MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Saku Heinänen: Zaida ja elovalkeat

Luin Saku Heinäsen ensimmäisen Zaida-kirjan (Zaida ja lumienkeli) viime vuoden joulukuussa. Vaikka kirja ei aivan täydelliseltä vaikuttanutkaan, jäi Zaida mieleeni ja halusin lukea myös toisen kirjan, Zaida ja elovalkeat (2015, Tammi). 



Zaida on Kiinasta suomalaiseen perheeseen adoptoitu tyttö, joka joutuu aina silloin tällöin kohtaamaan oman erilaisuutensa, vaikka itse haluaisi elää aivan samanlaisena tyttönä kuin muutkin ympärillään. Tässä kirjassa Zaida matkustaa kesäloman viettoon maaseudulle paikkaan, jota ei nimetä, mutta joka sijaitsee merenrannalla. Zaida kohtaa maaseudun nuoret ja joutuu kohtaamaan monta tilannetta, joista selviytyminen avaisi portit nuorten jengiin. Zaida kuitenkin tuntuu viihtyvän paremmin naapurin vanhan, sokean naisen kanssa. Kirjassa kulkee monta teemaa vierekkäin, joista yksi tärkeimmistä on se, miten kuulua joukkoon. Kirja kysyy myös, mitä kaikkea on valmis tekemään kuuluakseen joukkoon. Teoksessa on siis myös moraalinen teema koko ajan läsnä. 

Maaseudulla on mukavaa uida ja nauttia auringosta, mutta edellisen seikkailun mukaan tässäkin kirjassa on mystinen puolensa: Zaida ajautuu naapurinmummon tarinoiden maailmaan hieman liiankin syvästi. Sanotaanko, että tarinat vievät Zaidan mennessään. 

Kun moitin ensimmäistä Zaida-kirjaa siitä, että mystinen osuus oli hieman irrallinen, niin tässä toisessa teoksessa juoni pysyi paremmin kasassa ja mystisyys liittyi muuhun tarinaan saumattomasti. 

Kustantajan sivuilla kirja luokitellaan 9-vuotiaista ylöspäin luettavaksi, ja kun mietin omaa 8-vuotiasta tyttöäni (ajattelen tätä tyttökirjana, sillä kirjan henkilöt ovat tyttöjä), niin jännitystä on varmasti aivan tarpeeksi. Kirjassa on kuitenkin yli 200 sivua, joten kovin laiskalle lukijalle tätä kirjaa ei voi suositella, vaikka tarinan välissä onkin muutamia piirroskuvia. 

Kirjan on lukenut myös MarikaOksa.

Kirjankansibingossa kirja pääsee kohtaan piirroskuva. Kirjankansibingo tosin loppuu jo 15.8., joten taidan jäädä bingorivistä aika pahasti.

Saku Heinänen: Zaida ja elovalkeat
2015, Tammi
230 sivua 

2 kommenttia:

  1. En ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, mutta tämä kakkososa on odottanut hyllyssäni jo jonkin aikaa sopivaa lukuväliä. Kirjoittamasi perusteella odotan entistä innokkaammin, että ehdin perehtyä Zaidan maailmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zaidan maailma on kyllä tutustumisen arvoinen! Kirjassa on sopivasti mystisyyttä ja varmaan myös jännitystä hieman pienemmälle lukijalle. Piduin tästä kakkosesta enemmän kuin ekasta, mutta ekassa selitetään Zaidan taustaa ehkä enemmän.

      Poista