MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 18. elokuuta 2015

Roope Sarvilinna: Kateissa

Roope Sarvilinnan Kateissa (2015, Tammi) vaikutti kirjalta, jonka halusin lukea ja joka sopi hyvin syksyn alun hetkiin, jolloin kouluarkeen sopeutuminen vie energian - kaipasin jotain pikaista, ja ehkä vähän helppoakin tekstiä luettavaksi. Sellaisen teoksen sain Sarvilinnalta. 

(Kuva: Tammi)

Kateissa kertoo veljeksistä, joiden nimet ovat Höntynen ja Juntunen. Tai oikeastaan Juntunen ja Höntynen, sillä kaikilla pareilla on aina järjestyksensä ja näillä veljeksillä ensin on aina Juntunen, jota Höntynen, kirjan kertoja, seuraa. Veljekset lähtevät opiskelemaan, toinen oikikseen, toinen kauppikseen. Keskiluokkainen toimeentulo, perhe ja asuntovelka on elämässä edessä. Kunnes Juntunen lähtee. Höntynen jää, ja ennen kuin tämä huomaakaan, hänellä on elämässään siisti toimistotyö, vaimo ja lapset. Elämässä on kaikki mallillaan, mutta vittu Juntunen. Veli ilmestyy elämään katoamisellaan. Juntusesta ei ole kuulunut mitään, ja vanhempiensa vaatimuksesta Höntynen lähtee veljensä perään. Tapaillessaan Juntusen ystäviä Höntynen luo kuvaa paitsi veljestään myös itsestään, ja yleensäkin miehen elämästä. 

Tätä kirjaa lukiessa ajattelin, että välillä on kiinnostavaa lukea tilitystä miehen elämästä, kun aika usein luen keski-ikäisten naisten elämästä ja jotenkin minulla on myös käsitys, että naisen elämästä on enemmän kirjoitettuja kirjoja. Tarinan loppu jää avoimeksi, ja aika moni muukin asia. Kirjassa on enemmän alkuja kuin loppuja. Aika monta asiaa jää myös keskeneräiseksi, esimerkiksi Juntusen Intian-matkalla tapaamien ihmisten merkitys. Sarvilinnasta varmaan kasvaa kiinnostava kirjailija, kaikkein parasta kirjassa oli, että siinä ei ollut kotimaisille mieskirjailijoille tyypillistä ironisen huumorin otetta. Jäin vähän kaipaamaan kirjalta vielä suurempaa filosofista mietintää, mutta kirja oli ihan mukava paketti näinkin.

Muita kirjan lukeneita: Krista ja Jonna


Roope Sarvilinna: Kateissa
2015, Tammi
176 sivua

4 kommenttia:

  1. Monen asian keskeneräisyys varmaan jakaa mielipiteitä, mutta minä pidin siitä, että tarinaan jäi aukkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aukot on tosiaan hyviä ja kiinnostavat minua lukijana, mutta tässä aukot jäivät ehkä liian isoiksi tai asiat liian irrallisiksi. En oikein ymmärtänyt, miksi eri asioita oli kirjassa, esim. Intia-osuus jäi vähän ohueksi.

      Poista
  2. Hei! :-) Sinulle on haaste blogissani:

    http://les-lue.com/2015/08/21/jos-lukisin-kolme-kirjaa-uudelleen/

    VastaaPoista