen kirjallisuus alkoi tulla tutuksi, samaa odotan tänä vuonna espanjalaisesta kirjallisuudesta. Näistä puolet löytyy omasta kirjahyllystä, mutta olen antanut luvan käydä hakemassa kirjastosta myös lisää. 




Aion lukea eri aikakausien kirjallisuutta, kuitenkin viimeisiltä vuosikymmeniltä ja nyt alkuvuodesta tarkoitus on lukea 1990-luvun kirjallisuutta. Dystopia- ja nimihaasteessa tuleekin jo mm. Margaret Atwoodia ja Roddy Doylea, jotka olivat 90-luvulla supersuosikkejani. 


Osallistun myös kirjallisen retkeen Pohjoismaissa -lukuhaasteeseen, jossa tulossa lukuun sellaisia kirjailijoita kuin



Kerstin Ekman, 
Anne B. Radge 
Erlend Loe
Per Petterson
Peter Hoeg






Huh, aikamoisia haasteita ja kirjapinoja! En aio otsa rypyssä suorittaa näitä haasteita, mutta olen huomannut menneinä vuosina, että erilaiset lukuhaasteet auttavat löytämään kirjoja, joita en tavallisesti lukisi, ja tällä hetkellä haasteet avittavat minua valitsemaan kirjahyllystä jonkun tietyn pinon luettavaksi. 

No, katsotaan, miten minkäkin haasteen kanssa käy. Näistä osa siis koko vuoden haasteita, osa lyhyemmän ajan. 

Osan lukuhaasteista olen myös jo aloittanut, jossain vaiheessa ehdin kirjat kirjoittaa bloginkin puolella. 

maanantai 5. tammikuuta 2015

Kevään kirjat 2015

Laskeskelin, että syksyn 2014 uutuuskirjoista, joita listailin luettaviksi sain luetuksi syksyn aikana puolet - luin listaamani määrän kirjoja, mutta puolet kirjoista tuli luettavaksi jotain muuta kautta: huomasin myöhemmin kustantamojen sivuilta, löysin helmetin uutuusluettelosta tai bongasin jonkun toisen suosittelemana, esim. kirjablogeista. 

Siitäkin huolimatta, että suunnitelmat eivät aina ihan prikulleen toteudu, olen taas katsonut kustantamojen katalogeja sillä silmällä ja listaillut kiinnostavia uutuuksia. Saapa nähdä, miten tällä kertaa käy: kuinka moni kirja tulee luettua. 




Tammikuun kirjoissa luotan siihen, mitä olen aiemmin lukenut. Laitan listaan mukaan linkit teksteihini, joita olen kirjoittanut aiemmin lukemistani kirjailijan kirjasta tai kirjoista. 


Aku Ojala: Antelias kaupunki (Gummerus) - esikoisteos, voitti Gummeruksen ja Elisan kirjoituspalkinnon 2014

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä (Otava)

- aiemmat Härkoseni: Juhannusvieras (2006, Otava), Kaikki oikein (2014, Otava), Palele porvari! ja muita kirjoituksia (2007, Otava)

Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti (WSOY) 

- aiemmin olen lukenut Kadonnut ranta (2012, WSOY)-teoksen

Veera Vaahtera: Sattumalta sinun (Tammi) 

- aiemmin olen lukenut Onnellisesti eksyksissä (2012, Tammi) ja Rakkautta vahingossa (2013, Tammi) -teokset. 

Annamari Marttinen: Vapaa (Tammi)

 - aiemmin lukemaani: Ero, Mitä ilman ei voi olla (2013, Tammi), Mistä kevät alkaa (2005, Tammi) ja Kuu huoneessa (2009, Tammi) 

Henna Helmi Heinonen: Miisa voittaa kultaa (Tammi) - nuorten

- Miisan kaksoisaxel (2014, Tammi)

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä (Gummerus) 

- aiemmin: Kartanpiirtäjä (2011, Gummerus) ja Poltetut varjot (2010, Gummerus)

Shamsien teos on varmasti eniten odottamani kirja tammikuun kirjoista, olen pitänyt niin paljon molemmasta hänen aiemmasta teoksestaan. 

