MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Michèle Lesbre: Punainen sohva


Kustantamo Lurra Editions tuli minulle tutuksi teosten Birgit Vanderbeken Simpukka-ateria ja Melinda Nadj Abonjin Kyyhkysten lähtö myötä (teksteihini kirjoista). Koska olen nauttinut näiden kirjojen lukemisesta todella paljon, kävin Lurran sivuilta katsomassa, mitä muuta he ovat julkaisseet ja aloin etsiä käsiini Lurran julkaisemia kirjoja. 

Punainen sohva (2014, Lurra editions) aloittaa nyt tutustumiseni Lurran kirjoihin ja myös naiskirjalijoiden teoksiin, joita aion lukea parin viikon ajan aina Minna Canthin päivään saakka. 

Punainen sohva on pieni kooltaan, mutta iso sisällöltään. Kirjassa on sivuja 155 ja lisäksi fontti on isoa ja väljää. Luin kirjan yhden päivän aikana pienissä erissä, ja jäin fiilistelemään kirjan tapahtumia ja tunnelmia. Sillä tämä on sellainen kirja, että sitä täytyy jäädä mietiskelemään. 

Teos on kertomus rakkaudesta, matkustamisesta ja ystävyydestä. Näin kertoo osin kirjan takakansikin. Kirjan juoni on nopeasti kerrottu: ranskalainen nainen, Anne, lähtee junamatkalle Siperiaan, etsimään kauan sitten tapaamaansa miestä, Gyliä, joka on lähtenyt Baikal-järven rannoille jo vuosia sitten. Kotonaan Pariisissa Anne lukee kirjoja naapurin naiselle, joka istuu punaisella sohvalla asunnossaan, eikä lähde koskaan ulos asunnostaan. Paitsi sen jälkeen, kun on kuullut tarinoita kaikista urheista naisista. 

Junassa kohti Siperiaa nainen kohtaa ihmisiä, jotka käväisevät hänen elämässään, naureskelevat hänen huonolle venäjälleen, ja jatkavat elämäänsä omassa arjessaan. 

Olin juuri lukenut lauseen: Joskus kohtaamme ihmisiä, jotka ovat meille täysin tuntemattomia, mutta joista kiinnostumme ensimmäisestä katseesta alkaen, yhdellä iskulla, yhtäkkiä, ennen kuin sanaakaan on vaihdettu... 

Matkan aikana nainen kohtaa omia rakkauksiaan muistoissaan, mutta myös punaisen sohvan naisen, Clémencen, rakkauksia. Naiset ajattelevat samoin kaikista niistä miehistä, joita elämässä on käynyt ja ollut: "olen rakastanut heitä kaikkia". Varsinkin lukiessani rakkauksista ihmettelin kirjan suomenkielisen painoksen kantta, joka on varsin synkkä. Näiden kahden naisen asenne elämään ja rakkauksiin tuntuu varsin vastakohtaiselta synkkään kanteen - ja mietin, että miksi kanneksi on valittu jotain niin synkkää. Ajatukseni kirjasta käyvät paljon paremmin yksiin näiden kansien kanssa, jotka ovat hämyisen salaperäinen (vas.) ja matkantekoon liittyväisen toiveikas (oik.). 


Ja mitäpä tällainen kansi kertookaan kirjasta: 



Ehkä jotain tällaista: 

- - mitä rakastatte yli kaiken? Rakastelemista, maata sateen jälkeen, rakastelemista, kulkukissoja, rakastelemista, kukkia, rakastelemista, joitain harvoja lapsia, rakastelemista, ihmisiä, joilla on itsekritiikkiä, rakastelemista, jokia, rakastelemista, satamia, rakastelemista - - 

No, toisaalta kannen hämättyä itseäni odottamaan jotain todella synkkää tarinaa, pääsin löytöretkelle kirjaan, jossa oli niin paljon kaikkea, että olen aivan läkähdyksissäni. Pääosin kirjassa ei siis tapahtunut kovinkaan paljon, vaan sitä lukiessa pääsi kokemaan erilaisia tunnelmia rakkaudesta ja ystävyydestä. Mutta myös matkustamisesta, joka oli yksi kirjan kantava teema. 

Tiesin, että matka todentuu vasta sitten, kun on palannut kotiin, ja se täyttää päivät niin, että hetket ja paikat sekoittuvat toisiinsa. 

Kirja antoi paljon tunteita lukijan koettavaksi, sillä tässä mentiin ilosta suruun, haaveista pettymyksiin nopeasti - jollain ihmeellisellä tavalla kirja rakensi tunnetiloja, jotka olivat pakahduttavia. Tällaisten kirjojen takia voin sanoa, että haluan lukea kirjoja: ne eivät anna valmista tarinaa, vaan pieniä paloja, joista koota omanlaisensa kirja ja tarina. Myönnän kyllä, että olisin mieluusti lukenut vielä sata sivua lisää sekä Siperian-junasta että Pariisista, kuten Ulla kirjoittaa blogissaan. Kirjan on lukenut myös Jonna, jolla sama lainaus kuin itselläni ja Anneli, jonka mieleen kirjasta tuli samoin kuin itsellenikin Rosa Liksomin Hytti nro 6 - lähinnä se, miten erilaisia nämä kirjat ovat. 

Michèle Lesbre: Punainen sohva
2014, Lurra editions
Le Canape rouge, 2007
suomentanut Timo Torikka
155 sivua

8 kommenttia:

  1. Olet löytänyt kauniit kannet kuviin. Minusta Annea tai Clémenceä ei kyllä pue täysburka. Eikä heidän kummankaan elämää. Rankkasin tuon kirjan kolmen parhaimman lukemani ulkomaisen kirjan joukkoon viime vuonna.

    Minä löysin Lurran hieman erikoisella tavalla, sillä löysin sen kirjailijan kautta. Palasin kirjallisuuden pariin viime vuonna ja minun oli löydettävä takaisin omat suosikkini. Ajattelin, että suosikiltani on ollut pakko kääntää lisää. Saksaa en pysty lukemaan, joten olen käännösten varassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todellakin, kansi hämää paljon - täytyy sanoa, että meni kauan kirjaa lukiessa, kunnes sai tuon synkän kannen maailman pyyhittyä pois pilaamasta kirjan tarinaa.

      Lurralla on hienoja kirjoja, tämänkin jälkeen sain luettua yhden lisää!

      Poista
  2. Tämä kirja on jäänyt erityisellä tavalla mieleeni. Hieno, pieni romaani!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä vinkistä. Tämä minun on luettava, Hytti Nro 6 on minulle toistaiseksi läheisin Finlandia-voittaja. Omituinen todella tuo suomalainen kansivalinta, siinä on synkkä ja uhkaava tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hytti Nro 6 on todellakin kovin erilainen kuin tämä, mutta sama matka molemmissa. Jänskää!

      Kansi on todellakin omituinen valinta.

      Poista
  4. Taisi olla Kirjakaapin kummituksen Jonnan blogi, josta tästä kirjasta aiemmin luin. Kiinnostuin jo silloin ja nyt tekstisi myötä kiinnostukseni vaan vahvistuu. Teoksessa on jotakin kutkuttavaa. Eikun listalle. Ei se varmaan yhdestä lisäteoksesta kaadu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

      Poista