MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Kun on lukenut viikon espanjalaisten kirjailijoiden pitkiä lauseita ja koukeroisia juonia, kotimaisen kirjallisuuden lukeminen tuntuu suurinpiirtein siltä, kun törmäisi seinään. Varsinkin sellaisen yksinkertaisten lauseiden tyylitaiturin kuin Kari Hotakaisen kirjojen lukeminen.



Ihmisen osa (2009, Siltala) nousi kesäkirjojen lukupinoon, sillä olen lukenut Hotakaisen aikaisempia teoksia (Juoksuhaudantie, Bronks, jotka ovat myös suosikkejani Hotakaiselta) ja myöhäisempää tuotantoa (Luonnon laki), mutta en mitään siitä väliltä. Aloin lukea kirjaa luottavaisena, sillä Hotakainen on yksi kotimaisista suosikeistani, tai ainakin on jossain vaiheessa ollut. 

Ihmisen osa alkoikin miellyttävästi ja erikoisesti, kun 80-vuotias Salme Malmikunnas myy elämänsä kirjailijalle, joka aikoo laittaa naisen elämän kansien väliin tarinaksi. Salmen elämäntarina poukkoilee nykyhetkestä menneisiin ja vihjaa, että jotain traagista, joka teki hänen aviomiehestään mykän, tapahtui heidän perheessään. No, eikun vain asiaa selvittämään ja lukemaan kirjaa innolla eteenpäin!

Kerrontatapa kuitenkin muuttuu hetikohta kirjan alussa, Salme ikään kuin unohtuu ja lukijalle annetaan Salmen aikuisiksi kasvaneiden lasten elämä. Siis, voihan lukiessa miettiä hieman sitä, miten paljon lasten elämät eroavat siitä, miten äiti ne kertoo: onko kirjailija päättänyt ottaa erivapauksia ja värittää tarinaa, vai näkeekö äiti elämän eri tavalla kuin lapset? En oikein osannut päättää lukiessa, että miksi kerrontatyyli muuttuu kirjan tarinassa, enkä keksinyt syytä jättää Salme kokonaan pois. 

Tarina itsessään on hieman liian stereotyyppinen, tai ei ehkä tarina, mutta henkilöt. Kirja toistaa kaikkia mahdollisia stereotyyppisiä ajatuksia ja henkilöhahmoja, enkä mitenkään jaksanut innostua, miten kaikki onnettomuudet ja huono-osaisuus on koottuu kirjan kansien väliin. Viikon some-aiheeseen sopivasti mainitsen vielä, että Hotakainen on tuonut kirjaan Bikon, Salmen vävyn, joka on tummaihoinen mies. Arvattavasti Biko on bussikuski ja kokee asiakkaiden huudot niin pahasti, että lopettaa työt, koska haluaa aurinkoa elämäänsä, eikä pahoja fiiliksiä. Bikon monologi rasisteja vastaan on yksi kirjan hauskimmista, vaikka olisin mieluusti nähnyt Bikon jossain toisessa ammatissa kuin bussikuskina. 

Kyllä, kirja oli siis välistä hauska, mutta pääosin lukiessani tuli sellainen olo, että olen lukenut tämän jo niin monta kertaa, että ei jaksa. Seuraavana listalla ollut kirja: Tuomas Kyrön 700 grammaa koki kovin kohtalon: kun aloitin kirjan heti Hotakaisen teoksen jälkeen, tuntui, kuin olisin taas syönyt ihan samaa puuroa. Jätän suosilla puuron väliin, ja seuraavaksi aivan jotain muuta. 

Kirjasta lisää: Kirsin kirjanurkka.

Kari Hotakainen: Ihmisen osa
2009, Siltala
276 sivua

Kirjankansibingo-haaste: mustavalkoinen


5 kommenttia:

  1. Voi jukra, kun minusta tämä on Hotakaisen parhaita. Olen lukenut tämän jopa kahdesti. Se, mistä sinä puhut stereotyyppisenä oli minulle taas enemmänkin stereotyyppisen kritiikkiä, ie. tavallaan siis tarkoituksella stereotyyppistä havahduttamistarkoituksena ja huomioina elämänmenosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hämmentää minua itseänikin, mutta ehkä Hotakainen joutui nyt vaikeaan ja väärään väliin. Jaarittelevat kirjat saivat mut aivan eri kanavalle kirjojen suhteen, Hotakaisen teksti tuntui aivan järkyttävältä. Lisäksi vielä Hotakaisen teosta kituuttaessani aloin kurkkia toista kirjaa, joka vei mennessään.

      Poista
  2. Tiedän tuon tunteen, kun lukee juoneltaan ja kieleltään koukeroisen / runsaan kirjan ja sitten tulee vastaan lyhyttä, pelkistettyä kieltä ja juonta. Minulle Dumasin Monte-Criston kreivi aiheutti kesällä hieman samanlaisia reaktioita. Sen järkäleen jäljiltä taisi pari kirjaa saada melko tylyn tuomion, mutta minkäs teet kun vastakohta juuri luettuun on todella huima.

    VastaaPoista
  3. Kirjan vastaanotto riippuu niin paljon siitä, millaiseen väliin sen sattuu lukemaan. Itse en ole Ihmisen osaa lukenut, mutta näin sen viime vuonna Tampereen Teatterissa näytelmäksi dramatisoituna. Anja Pohjola oli upea Salmena. Toimi!

    VastaaPoista
  4. Hotakaiselta olen lukenut yhden kirjan ja katsonut siitä tehdyn elokuvan. Ei innostanut, joten en lue enempää.

    VastaaPoista