MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Catel & Bocquet: Kiki - Montparnassen kuningatar

Bongasin Oksan hyllyltä -blogista sarjakuvaromaanin Kiki - Montparnassen kuningatar (2009, Arktinen Banaani), josta kiinnostuin ja kävin etsimässä kirjastosta käsiini. Hienoisesta lukujumista kärsin taas tällä viikolla, ja jumin kyllä avasi erinomaisesti kurkistus 1900-luvun taiteilijoiden Pariisiin. 





Vuonna 1901 syntynyt Alice on rohkea poikatyttö, joka asuu mummonsa luona aina siihen asti, kunnes hänen äitinsä haluaa tyttärensä Pariisiin. 12-vuotias Alice asuu äitinsä luona, kunnes tytär raivataan äidin miesystävän tieltä pois. Alice alkaa tehdä erilaisia töitä, muttaa ei kestä työpaikoissa, joissa miehet tuntuvat jatkuvasti haluavan kähmiä häntä. Alice päätyy alastonmalliksi ja hänet onkin ikuistettu useamman taiteilijan maalauksiin. Alicesta tulee Kiki, joka osaa pitää hauskaa: hän juo punaviiniä ja asuu miesystäviensä, yleensä jonkun taiteilijan, kanssa. Lisäksi Kiki tanssii ja laulaa kabareissa, välillä hän kokeilee taidemaalarinkin töitä, Kiki matkustaa myös Yhdysvaltoihin yrittämään näyttelijän uraa ja kirjoittaa muistelmansa. 

Kikin elämästä on monta kuvaa, jotka löytyvät googlen kuvahausta ja melko monta kuvaa onkin päätynyt sarjakuvaromaanin sivuille. Uskaliasta ja seksuaalisesti vapaata elämää viettävä Kiki pärjäilee välillä paremmin, välillä huonommin, aina toiseen maailmansotaan asti, jolloin Kiki suljetaan mielisairaalaan. Palattuaan Pariisiin Kiki on selvästi elänyt liian lujaa, hän juo yhä enemmän ja on selvästi lihonut. Hänen elämänsä alamäki päättyy kuolemaan vuonna 1952. 




Teoksessa eletään taiteilijoiden ateljeissa, Pariisin kuppiloissa ja kahviloissa. Kikin lisäksi aikakauden taiteilijat tulevat tutuksi kirjan sivuilla. Perusluonne teoksessa on iloisen pirskahteleva, vaikka elämä kylmässä ja köyhyydessä ei varmasti ollutkaan pelkkää juhlaa. 

Catel & Bocquet: Kiki - Montparnassen kuningatar
2009, Arktinen Banaani
Kiki de Montparnasse 2008
piirrokset: Catel, käsikirjoitus: José-Louis Bocquel
suomentanut Kirsi Kinnunen
408 sivua liitteineen

2 kommenttia:

  1. Kiva, että innostuit lukemaan tämän. Ensimmäinen kuva heijastelee myös omia lukutunnelmiani - ranskalainen punaviini vain syvensi kirjan fiilistä. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä minun on pitänyt lukea tosi pitkään, mutten ole saanut vieläkään aikaiseksi. Nyt olisi kyllä inspiraatiota lukea sarjiksia, eli ehkä tämäkin voisi olla pian luvussa :)

    VastaaPoista