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Gummerus)

- aiempi teos: Ole niin kiltti älä rakasta häntä (2014, Gummerus)

Mihail Shishkin: Neidonhius (WSOY)

Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa (Tammi) 

- aiemmat: Kultapoika, smaragdityttö (2012, Tammi) ja Kulkurit (2013, Tammi)

Yiyun Lin teos on varmasti yhtä odotettu kuin Shamsien. 

Li ja Shamsie siis tammikuun ehdottomat tärpit!





Helmikuussa on hieman enemmän kirjailijoita, joihin en ole aiemmin tutustunut, mutta myös pari, joilta olen lukenut vain yhden teoksen ja odottanut innolla uutta.



Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus) 

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua (Otava)

Petja Lähde: Jumala on muuttanut kaupunkiin (WSOY)

- Poika (2012, WSOY) teki lähtemättömän vaikutuksen

Mikael Bergstrand: Sumua Darjeelingissä - ja teetä (Bazar) 

- Delhin kauneimmat kädet (2012, Bazar) oli kiinnostavaa luettavaa

James Church: Korealainen kuurupiilo (Atena)

Helen Garner: Vierashuone (Atena)

Petja Lähde on helmikuun kovin tärppini!








Maaliskuussa on tulossa niin paljon odotettavaa, että mietin ja ihmettelen, että miten tämän kaiken ehtii lukeakaan. 


Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi (Otava)

- aiemmin olen lukenut Tyttökerhon (2005, Otava)

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu (WSOY)

- aiemmin olen rakastunut Kauimpana kuolemasta (2010) -teokseen

Tarquin Hall: Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus (Gummerus)

- aiemmin luettua: Nauruun kuolleen miehen tapaus (2013, Gummerus) ja Kadonneen palvelijattaren tapaus (2012, Gummerus)

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta (Otava)

Margaret Atwood: Uusi maa (Otava)

- blogiaikana en ole Atwoodia lukenut, mutta Atwoodin vanhemmat teokset ovat tulossa lukuun myös - vaikka tämän uuden suomennoksen kunniaksi

Ian McEwan: Lapsen oikeus (Otava)

- aiemmin Makeannälkä (2013, Otava)

Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus (WSOY)

Alice Munro: Nuoruudenystävä (Tammi) 

- aiemmin Kallis elämä (2013, Tammi)

Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni (Tammi) 

- aiemmin Peiton alla - tarinoista kirjaiijaelämästä (2012, Tammi) ja ennen blogia paljon muitakin luettuna

Milan Kundera: Merkityksettömyyden juhla (Siltala)

- ennen blogiani paljon luettuja, odotan tätä innolla! 

Eniten maaliskuun superlistalta odotan Atwoodia, Elina Hirvosta ja myös Sadie Jonesia, jolta ensimmäinen suomennettu teos tulossa! 






Huhtikuun lista on täynnä taas uutuuskirjailijoita, joiden kirjoihin en ole aiemmin tutustunut, paitsi tähän ensimmäiseen (ja myös viimeiseen):

Kyung-Sook Shin: Pidä huolta äidistäni (Into) - jonka luin itse englanniksi (täällä) - hienoa saada suomennos tästä kirjasta!

Audree Magee: Sopimus (Atena)

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu (Otava) 

- aiemmin luettua: Arvostelukappale (2007), Paljastuskirja (2009, WSOY) ja Välimatka 2012, WSOY)

Rabih Alameddine: Hakawati, tarinankertoja (Bazar)

Akram Ailisli: Kiviset unet (Into)

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö (Tammi) - esikoinen

Suomen somalit (Into)

Aki Ollikainen: Musta satu (Siltala)

Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia (Siltala) 

- aiemmin Naisten valheet (2011, Siltala)

En oikein osaa odottaa mitään erityisesti huhtikuulta, koska melkein kaikki ovat itselleni tuntemattomia, mutta sanotaan nyt, että Ulitskaja on kuukauden tärppi!





Toukokuussakin on vielä uutuuksia tulossa:

Peter Hoeg: Susanin vaikutus (Tammi)

- ennen blogia olen lukenut ja Hoegin kirjoja toivottavasti keväällä tulossa lukuun muitakin

Sarah Waters: Parempaa väkeä (Tammi)

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta (Siltala)

Kesäkuu: 

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni (WSOY)

Näistä alkukesän kirjoista varmaan eniten odotan Hoegin uusinta!







Atena
Bazar
Gummerus 
Into
Otava
Siltala