MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Ismail Kadare: Seuraaja


Albanialaista kirjallisuutta oli hieman vaikea löytää, mutta löysin Ismail Kadaren ja hänen teoksensa Seuraaja (2012, Into). 158-sivuinen tiivis paketti vie Albanian ja Balkanin historiaan, jossa vaietaan ja valehdellaan, juonitaan ja murhataan. 

Henkilö, joka kirjassa nimetään Seuraajaksi, on kuollut joulukuisena yönä. Hänen piti olla Johtajan seuraaja, mistä henkilön nimi. Kirjan tarinassa tutkitaan, oliko kuolema murha vai itsemurha, päädytään siihen, että salaliitto kuulostaa hyvältä. Seuraajan perheen elämä on poliittista: sillä on merkitystä, kenen kanssa tytär menee naimisiin. Kaikenlaisia suhteita ei voi hyväksyä. 

Albanian historiasta löytyy Johtaja Enver Hoxha, joka johti maansa eristäytymispolitiikkaan. Seuraaja löytyy Hoxhan ajan pääministeristä Mehmet Shehusta, jonka väitettiin tehneen itsemurhan, mutta Hoxhan epäiltiin teloittaneen hänet siinä missä monet muutkin johtavassa asemassa olleet henkilöt, jotka horjuttivat tai joiden hän kuvitteli horjuttavan hänen yksinvaltaansa. 

Kadaren teoksessa tällainen epäilysten ja juonittelujen maailma tulee vahvasti esiin, Seuraajan kotona käydään yöllä tekemässä ruumiinavaus, ja kaikkea muuta hämärää kirjassa tapahtuu. Johtaja epäilee kaikkea ja kaikkia. 

Kadaren teos ei ole mikään selvin juoneltaan, siinä on maagisen realismin piirteitä, eikä asioita selvitetä auki. Lukiessa tuntui, ettei minulla ole tarpeeksi etukäteistietoja selvittääkseni kaikki kirjan tapahtumat. Mutta täytyy sanoa, että kirjassa myös tuli paljon tietoa Albanian historiasta, varsin selvästi teoksen alkukappaleissa, joissa kerrottiin, miten Albania on muodostunut. Tämä kirja toi paljon uutta tietoa tuon salaperäisen maan historiasta. Kiinnostamaan jäi, mitä kirjallisuudessa ja maassa mahtaa tapahtua nykyisin? 

Kirja ei ollut helppo lyhykäisyydestään huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Jokaisella sivulla piti olla tarkkana, ettei tipahtaisi juonesta. Mielenkiintoinen kirja on varmasti sellaiselle, joka janoaa lisätietoa maasta. 

Ismail Kadare: Seuraaja
2012, Into 
Pasardhësi, 2003
suomentanut Tuula Nevala
158 sivua

Kirja siis EM-kisojen maista Albania ja Lukutoukan kesäbingosta kohtaan Kirja, jonka nimi on yksi sana. 


1 kommentti:

  1. Olet löytänyt tosi hyvin näitä em-maiden 'hankalia' maita luettavaksi. Minua harmittaa, kun en ehtinyt paneutua em-maakeräilyyn näiden kisojen osalta, mutta tuleehan noita uusia kisoja. :)

    VastaaPoista